Mistä johtuu, että työllisyyden nimessä juuri telakkateollisuus pitäisi pelastaa?

Kuukausi kirjaurakan kimpussa aivan muusta aiheesta ei anna juuri edellytyksiä muodostaa mielipidettä, vaan kylläkin esittää tyhmiä kysymyksiä. Niitä haluaisin esittää aiheesta Suomi ja telakkateollisuus.

Mistä johtuu, että monien mielestä meidän pitäisi seurata Ranskan esimerkkiä? Tähän asti olen kuullut meillä vain sääliviä arvioita Ranskan teollisuuspolitiikasta, joka tukee väen väkisin auringonlaskun aloja, kuten auto- ja terästeollisuutta, joilla ei ole enää selviytymismahdollisuuksia Euroopassa. Saksan autoteollisuuskin, joka pärjää luksusmalleillaan, on siirtänyt suuren osan tuotannostaan Kiinaan.

Ranskassa valtiovalta on aina ollut hanakampi puolustamaan työpaikkoja kuin meillä, suurelta osin aggressiivisten ay-liikkeiden pelossa. Niinpä presidentti Nicolas Sarkozy teki aikoinaan päätöksen valtion osaomistajuudesta myös telakkateollisuudessa. Meillä Suomessa taas on milloin vapaan markkinatalouden milloin kilpailukyvyn ja milloin minkin nimessä annettu surutta työpaikkojen mennä pärjääviltäkin tehtailta niin, että täältä katsottuna hirvittää.

Tiedetään hyvin, ettei telakkateollisuus enää kannata ja että se on tukipolitiikaltaan maailmanlaajuisesti sairas ala, jota Suomi ei kuriin saa. Muistetaan, että Ruotsi näki tilanteen jo 30 vuotta sitten ja ajoi telakkateollisuutensa alas kannattamattomana. Ajat ovat meilläkin muuttuneet; Neuvostoliittoa ei enää ole, alhaisen kustannustason mailla on samaa osaamista kuin meillä, ja ne tulevat aina perässä. Silti halutaan alaan tarrautua, vaikka muuten tällaista politiikkaa arvostellaan ankarasti. Ja vaikka yhtä hanakasti arvostellaan Ranskan valtiontalouden tilaa, jota suurisuuntainen tukipolitiikka ei ainakaan paranna.

Mistä johtuu, että työllisyyden nimessä monien mielestä juuri telakkateollisuus pitäisi pelastaa, mutta paljon suuremman työllistäjän, maatalouden, kalleudesta purnataan? Yhden telakkatyöläisen tukeminen tulee kuitenkin veronmaksajalle valtavan paljon kalliimmaksi kuin yhden maanviljelijän tukeminen, ja telakkateollisuuden työllistävä vaikutus on huomattavasti pienempi kuin maatalouden. Telakkateollisuuden työpaikat ovat etelässä, missä muuta työtä on helpompi löytää kuin siellä, missä maatalous työllistää. Eikä pääomaintensiivisen raskaan teollisuudenkaan eli metsäteollisuuden työpaikkoja ole pelastettu. Ei, vaikka sen raaka-aine on kotimaista ja työllistävä vaikutus koko maassa.

Joulukuussa sain kuunnella Saksan entisen liittokanslerin Helmut Schmidtin ja EU-komission entisen puheenjohtajan Jacques Delorsin debatin Brysselissä. Debatin järjestäjä kysyi, eikö maataloustukia pitäisi vähentää ja siirtää ne innovointiin. Delors vastasi, ettei ole koskaan asettanut kysymystä siten, sillä maataloudessa on kyse eurooppalaisesta sivilisaatiosta, siitä millaisen maaseudun haluamme ja millaista ruokaa syömme.

Ranskassa matkaillessa maan kauneus pistää silmään. Missään ei ole yhtä kaunista maaseutua kuin täällä. Ruotsin valinta maatalouspolitiikassa johti Pohjois-Ruotsin autioitumiseen. Jos me antaisimme maamme metsittyä, ketä se enää houkuttelisi? Kaunis, elävä maisema on matkailun edellytys ja valtti ja siis kansantaloudellisesti kannattava. Ei ole sattumaa, että Ranska on maailman ykkönen matkailutilastoissa.

Maatalouden työpaikat ovat selvästi meidän kaikkien yhteinen etu, telakkateollisuuden työpaikat pikemminkin yhteinen taakkamme. Kummassa haluamme ottaa Ranskasta mallia?