Mitä keskusta julkisuudella tekee?

Profiilikuva
julkisuus
Teksti
Tuomo Lappalainen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskustan tiedottaja Matti Mönttinen on lähettänyt viime aikoina ahkerasti sähköpostia.

Ensin tuli kutsu Mari Kiviniemen tiedotustilaisuuteen, aiheena ”ajankohtaiset asiat ja keskustan puoluekokous”.

Sitten Paavo Väyrynen kertoi, millaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa hän ”aikoo tulevana puheenjohtajana harjoittaa”.

Seuraavaksi Antti Rantakangas halusi infota ”keskustan puoluekokouksen henkilövalinnoista ja ajankohtaisesta politiikasta”.

Pari päivää myöhemmin oli Timo Kauniston vuoro astua esiin, aiheena yllättäen ”keskustan puoluekokous ja puolueen henkilövalinnat”.

Tällaista se on ollut pari kuukautta, ja on vielä pitkään: ainakin ensi kesäkuuhun, kunnes odotettu puoluekokous on vihdoin ohi.

Luvassa on kyllästymiseen asti juttuja siitä, ketkä kaikki pyrkivät tai eivät pyri puheenjohtajaksi, kuka haluaa Matti Vanhasen jatkavan pääministerinä ja mitä eläintä puoluesihteeri Jarmo Korhonen kenenkin mielestä muistuttaa. Helsingin Sanomat avasi peräti oman blogin puheenjohtajakisan seurantaa varten.

Demarien vastaisku tuli jo. Eero Heinäluoman valinta eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi takaa, että Sdp saa lähikuukausina vähintään kokonsa edellyttämän osan politiikan julkisuudesta. Heinäluoma on mediapelin ammattilainen, joka tietää, että huomiota saa sitä tehokkaammin mitä enemmän jättää kysymyksiä ilmaan.

Kokoomuksessa on sen sijaan sormi suussa. Julkisuuden monivuotinen lellikki on jäänyt yhtäkkiä seinäruusuksi, jota hädin tuskin huomaa. Tuleva puoluekokous ei sytytä kunnolla edes uskollisimpia järjestöaktiiveja.

Mikään puolue ei ehdoin tahdoin halua puheenjohtajalleen Jutta Urpilaisen uskottavuusongelmaa, mutta helppoa ei ole silloinkaan, jos johdon asema on liian vankka.

Johannes Virolaista mukaillen voi tietysti kysyä, mitä keskusta aikoo tehdä puheenjohtajakamppailun tuomalla julkisuudella. Politiikassa palstatila ei nimittäin muutu suoraan kannatusprosenteiksi.

Demarit kiersivät pari vuotta sitten maata peräti yhdeksän ehdokkaan voimin, mutta eivät saaneet katkaistua vaalitappioiden sarjaa. Ihmekös tuo, kun henkilöt eivät sytytä, linja on hukassa ja järjestö ruosteessa, selitettiin silloin.

Sellaisia asioita ei korjata pelkillä tiedotustilaisuuksilla.