Mitä Himasen tutkimushanke kertoo tiedepolitiikasta?

Profiilikuva
Pekka Himanen
Teksti
SK:n toimitus

Pekka Himasen johtaman tutkimushankkeen rahoitus on saanut paljon huomiota. Näkökulma olisi hyvä siirtää Himasen poliittisesti vaikutusvaltaisiin ajatuksiin siitä, miten Suomesta saataisiin kehitettyä maailman johtava tietoon perustuva talous. Tavoite on mainittuna myös hallitusohjelmassa.

Suomessa 1990-luvulla alkanut pyrkimys rakentaa tietoon ja sen prosessointiin perustuva innovaatiotalous on vaikuttanut suuresti tieteen rahoitukseen. Innovaattoreiden ympärille on muodostunut laaja yksittäisten tutkijoiden, tutkimusryhmien ja instituutioiden joukko, jotka elävät symbioosissa tietotalouden rakentamisen kanssa. He tarkastelevat oloja, joissa luovuuden ilmapiiri kukoistaa ja joissa tiedon tuotanto kääntyy taloudellisesti hyödynnettäviksi innovaatioiksi.

Innovaatio-olosuhteiden tutkimusta on rahoitettu kymmenillä miljoonilla euroilla. Rahoitus on suoraa perua pyrkimyksestä löytää talouden uusi kantoaalto menestyvän poliittisen yhteisön ylläpitämiseksi.

Tutkijat ovat taitavia tunnistamaan, millaista tutkimusta poliittiset vallankäyttäjät milloinkin haluavat. Innovatiivisuuden ja luovuuden nimiin vannova tutkimus paljastaa, että yleisen yhteiskuntapolitiikan vallitsevat suuntaukset ja tieteen tekeminen ovat sidoksissa toisiinsa. Tämä ei ole uusi ilmiö.

Suomessa on näkynyt erilaisia vallan ja tieteen kytköksiä Ruotsin vallan ajoista asti. 1700-luvun puolivälissä, ”hyödyn aikakaudella”, vallanpitäjät ajoivat merkantilistista talouspolitiikkaa, jonka toteuttamiseen yliopistot tuli valjastaa. Toisen maailmansodan jälkeen tiede oli tiukasti sidottu poliittisen vallan lujittamiseen.

2000-luvun hyödyn aikakausi on yhtä poliittinen kuin 1700-luvun puoliväli, aika sotien välissä tai 1950-luvulta 1980-luvulle. Tutkimus on valjastettu talouskasvun ja kansallisen politiikan välineeksi. Nyt ei puhuta kansallisesta tieteestä tai valtion suunnittelusta, vaan globaalista tietotaloudesta ja kilpailukyvystä. Se näkyy myös korkeakoulupolitiikassa.

Yliopistojen muutoksen suuri taustavoima on pyrkimys luoda kansainvälisesti arvioituna korkeinta tasoa olevaa tietoa. Sillä pyritään Suomen sijoittamiseen globaalisten arvoverkostojen keskiöön. Tämän seurauksena on käynnissä yhteiskunnallisesti hyödyllisen ja laadukkaan tieteen kriteerien määrittäminen. Tiedon tuottamisen kulttuurien välille näyttää syntyvän uusia hierarkioita ja valta-asemia.

Tutkimuksen teossa ja arvioinneissa on näkyvissä suurten yksikköjen ja isojen lukujen korostus. Pienuus alkaa rinnastua huonoon laatuun. Oletus on, että mitä isompi laitos tai tutkimusryhmä on ja mitä enemmän se tuottaa tieteellisiä artikkeleita, sen parempi ”kansalliselle kilpailukyvylle”.

Tarve tutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan sidoksen ymmärtämiselle kasvaa. Ehdotamme, että Suomen Akatemia avaa suunnatun haun, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa yliopistomaailman ja sen sisäisten valtasuhteiden sekä toimintakulttuurien muutoksista esimerkiksi toisen maailmansodan päättymisestä alkaen.

Monitieteisten tutkimushankkeiden tehtävänä olisi lisätä tietoa tieteenaloista ja niiden kytköksistä yhteiskuntapolitiikkaan. Näin madallettaisiin tieteiden raja-aitoja ja lisättäisiin vuoropuhelua yliopistoyhteisön ja eri yhteiskunnallisten toimijoiden sekä suuren yleisön välillä.

Samalla oppisimme paremmin ymmärtämään, mitä Himasen tutkimushanke ja muu eri rahoittajien tukema tutkimus kertoo aikamme tiedepolitiikasta ja yhteiskunnasta.


Sami Moisio ja Petteri Pietikäinen
Kirjoittajat ovat Oulun yliopiston professoreja.