Mannerheim-hankkeessa oli selviä merkkejä siitä, että jotakin outoa on tekeillä
Päivitys 9. maaliskuuta: ”Mannerheim oli kosmopoliitti ja itsenäisyytemme historian suurmies. Harva kuitenkaan tietää hänen merkittävästä vaikutuksestaan suomalaiseen hevossiittolatoimintaan.”
Päivitys 8. maaliskuuta: ”Museomestari Juha Erola Ypäjän hevosopistolta esittää väitteen siitä, että Mannerheimin Käthy-hevonen poistui liian aikaisin. ’Lopettamispäätös tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tamma oli terve. Se lopetettiin turhaan’, Erola sanoo.”
Päivitys 21. maaliskuuta: ”Elokuvan ensimmäisenä oheistuotteena esittelemme teille Mannerheim-nuket. Niiden vaatetus on kotimaista käsityötä.”
Lainaukset eivät ole tamperelaisesta Pahkasika-huumorilehdestä vaan Ylen Mannerheim-elokuvan internetsivuilta viime keväältä. Ne on julkaistu viisi kuukautta ennen elokuun Marski-kohua, samat tekstit julkaistiin myös projektin Facebook-sivuilla.
En ole mikään asiantuntija, mutta tekstit eivät vaikuta perinteisiltä leffahankkeen tiedotteilta. Pikemminkin ne vaikuttavat siltä, että Mannerheim-vedätyksen työryhmä suorastaan kerjäsi, että kysykää nyt joku, että hetkinen, mistä tässä oikein on kysymys. Edes joku. Kukaan?
Ilmeisesti kukaan ei kysynyt.
Sen sijaan kyseltiin kaikenlaista muuta.
Elokuvauutiset kysyi, aiotaanko elokuvasta tehdä 3D-versio. Helsingin Sanomat tyrmäsi huhut, joiden mukaan elokuvan pääosaa näyttelisi Peter Franzén. Etelä-Suomen Sanomat ennakkoarvioi, että ”luvassa on tyypillinen pönöttävä suurmieselokuva, joita on nähty jo niin useasti ennenkin”.
Mannerheim-elokuvan herättämässä mediaraivossa on aimo annos toimittajien närkästystä siitä, että heille (kirjoitetaan kansalle) on valehdeltu. Niin ei taida olla, pikemminkin elokuvan (tai ehkä pitäisi puhua jonkinlaisesta mediaprojektista) puuhaajat kertoivat jotakin, jättivät jotakin kertomatta ja antoivat tiedotusvälineiden tehdä omia johtopäätöksiään.
Ehkä raivon sijasta poskien pitäisi toimituksissa punoittaa häpeästä – ainakin hieman. Mannerheim-hankkeessa oli selviä merkkejä siitä, että jotakin outoa on tekeillä. Tai ainakin merkit olivat huomattavasti selvempiä kuin kesän toisessa kohua nostaneessa mediavedätyksessä, Enkeli-Elisan tapauksessa.
Ehkä Marski-hanke herättää toimittajat olemaan uteliaampia ja varovaisempia ensi kerralla. Ainakin se herättää kysymyksen, mitä muita vedätyksiä me toimittajat olemme nielleet – jopa Mannerheim-elokuvaa vakavammissa asioissa.