Sokea piste Sitra

Profiilikuva
media
Teksti
Heikki Pursiainen
Kirjoittaja on ekonomisti, joka on töissä Helsingin kaupungilla.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra pääsi iltapäivälehteen lennätettyään kansanedustajia kalliille matkalle Piilaaksoon.

Sitran rahankäyttö joutuu kriittisen huomion kohteeksi silloin tällöin. Sitran käsittely mediassa on kuitenkin myötä­sukaista siihen nähden, miten ällistyttävä instituutio se on.

Sitra sanoo olevansa ”tulevaisuustalo”. Se kertoo ennakoivansa ”tulevaisuuteen vaikuttavia ilmiöitä”, kehittävänsä ratkaisuja ja tekevänsä kokeiluja.

Suopeasti tulkittuna Sitran tarkoitus on tuottaa ja levittää tietoa päätöksenteon tueksi. Ruhtinaallisella budjetilla.

Sitran toiminta maksaa yhtä paljon kuin kaikki Aalto-yliopiston yhteiskuntatieteellinen tutkimus yhteensä. Sitran hinnalla voitaisiin pyörittää kuutta Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin kokoista tutkimuslaitosta.

Sitran ei myöskään tarvitse alentua kilpailemaan rahoituksesta. Se rahoittaa toimintansa omasta, lähes miljardiluokkaa olevasta rahastostaan, jonka alkupääoma on peräisin veronmaksajilta.

Kalifornian lentohintojen sijasta median pitäisikin kysyä, ovatko jättimenot missään suhteessa hyötyihin. Vastaus on ei.

Yhteiskunnan tutkimus elää kultakautta. Uudenlaisilla menetelmillä pystytään aidosti selvittämään poliittisten päätösten yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Ongelmissa painiva Suomi tarvitsisi tällaista tietoa niin kouluun, innovaatioihin, maahanmuuttoon, työllisyyteen kuin syrjäytymiseenkin liittyvissä päätöksissä.

Rahoituksen niukkuus on merkittävä syy puuttuvaan tutkimukseen. On surullista, että kun huippututkijat väsäävät rahoitushakemuksia, Sitra tuottaa kuuden tutkimuslaitoksen resursseilla epämääräisiä raportteja vaihtoehtotaloudesta ja ”heikoista signaaleista”.

Epäilemättä Sitran visioinnillekin on paikkansa. Sitä voitaisiin hankkia kuitenkin paljon vähemmän. Säästyneillä rahoilla voitaisiin vastata huutavaan pulaan ihan oikeasta tutkimustiedosta.

Yhteiskunnan tutkimuksen rahoitusta käsitellään me­dias­sa useimmiten väsyttävien kulttuurisotien kautta. Hyvin verkostoitunut – ja paljon entisiä toimittajia työllistävä – Sitra on hankalampi kohde journalismille kuin suku­puolentutkimuksesta räyhäävä someoikeisto.

Siksi jutut Sitran todellisesta tuhlauksesta – varojen käytöstä tutkimuksen sijasta laimeaan fiilistelyyn – ovat harvassa.