Missä viipyvät ministerin bonukset?
Hallitus on surkea.
Kuusi puoluetta, mutta yhdelläkään ei mitään ideologiaa. Takinkääntäjiä kaikki. Eivät noudata omaa hallitusohjelmaansa. Eivätkä edes itse tiedä, mitä kehysriihessä tuli päätetyksi: Kerätäänkö veroilla ja leikkauksilla kaksi ja puoli vai viisi miljardia ja pitenevätkö työurat vuoden vain puoli.
Tältä se näyttää, jos on uskominen mediaa ja oppositiota.
Vaikka tietyt kansanedustajat eivät näinä päivinä keiku kunniansa kukkuloilla, tuntuvat valtakunnan asiat kaikesta huolimatta rullaavan kohtuullisesti ja hallituksen ministerit näyttävät pääsääntöisesti säilyttäneen mielenterveytensä.
Sitä kyllä joutuu ihmettelemään kun seuraa, mitä varsinkin niin sanottujen avainministereiden hommiin kuuluu.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) esimerkiksi osoitti taannoisena kehysriihipäivänä, että vieteri kestää. Ministeri pui riihensä loppuun aamupäivällä, oli iltapäivän eduskunnassa opposition haukuttavana ja huipensi päivän Ylen tv-uutisten haastattelussa. Työpäivälle kertyi mittaa arviolta 12-14 tuntia. Ja vastaavia päiviä riittää. Sen lisäksi pitää rampata harva se viikko Brysselissä.
Miksi kukaan haluaa tuollaiseen hommaan?
Palkan takia?
Ministerikansanedustaja ansaitsee ministerinpalkan lisäksi kansanedustajan liksasta puolet, eli noin 12 600 euroa kuukaudessa. Lisäksi tulevat kansanedustajan kulukorvaukset.
Verottaja vie Urpilaisen tuloista arvatenkin reilut nelisenkymmmentä prosenttia. Asunto- tai autoetua ei ole, mutta ministeriautolla pääsee paikasta toiseen.
Kolmen tonnin keskitulon maassa palkka on hyvä, mutta jos aletaan vertailla tuntipalkkoja, ero näyttää ihan muulta.
Entä työsuhdeturva?
Jos hallitus kupsahtaa, ministerinpalkka loppuu.
Kansanedustajanpestinkään jatkosta ei ole takeita.
Jotta tämmöisen homman on ylipäänsä onnistunut hankkimaan, on esimerkiksi ministerikansanedustajaksi päässeen pitänyt sijoittaa kampanjointiin lähes kolmen kuukauden bruttotulot. Tuoreen selvityksen mukaan viime vuonna kansanedustajaksi valittujen vaalibudjetti oli keskimäärin 35 000 euroa. Kaikki ei toki ollut omaa rahaa, mutta sitäkin varmasti paloi kosolti.
Kaikkien eduskuntaan pyrkineiden keskimääräinen vaalibudjetti oli 11 000 euroa. Läpipäässeistä eniten rahaa polttanut ehdokas käytti 50 600 euroa, vähimmilläänkin sitä kului 30 000 euroa.
Liike-elämässä maksettavia jättipalkkoja perustellaan muun muassa tehtävän vastuullisuudella ja yrityksen liikevaihdolla.
Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopin kuukausipalkaksi tuli viime vuoden tulojen perusteella 661 666 euroa, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen tienasi 250 000 euroa kuukaudessa. Työsuhde-etuja ja muutakin mukavaa suuryritysten johdolle on arvattavasti siunaantunut melko lailla enemmän kuin poliitikoille.
Eikä näiden mainioiden miesten tarvitse mierolle lähteä, vaikka valitsijat eivät enää valitsisi. Potkukorvaus on Elopille 1 600 000 euroa ja Pesoselle 2 100 000 euroa.
Entä liikevaihto?
UPM:n liikevaihto on noin yhdeksän miljardia ja Nokian 40 miljardia euroa.
Nokian bisnes ei ole viime kuukausina mennyt erityisen hyvin, UPM:llä toki paremmin. Ja huolimatta siitä, meneekö firmalla hyvin vai huonosti, ei toimitusjohtajan tarvitse raahautua joka viikko julkisesti televisiokameroiden edessä ripitettäväksi. Nuhteet ja opastukset hoidetaan diskreetisti firman neukkarissa.
Suomen valtion ”liikevaihto” on 52 miljardia euroa.
Missä viipyvät ministerin bonukset?
Vitsivitsi.
Eiköhän kuitenkin vaihteeksi kiitetä, että joku tätäkin firmaa viitsii hoitaa.