Lankulle osumisen taidosta

 

Suurissa ulkopolitiikan käänteissä ajoitus on pienelle valtiolle useimmiten ratkaiseva tekijä. Väärällä hetkellä toimiminen merkitsee tuhoa.

Mutta kun jalka osuu lankulle juuri oikealla hetkellä, voidaan pahastakin pinteestä pelastautua. Tästä seuraa, että oikeakin politiikka voi olla väärää, jos sitä ajetaan väärällä hetkellä.

Useampaan kertaan mieltään muuttanut Paasikivikin korosti, ettei ulkopolitiikkaa pidä tehdä ”ajattomalla ajalla”.

Suomen itsenäistyminen ei todennäköisesti olisi onnistunut, ellei bolševikkivallankumous olisi ajanut Venäjää sekasortoon ja sisällissotaan. Itsenäistymisyritys aiemmin – tai myöhemmin – olisi ollut paljon vaarallisempi.

Jatkosodasta Suomi taas irtautui juuri oikealla hetkellä, kun Saksa ei enää pystynyt sitä estämään mutta kykeni kuitenkin pitämään puna-armeijan kiireisenä.

YYA-sopimuksen kaataminen olisi 1970- luvulla voinut käydä hengen päälle. Vuonna 1991 se oli enää ilmoitusasia.

Nato-jäsenyyden ajoituskysymys on monimutkaisempi. Varsinkin 1990-luvulla jäsenyyshankkeen riskit olivat vähäisiä, mutta juuri sen takia työntökin jäi heikoksi.

Näiden suurten ratkaisujen oikeassa ajoituksessa on yhteinen piirre – Venäjän voimavarojen hetkittäinen vähyys. Irtautuminen ja länteen integroituminen ovat onnistuneet tilanteissa, joissa Venäjä on ollut joko sisäisen sekasorron vallassa tai sen asevoimat ovat olleet pahasti kiinni muualla.

Tämä kaava istuu myös kevään 2022 Nato-ratkaisuun, sillä Ukrainan kiivas vastarinta jumitti Venäjän sotilaat etelään.

Tilanne on toinen silloin, kun Kremlin kädet ovat tiukasti ohjaksissa ja sotavoima vapaana käytettäväksi. Silloin ongelmien välttely on yleensä ollut viisasta, joskaan ei välttämättä kaunista.

Aina sekään ei ole ollut mahdollista, kuten Suomi joutui talvisodassa kokemaan. Siitä pelastuminen oli viime tingan ihme, johon Stalinin pelko sodan laajenemisesta vaikutti oleellisesti.

Suomen historialliset länsiloikat näyttävät jälkikäteen suunnitelmallisilta ja taitavilta liikkeiltä. Toteutumishetkellä ne ovat olleet paljon epävarmempia ja sotkuisempia ratkaisuja.

Sillä eihän voinut olla etukäteistä tietoa siitä, miten tulisi käymään. Olisi voinut käydä myös kalpaten, kuten monelle muulle kävi. Tuuria tarvittiin toimijuuden tueksi.

Mutta mihin tätä geopoliittisen ajoituksen taitoa enää tarvitaan? Nato-jäsenyyshän merkitsi länsi-­integraation viimeistä suurta askelta. Puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltain kanssa on sekin solmittu. Ei ole enää järjestöjä, joihin liittymistä pitäisi harkita ja jännittää.

Mistä seuraavat vuosikymmenet oikein kiistellään? Siitäkö, montako pysyvää turvaneuvostopaikkaa Afrikalle tai Aasialle tulisi YK-reformissa antaa?

Tähän en sentään usko.

Suomen isoja ulkopoliittisia ratkaisuja on tyypillisesti seurannut pidempi rakennus- ja vakiinnutusvaihe. Sen aikana tehty päätös viedään käytäntöön ja osaksi arkipäivää.

Tämä prosessi on Naton osalta käynnissä juuri nyt. Tavoitteena on varmistaa, että jäsenyys vahvistaa Suomen turvallisuutta maksimaalisesti käytännön ratkaisujen kautta. Vakiinnutusvaiheen merkitys ei ole käännekohtia vähemmän tärkeä, vaikka jännityskerroin on alhaisempi. Onnistuneen ajoituksen kestävät tulokset rakennetaan silloin.

Lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu. Sen kulminaatiopiste on vielä edessä. Kestävä rauha edellyttäisi viime kädessä Venäjän tahtotilan ja jopa nyky­identiteetin muutosta. Tällaisen käänteen mahdollisuudet ovat lähellä nollaa, sillä Venäjän länsivastaisuus on juurtumassa entistä syvemmälle.

On täysin mahdollista, että sodan päättämiseksi aletaan etsiä epävarmempia ja perustaltaan horjuvampia ratkaisuja. Niiden riskinä on väliaikaisuus, ellei ratkaisuja saada lujitettua riittävästi. Aselepokaan ei pysäyttäisi Ukrainan tuen tarvetta.

Suomen Nato-jäsenyyden vakiinnutusvaihe tapahtuukin jatkuvan ja pikemminkin syvenevän kriisin oloissa.

Venäjän hyökkäyssodalla on myös globaali ulottuvuutensa Kiinan toiminnan ja Lähi-idän pahenevan tilanteen kautta. Ne kuluttavat Yhdysvaltain rajallista resurssia ja vievät sen poliittista huomiota Euroopasta. Vaikka Suomen ponnistus jälleen osui lankulle suotuisana hetkenä, on sitä tarkemmin arvioitava nyt suurvaltain liikkeitä ja niiden ajoitusta. Lepoa ei ole luvassa.