Olisiko selväpäisintä, jos valtio tuottaisi kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut?
Terveyskeskusuudistuksen jälkeen Suomessa on tahkottu lukuisia hankkeita julkisten palvelujen kehittämiseksi, mutta iso kuva on ollut hukassa. Julkisten ja yksityisten palvelujen suhde, valtion ja kuntien työnjako ja julkisten tehtävien rahoitus tulisi arvioida uudelleen, palvelujen käyttäjien, asukkaiden, ja myös niiden tuottajien, kuntien ja yritysten näkökulmasta.
Tähän ei meneillään oleva kuntarakenneuudistus pysty, sillä Paras-hankkeen lailla se on kompuroi ja maistuu käskytykseltä. Tuoreet, yhden miehen työryhmän linjaukset valtionosuuksista ohjaavat kohti alueellisesti suuria kuntia, mikä voi merkitä harvaanasutun Suomen tyhjenemisen jatkumista. Halutaanko tätä todella? Vai voisiko ratkaisu olla kalliimpien eli sosiaali- ja terveyspalvelujen erottaminen kuntapalveluista isoille alueille ja valtion tuottamiksi?
Suomen perustuslain 6 pykälän mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja 9 pykälän mukaan jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus valita asuinpaikkansa. Perustuslain 19 pykälän mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Perustuslain toteuttamiseksi harvaan asutussa, pitkien etäisyyksien Suomessa tulee taata kansalaisten yhdenvertaisuus riittävien palvelujen saannissa.
Työnantajani Kuhmon kaupunki elää keskellä julkisen talouden kestävyysvajetta. Alijäämät saatiin katetuksi Kainuun hallintokokeilun aikana, kun sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut mitoitettiin käytettävissä olevien tulojen perusteella. Päättäjät valittiin suoralla kansanvaalilla. Kokeilussa oli puutteensa. Kuitenkin kokeilu osoitti, että menojen kasvua saatiin hillityksi ja että erityissairaanhoito ja perusterveydenhoito kannattaa järjestää saman organisaation vastuulle. Vastuita tulisikin kasvattaa osaoptimoinnin välttämiseksi, ja rahoituskanavat tulisi pienessä maassa yhdistää.
Kokeilun aikana sivistystoimemme kustannukset kasvoivat vain 1 prosentin, mikä käytännössä merkitsi kouluverkon kutistamista ja tiukkaa talouskuria. Kuntien menoista sosiaali- ja terveydenhuollon menot nappaavat viisi tai kuusi tai jopa seitsemän kymmenystä, ja kokeilun hiipuessa Kuhmon sote-maksuosuus näyttäisi pomppaavan vuodessa 7,7 prosenttia suuremmaksi.
Kainuun hallintokokeilun valtakunnallinen seurantaryhmä esitti jo vuonna 2010, että mallia, menojen mitoittamista tulojen mukaan ja erikois- ja perusterveydenhuollon palvelujen tuottamista samassa, kyllin laajassa organisaatiossa, voitaisiin käyttää sosiaali- ja terveysmenojen kasvun hillintään koko maassa. Aloite tyssäsi ministeriöihin, koska suuri kuntauudistus oli tulossa. Kyse oli vaalihalvauksesta, sillä kuntauudistus sai käynnistyä vasta eduskuntavaalien jälkeen. Nyt suuri kuntauudistus yskii, ja nuotit vaihtuvat, jos ei kvartaaleittain niin vuodenajan vaihtuessa. Kunnat ovat luopuneet toivosta uudistuksen onnistumisesta. Karttaharjoitukset, sosiaali- ja terveydenhuollon viestien epäjohdonmukaisuus ja valtionosuusuudistuksen jättäminen loppusuoralle ovat vieneet uskottavuuden.
Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoa rahoitetaan kahta suurta väylää myöten. Kunnat järjestävät palvelut, joita korvaa lisäksi Kansaneläkelaitos. Pohjoissuomalaiset emeritus-lääkintöneuvokset Nuutinen ja Pääkkönen esittivät viime syksynä, että Kansaneläkelaitoksen korvauksista osa tulisi kierrättää kyllin suurten terveydenhuollon alueiden kautta. Jos taksimatkojen tai hoitojonojen maksaja on toinen kuin operaatiokulujen, kuluja siirretään paikasta toiseen. Tätä ehdotusta ei ole noteerattu. Miksi? Nyt kuhmolaisen suusyöpäseurannassa olevan potilaan kannattaa käydä taksilla tarkistuksissa Oulussa, koska kahden vuoden hoitojonoja ei voi ohittaa. Kela maksaa.
