Miksi suomalaista designia piilotellaan?

Profiilikuva
design
Teksti
SK:n toimitus

Jokin aika sitten osallistuin ranskalaiseen tv-ohjelmasarjaan, jossa esitellään eri maita siltä kannalta, mitä tarjottavaa niillä on ranskalaiselle maahanmuuttajalle. Suomen kohdalla viesti oli yksioikoinen: Jos olet muotoilija, muuta Suomeen!

Kuvakertomus näytti kiehtovasti, että siinä missä Pariisilla on Latinalainen korttelinsa, Helsingillä on erityinen designkortteli. Se oli ahaa-elämys minullekin. Pariisin Latinalainen kortteli syntyi Sorbonnen yliopiston ympärille; Helsingin designkortteli on syntynyt yhtä luonnollisesti Designmuseon liepeille.

Suomi-kuva maailmalla on useimmiten hatara, eikä kulttuurisaavutuksiamme juuri tunneta. Mutta jos niistä jotakin tiedetään, niin ennen kaikkea suomalainen muotoilu ja arkkitehtuuri. Siksi vähäiset resurssimme tulisi satsata niiden esille tuomiseen eikä hajottaa panoksia liikaa, jolloin niistä ei ole mitään hyötyä.

Se, että Helsinki sai itselleen designpääkaupunkivuoden 2012, sopii siis Suomelle kuin nenä päähän. Mutta kun utelias ulkomaalainen saapuu kaupunkiin, pettymys on suuri. Hän ei voi todellakaan missään nähdä kattavasti suomalaisen muotoilun saavutuksia eikä historiaa. Muotoiluun ja arkkitehtuuriin panostetaan kyllä Aalto-yliopistossa, mutta matkailun ja teollisuuden kannalta saavutusten esittely olisi ensisijaisen tärkeää.

Spontaanisti pääkaupungin sydämeen syntynyt designkortteli on hyvä osoitus alan dynaamisuudesta maassamme. Kyseessä ei ole ylhäältä ohjattu sieluton kokonaisuus, joita pulpahtaa kaupunginisien hatusta, vaan kerrankin luonnollista tietä syntynyt elävä kokonaisuus ilman byrokraattista määräilyä tai ennakkosuunnittelua. Sopivasti designkorttelin keskellä on Designmuseo, jonka upeita näyttelyitä on toki ilo näyttää ulkomaalaisille vieraille.

Mutta mihin voin viedä ranskalaisen tuttavan, jos haluan esitellä hänelle suomalaisen designhistorian suuret nimet? En minnekään.

Minulle on kerrottu, että Designmuseolla on varastoissaan upeat kokoelmat, yli 60 000 esinettä! Suuri osa niistä on suomalaista huippumuotoilua – juuri sitä, mitä ulkomaalaiset haluavat meillä nähdä.

Useimmilla muilla mailla on paljon suuremmat ja hienommat taidemuseot ja antiikkikokoelmat kuin meillä. Sen sijaan Suomi on yhä muiden silmissä muotoilun mekka. On käsittämätöntä, ettei sitä mielikuvaa hyödynnetä meillä täysipainoisesti.

Varsinkin kun suomalaisen muotoilun kunnolla esille saaminen ei edes vaatisi kohtuuttomasti rahaa. Riittäisi, että Designmuseo saisi kauan ruinaamansa lisärakennuksen sen ja Suomen rakennustaidemuseon välille. Muualla Euroopassa on jopa hyvin muodikasta hyödyntää Designmuseon kaltaisia kauniita vanhoja rakennuksia ja rakentaa niiden oheen luovasti uutta.

Hyvä esimerkki vastaavasta onnistuneesta ratkaisusta löytyy Wienistä, missä Arkkitehtimuseo, Modernin taiteen museo ja Leopold-kokoelma on nivottu yhteen vanhojen ja uusien rakennusten eläväksi kokonaisuudeksi.

Ja wieniläiseen tapaan niiden kahviloissa on mukava istahtaa museokierrosten välissä. Helsingissä Designmuseon lähellä on Kaartin maneesi. Jos sekin otettaisiin käyttöön putiikkien, gallerioiden ja kahviloiden keskittymänä, se toisi vielä lisää elävyyttä designkortteliin. Voisi jo melkein kuvitella olevansa Manner-Euroopassa…

Sen sijaan Töölönlahden rantaan kaavailtuun Finlandia-puistoon suunnitellun, maan alle rakennettavan taidekeskuksen soisi siirtyvän nopeasti niiden kummallisuuksien ö-mappiin, minne on haudattu jo monta keskustasuunnitelmaa.

Miten kenelläkään tulee mieleen mennä maan alle veden äärellä? Taideteosten vaatimien kosteuteen liittyvien normien takaaminen niissä oloissa olisi hölmön kallista puhumattakaan siitä, että kaunis luonnonelementti kaupungin keskustassa jätettäisiin huomioimatta. Muualla vettä hyödynnetään useimmiten tekemällä viihtyisiä rantaravintoloiden ja -kahviloiden keitaita.

Teksti Helena Petäistö
Kolumnisti on MTV3:n uutisten Pariisinkirjeenvaihtaja, joka hoitaa myös EU-asioita.