Fyrkkaa ja puhetta riittää

Puolustuspoliittisen keskustelun taso mediassa ällistyttää.

Pääkirjoituksissa marssitaan isänmaallisessa tahdissa. Somessa erimieliset leimataan maanpettureiksi. Jalkaväkimiinojen palauttamiseen liittyvä meteli on tästä viimeisin esimerkki, vaikka ei vielä ole aivan taannoisen rajalakikohinan tasolla.

Miehekäs nojatuolisotiminen ei ole enää vain inttimuistoilla vainolaista vastaan käyvien oikeistolaisten asia. Esimerkiksi Demokraatin Petri Korhonen on ottanut tehtäväkseen osoittaa, ettei demarius ole este pyssyistä ja univormuista tykkäämiselle.

Pohjakosketus oli kolumnikamppailu siitä, miten Tuntemattoman hahmot olisivat mahtaneet kommentoida Suomen puolustusta. Rokan kuolemattomin sanoin: ”hitto työ ootte cringei bruh skibidi”.

Harvat sotaisuutta vastustavat puheenvuorot eivät vakuuta. Toimittaja Ville Blåfieldin pasifistinen kolumni Image-lehdessä tarjosi inttitarinoiden sijasta sivarijuttuja. Hän vaati lisäämään rauhanjärjestöjen rahoitusta puolustusmenojen sijasta.

Kolumnista puuttui kokonaan se kulma, että Venäjä on ottanut tavaksi hyökätä naapuriensa kimppuun. Tämä on pakottanut meidät muut keski-ikäiset sivarit miettimään uudelleen valintojamme.

En toki ole mennyt yhtä pitkälle kuin väkivallalla mehusteleva Jussi Halla-aho. Puhemies (ps) lienee kätkenyt siviilipalvelus­todistuksensa irtileikatun poninhäntänsä viereen piironginlaatikon syvimmille perukoille.

Olen kuitenkin pohtinut, missä määrin libertaaris-auktoriteettivihamieliset syyni olla menemättä armeijaan kestävät vettä nykyisessä maailmantilanteessa. Johtopäätökset eivät ole kannaltani täysin mairittelevat.

Blåfield ei epäilyksistä kärsi. Hän elää yhä huoletonta 2000-luvun alkua ja kuulostaa siksi todellisuudesta vieraantuneelta.

Hallitus lupasi hövelissä puoliväliriihessään miljardeja puolustukseen. Mediassa ei – HS:n Teemu Muhosta lukuun ottamatta­ – ole kauheasti kyselty, mistä ne otetaan.

Melko hurjan version raha riittää -asenteesta tarjosi politiikan tutkija Hanna Wass tämän lehden sivuilla. Wass väitti, ettei puolustusmenojen lisäys ole pois sosiaali- ja terveysmenoista, kunhan omaksutaan jokin korkealentoinen yhteiskuntateoria.

Näin ei valitettavasti ole. Terästä ei voi käyttää sairaalaan, jos siitä on jo tehty tankki. Asepalveluksessa oleva ei voi hoitaa vanhuksia. Puolustus on poissa jostain muusta tärkeästä.

Ehkä mediasekoilu on väistämätöntä. Ehkä Venäjän uhan alla on mahdotonta varustautua kylmähermoisesti. Kovaa meno kuitenkin on.