Missään muussa Euroopan unionin jäsenmaassa sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut eivät ole niin pirstoutuneita kuin Suomessa. Koska nuorehko valtioneuvosto otti uskonnokseen vahvan peruskunnan, valtioneuvosto nähnee ratkaisuksi 50 000 – 100 000 asukkaan kunnat asukasluvultaan vähäisempien, alueeltaan usein suurempien ollessa Stalinin terminologialla perspektiivittömiä kyliä. Kuntakoko ei vaikuta suoraan sote-kulujen kasvuun, vaan palvelujen tarve ja niiden hinta. Rohkenisiko valtioneuvosto luopua mantrastaan? Vai pitäisikö perustuslakia muuttaa ajan hengen mukaiseksi? Joko Jakomäki on valmis joukkomuuttoon?
Kustannuksilla on taipumus kasvaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viidentoista kuluneen vuoden aikana sote-menot ovat koko Suomessa kasvaneet noin 5 miljardia euroa eli karkeasti puolentoistakertaistuneet. Syiden vyyhti on moniulotteinen ja ilkeäkin, sillä ikäännymme, olemme oppineet hyvälle, teknologia paranee, hoidot kallistuvat, valtaosa lääkäreistä ei halua tehdä töitä maalla muuten kuin keikkalääkäreinä ja elintasosairaudet jylläävät. Toisaalta OECD-vertailuissa terveydenhoitomme kustannukset ovat keskitasoa. Samana aikana, 1990-luvun taantumasta vuoteen 2009 yhteenlaskettu bruttokansantuotteemme prosenttien summa hipoo sataa prosenttia, joten varaa on ollut.
Terveydenhuoltomenot vuosina 1995-2010 vuoden 2010 hinnoin, miljoonaa euroa
Grafiikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Rahoitusvara hiipuu nyt. Ennusteiden mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa 1,5 – 2 prosentin vuosivauhdilla, jos sitäkään. Sote-kulut kasvoivat tuoreimpien tietojen mukaan 5,5 prosenttia.
Olisiko selväpäisintä, jos valtio tuottaisi kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut? Tämä on tietysti vastoin suurten yliopistokaupunkien kantaa, koska ne pärjäävät aina. Samat suuret kaupungit käyttävät valtaa Kuntaliitossa. Syrjäseutujen asukkaita valtio palvelujen tuottajana pelottaisi, sillä nuppilukudemokratia ohjaa vääjäämättä palveluja keskittymään kasvukeskuksiin – tämä on myös isojen kuntien synnyn suurin uhkakuva. Ken on joutunut ajamaan parkuvan korvalapsensa kanssa Kuhmosta Kajaaniin 230 kilometrin keikan edestakaisin – 40 asteen pakkasessa yöpäivystykseen, tietää mitä palvelujen kokoaminen käytännössä tarkoittaa.
Olisiko järkevää siirtää lääkintöneuvosten viisaan ehdotuksen mukaan Kela-korvauksista ainakin sairauspäivärahat ja kulkemiskorvaukset julkiselle terveydenhuollolle? Tässä epäilen jo törmätyn suurten, rahakkaitten ja poliittisesti johdettujen laitosten valtapeleihin, kun ehdotus on haudattu.
Olisiko järkevää erottaa sosiaaliturva terveydenhoidosta? Olisiko viisasta lisätä pienten palveluyritysten vastuuta ruohonjuuritason perusterveydenhuollon palveluista palvelusetelikäytäntöjä kehittämällä potilasrallin asemasta? Rahaa pitää löytää joka tapauksessa riittävän terveysasemaverkoston ylläpitoon. Keskiluokkaisten, keski-ikäisten ja keskituloisten tulee todennäköisesti luopua ilmaisista palveluista ja varakkaiden maksaa kokonaan omansa. Suomen mitatun kilpailukyvyn takana on yhteiskuntamme läpinäkyvyys, hyvät, tasapuoliset sivistyspalvelut ja terveydenhuolto. Tämänhetkinen meno herättää enemmän kysymyksiä kuin luottamusta tulevaan. Elämä on peliä ajan kanssa, ja kustannusten laukka syö arkea. Kipein kysymykseni onkin: miten meillä on varaa haudata hyvät ehdotukset?