Mikko Heikka: Suomalaisia köyhiä ajetaan maahanmuuttajia vastaan

Profiilikuva
köyhyys
Teksti
Mikko Heikka
Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan emerituspiispa.
Heikoimmat heittopussina

Köyhyys nousi huhtikuussa pidettyjen eduskuntavaalien tärkeäksi teemaksi. Myös hallitusneuvotteluissa asia on nähty keskeiseksi. Köyhyys ei kuitenkaan ole uusi ongelma. Jo vuosia kirkon tutkimukset ja piispojen puheenvuorot ovat tuoneet esille kasvavan köyhyyden seuraukset erityisesti pitkäaikaistyöttömien, lapsiperheiden ja yksinelävien arjessa. Näitä puheenvuoroja ei ole kuultu.

Kuntien 3 000 sosiaalityöntekijää ovat eturintamassa köyhyyden kohtaamisessa. Heidän työnsä on usein kohtuutonta ponnistelua tiukkaan suunnitellun aikataulun ja ylitsepursuavan hädän keskellä. Asiakasta kohti on tietty minuuttimäärä, eikä sitä voi ylittää. Lyhyessä ajassa on täytettävä tarvittavat paperit ja päätettävä asiakkaan avun määrästä. Avun tarvitsijan murheita ei juuri ehdi kuunnella, vaikka tahtoa olisi.

Kirkon diakoniatyön tavoite on ihmisen kuunteleminen. Tämä ei aina toteudu. Edellisen laman jäljiltä taloudellisen avun tarvitsijoiden määrä on merkittävä. Myös leipäjonot ovat jääneet. Vielä tänäkin päivänä 200 seurakuntaa jakaa säännöllistä ruoka-apua. Tästä huolimatta diakoniatyössä pyritään johdonmukaisesti varaamaan riittävä aika ihmisen kuuntelemiseen ja kohtaamisen. Tästä syystä kirkko kuulee köyhyyden heikot signaalit jo vuosia ennen kuin ne tulevat poliittiselle agendalle.

Kirkkohallitus julkaisi vuonna 2006 tutkimuksen Viimeisellä luukulla (Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2006). Jo tuolloin köyhyysongelman syvyys oli nähtävissä. Valtion ja kuntien sosiaaliturvaverkko vuoti, koska se ei kohdannut tukea tarvitsevia kansalaisia. Aikavaraukset sosiaalityöntekijän luokse olivat kiven alla, ja kun tapaamisen vihdoin sai, se oli lyhyt ja usein nöyryyttävä. Lopulta tukea etsivä köyhä tuli viimeiselle luukulle diakoniatyöntekijän luokse.

Viimeisellä luukulla -tutkimus osoitti, että toimeentulotuen lisäosan ja ennaltaehkäisevän osan myöntäminen on usein sattumanvaraista. Ongelman ydin on, että perusturvan taso on liian alhainen. Se on lamaa edeltäneeseen aikaan verrattuna säilynyt ostovoimaltaan suunnilleen ennallaan mutta heikentynyt noin kolmanneksella ansiotasoon suhteutettuna. Tutkimuksen perusteella kirkko vetosi jo viisi vuotta sitten perusturvan nostamisen puolesta.

Vuonna 2009 kirkon diakoniatyössä palattiin syvenevän köyhyyden ongelmaan uudella tutkimuksella Sairas köyhyys (Suomen ev. lut. kirkonkirkkohallituksen julkaisuja 2009). Se osoitti, että syvenevän köyhyyden takia suuri määrä ihmisiä oli pudonnut terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolelle. Köyhät eivät enää joko osanneet hakea apua sairauksiinsa tai sitten he olivat väsyneitä ja pettyneitä saamaansa kohteluun. Monet oli käännytetty monta kertaa pois, eikä heillä ollut ketään, joka toimisi heidän puolestaan. Tutkimus päättyy toteamukseen, että Suomen jyrkät sosioekonomiset terveyserot ovat Euroopan huippua.

Vaalien alla arkkipiispa Kari Mäkinen kokosi köyhyysryhmän, jonka tavoitteena oli hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen seuraavalla hallituskaudella. Kirkko halusi tuoda esille havainnot, jotka diakoniatyössä oli tehty edellisen laman jälkeen. On merkittävää, että työmarkkinoiden kaikki osapuolet olivat aktiivisesti mukana työskentelyssä.

Köyhyysryhmä korosti, ettei tarvita erityistä köyhyyspolitiikkaa vaan oikeudenmukaisuutta. Asioita on katsottava heikoimmin selviytyvän neljänneksen näkökulmasta.

Yhteiskuntapolitiikassa tulee kiinnittää erityistä huomiota niiden ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja osallisuuteen, jotka eivät ole pystyneet hyödyntämään yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen mahdollisuuksia.

Köyhyysryhmä korosti , että perusturvaan on puututtava. Ansio- ja perusturvan ensisijaisuutta on vahvistettava toimeentulotukeen nähden, sillä suomalainen perusturva on jäänyt asumismenojen jälkeen tarkasteltuna alle eurooppalaisen keskitason.

Surullisinta nykyisessä tilanteessa on, että suomalaisia köyhiä on määrätietoisesti ajettu maahanmuuttajia vastaan. Käytyjen vaalien keskeiseksi teemaksi nousivat maahanmuuttajat. Poliittisessa retoriikassa esiintynyt maahanmuuttokriittisyys on vaalien jälkeen muuttunut arkipäivän rasismiksi. Maahanmuuttajat nähdään vihollisiksi, jotka syövät Suomen köyhien pöydästä.

Konkreettisesti tämä asenne näkyy kylmänä suhtautumisena kerjäläisiin. Poliitikot ovat näyttäneet huonoa esimerkkiä pyrkiessään kieltämään ja kriminalisoimaan kerjäämisen. Kerjäläiset on myös yhdistetty ihmiskauppaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Helsingin diakonissalaitoksen Rom pro drom -tutkimuksen tulokset puhuvat kuitenkin toista kuin poliitikot ja maahanmuuttokriitikot. Romanikerjäläiset eivät ole tutkimuksen mukaan rikollisia sen enempää kuin muutkaan, vaan tavallisia ihmisiä. Syrjäytyminen ja syvä köyhyys ovat saaneet heidät liikkeelle Euroopan unionin maihin. Ihmiskaupasta on vain vähäisiä viitteitä.

Romanien ongelmat on ratkaistava lähtömaassa. Euroopan unioni onkin tarttunut asiaan ja laatinut ohjelman romanien olosuhteiden parantamiseksi Romaniassa ja muissa Itä-Euroopan maissa. Tämä ei kuitenkaan poista pitkään aikaan kerjäläisyyttä Euroopan kaupunkien kaduilta.

Sivistysvaltiossa ei voi synnyttää eikä kuolla kadulla. Kerjäämistä ei voi myöskään kieltää lailla, sillä se johtaisi laittomien ilmiöiden vahvistumiseen. Romanien kohdalla on lopulta kysymys ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta. Siksi annan rahaa kerjäläisille.

Kuvitus Outi Kainiemi.