Martti Tiuri: Energia-ala tarvitsee oman ilmastopaneelin
Kööpenhaminan ilmastokonferenssi osoitti, että ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvitaan uutta poliittista käytäntöä.
Euroopan unionin ”johtajuus” ilmastopolitiikassa osoittautui kuplaksi, sillä katteettomat päästöjen vähennystavoitteet eivät saaneet kannatusta. Yhdysvaltain realismi johti Kööpenhaminan sopimukseen. Sopimus antaa mahdollisuuden uuteen toimivaan ilmastopolitiikkaan, joka nojaa asiantuntemukseen.
Poliitikot ovat IPCC:n (Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin) ilmastoasiantuntijoihin nojautuen hyväksyneet, että ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi maailman päästöjen on vähennyttävä mahdollisimman pian ja pudottava puoleen 2050 mennessä.
Vähentäminen edellyttää suuria muutoksia energian tuotannossa ja käytössä. Monet poliitikot uskovat, että asia ratkeaa, kun tehdään laillisesti sitova päätös, jonka mukaan päästöt 2020 ovat vähentyneet 20 prosenttia ja puolittuvat 2050 mennessä.
Poliittisilla päätöksillä ja laeilla ei kuitenkaan voida muuttaa energian tosiasioita. Maailman energiajärjestelmä on monitahoinen tekninen järjestelmä, johon on sitoutunut kymmeniätuhansia miljardeja euroja ja jonka lisätarve 2030 mennessä on yli 20 000 miljardia euroa. Voimaloiden käyttöiän (ydin 60, hiili 40, tuuli 25 vuotta) ja rakentamismahdollisuuksien takia suuret muutokset vievät 40 vuotta.
Tekniikan tutkijat ja energia-alan asiantuntijat on nyt otettava mukaan päästöjen alentamisohjelmia laatimaan. Tarvitaan IPCC:tä vastaava paneeli, joka arvioi päästövähennyskeinoja. Paneeli voisi muodostua esimerkiksi Kansainvälisen energia-alan järjestön (IEA) jäsenmaiden asiantuntijoista (IEAPCC). Poliitikot ottaisivat huomioon paneelin suositukset.
Uusi ilmastopolitiikka edellyttää Kööpenhaminan sopimuksen täydentämistä siten, että maiden on esitettävä tavoitteiden lisäksi myös alentamiskeinot. Vuoteen 2020 on aivan liian lyhyt aika, joten on esitettävä myös päästöjen lisävähentäminen 2030 mennessä. Esitykset arvioisi ja niistä neuvottelisi IEAPCC .
Tekniikan tuntemuksen käyttö on välttämätöntä, jotta vältyttäisiin asiantuntemattomien poliittisten päätösten virheiltä. EU joutuu muuttamaan energiapolitiikkaansa.
Ei voida hyväksyä eräiden jäsenmaiden, kuten Saksan ja Ruotsin, poliittiseen kulttuuriin kuuluvia populistisia pitkän aikavälin lupauksia, joita ei ole tarkoituskaan toteuttaa. Ruotsihan päätti 1980 luopua ydinvoimasta, mutta sen jälkeen ydinvoiman tuotanto Ruotsissa on kolminkertaistunut. Saksassa hallitusohjelman mukaan päästöt 2020 ovat 40 prosenttia alemmat kuin 1990, vaikka hiilivoimaloita lisätään ja ydinvoimasta luopumispäätös on voimassa.
EU:n on luovuttava iskulausetavoitteista, kuten 20-20-20-päätöksestä (vuonna 2020 päästöt ovat alentuneet 20 prosenttia alentuneet ja energiasta on uusiutuvaa 20 prosenttia). Monet EU:n jäsenmaat, kuten Saksa ja Britannia, ovat todenneet, etteivät pysty niitä toteuttamaan muun muassa uusiutuvan energian osuuden suhteen. Suomi sen sijaan pyrkii toteuttamaan sovitut toimet maksoi mitä maksoi.
Kööpenhaminassa sovittiin kehitysmaiden auttamisesta päästöjen hillitsemisessä. Kehittyneiden maiden energiayrityksiä on nyt käytettävä apuna parannettaessa kehitysmaiden energiajärjestelmiä ja energian käytön tehokkuutta.
Suomalaisilla yrityksillä on erityisosaamista muun muassa bioenergiavoimaloissa, sähkön ja lämmön yhteistuotannossa, teollisuuden sähkönkäytön tehokkuutta parantavissa taajuusmuuttajissa sekä tuulivoimaloiden osien tuotannossa.
Tekniikan näkyvissä oleva kehitys on otettava huomioon huonojen väliaikaisratkaisujen välttämiseksi. Tekniikan ja energia-alan sekä erityisesti ydinvoiman tutkimukseen on investoitava. Maapallolla on vielä mahdollisuus saada ilmastonmuutos hallintaan, mutta se edellyttää uutta politiikkaa, joka nojaa parhaaseen asiantuntemukseen myös energia-asioissa.
Teksti Martti Tiuri
Kirjoittaja on professori emeritus.