Media ja naispiispa - hehkutus kertoo sukupuolten tasa-arvon lähentymisestä

Profiilikuva
Teksti
Susan Heikkinen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

“Median hehkutus Irja Askolan valinnasta osoittaa, miten kaukana sukupuolten tasa-arvo vielä on”, kirjoitti Etelä-Suomen Sanomat Helsingin piispanvaalista pääkirjoituksessaan 6. kesäkuuta. “Todellisesta tasa-arvosta voidaan puhua vasta sitten, kun naisen valinta merkittävään tehtävään ei herätä otsikoita valitun henkilön naiseuden takia.”

Minä sanoisin optimistisemmin: hehkutus muistuttaa, miten lähellä sukupuolten tasa-arvo jo on. Lienee nimittäin nyt viimeinen kerta, kun kukaan saa kannettavakseen “naispiispan” viitan.

Askola tekee pioneerityön luterilaisen kirkon piispuudessa, aivan kuten Anneli Jäätteenmäki teki pääministeriydessä ja Tarja Halonen presidenttiydessä. He vapauttivat seuraajansa sukupuolen äimistelyn riesasta, joten nämä saattavat aikanaan voittaa median kiinnostuksen ihan jopa ihmisyksilöinä.

Media teki tässä suhteessa työnsä aivan oikein. Se, miten merkkitehtävään valittu eroaa kaikista edeltäjistään, on uutisarvoista ja kiinnostavaa. Myös ensimmäinen maahanmuuttajataustainen kansanedustaja tai naisjärjestön miespuolinen puheenjohtaja joutuu tämän sietämään.

Tasa-arvotyö on tavallaan identiteettityötä. Yhteiskunta on päättänyt muokata suomalaisen tytön ja naisen identiteettiä esikuvien voimalla sellaiseksi, että siihen istuu perinteisten mallien lisäksi myös esimerkiksi johtaminen. Esikuvia saadaan esimerkiksi sukupuolikiintiöillä. Hyvä niin, ja aikanaan kiintiöt käyvät tarpeettomiksi.

Hyvän tekemisellä näyttää kuitenkin olleen tarkoittamaton seuraus. Samalla, kun tytöt ovat saaneet lähiympäristöstään yhä lisää vaihtoehtoisia naisen malleja, miehen mallit eivät tunnu lisääntyneen samassa määrin. Pojalle voi olla yhtä suuri kynnys edes kuvitella itseään sairaanhoitajaksi kuin tytölle vuosikymmeniä sitten oli kuvitella itseään poliisiksi.

Mutta miksi media ei 22 vuodessakaan ole vielä hylännyt naispappi-sanaa? Kieli jäsentää maailmaa, joten voisi ajatella, että “nais”-etuliite vain vahvistaa sitä epätoivottua ajattelua, että sukupuoli määrittäisi ammatissa menestymisen. Miksi luokitella ammattilaiset kahteen luokkaan, jos eroa ei myönnetä olevan?

Ehkä on käynyt niin, että “naispappeuden vastustajat” voittivat omalla tavallaan. Harvoin media on jaksanut kertoa heistä “niinä, jotka ovat vastustaneet papin viran avaamista naisille”.