Mölinäkuoron läsnäolo keskustelupalstoilla on tärkeää

Profiilikuva
Teksti
Susan Heikkinen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tuntuu olevan muodikasta halveksia nettikeskusteluita. Vaikuttaa siltä, että valistuneisto kokee kansalaisvelvollisuudekseen ilmaista ylenkatseensa koko ilmiötä kohtaan.

“En lue ollenkaan nettikeskusteluita”, sanoi filosofi Pekka Himanen HS Nyt -liitteen haastattelussa. “Se on vastine aiemmalle wc:n seinien kirjoittelulle. Sillä on funktio samalla lailla kuin wc:lläkin on, helpottaa ihmisen oloa.”

Himanen tarkensi lausumaansa myöhemmin saman lehden nettikeskustelussa (kyllä vain), ja kirjoitti viitanneensa “tietenkin ainoastaan nimettömiin, täysin epäasiallisiin nettikirjoituksiin”.

Niitä riittää. Moderointi on karsinut silkat häirikköviestit, mutta monien tiedotusvälineiden nettipalstat vilisevät silti sellaisia keskustelutaidottomien ihmisten puskalaukauksia, jotka ovat perustelemattomia, asiasta lipsuvia, henkilöön käyviä ja nimettömyydessään raukkamaisia – vaikka eivät mitään lakia rikkoisikaan.

Ne raivostuttivat ja turhauttivat minuakin kauan. Olin jo hylkäämässä kaiken nettikeskustelujen seuraamisen.

Sitten vaihdoin asennetta. Korvasin elitistisen halveksimisen elitistisellä valistuspyrinnöllä.

Mölinäkuoron läsnäolo keskustelupalstoilla on tärkeää. Tärkeää ei ole se, mitä he kirjoittavat. Tärkeää on se, mitä he lukevat.

Vertauskohta löytyy peruskoulumaailmasta: siitä ihanteellisesta ajatuksesta, että kaikki lapset kävisivät omaa lähikouluaan, eikä sitä “parempaa” toisessa kaupunginosassa. Yhteiskuntaluokkien kirjon ja vaihtoehtoisten elämänmallien kohtaaminen tekee yleisesti ottaen vain hyvää – sekä rupusakin että ökyporvarin penskalle.

Tämä idea vertautuu nettikeskustelutaitoihinkin. Halveksikaa vain ihmisiä heidän lähtökohtiensa perusteella, eristäkää heidät pyörimään omissa keskinäisissä ympyröissään – se takaa etteivät he niistä lähtökohdista mihinkään etenekään.

Niinpä asiallisuuden rajoja hipovaa nimetöntä nettihuutelua täytyy toisten vain lehmänhermoisesti sietää – eihän sille ole pakko huomiota jakaa.

Medioiden palstoilla vieraillessaan huutelijat tulevat kohdanneeksi myös perusteltuja näkökantoja, joita he eivät ehkä tavanomaisessa elinympäristössään tai suppeiden piirien keskustelukanavilla seilatessaan ikinä kohtaisi.

Nettikeskustelukulttuuri on nuorta. Ei sitä pidä hylätä vain epäkeskustelijoiden armoille.