Taiteellinen tutkimus on oikeaa työtä
Hyvä tieteellinen käytäntö ohjaa myös taiteellisen tutkimuksen tuottamia väitöskirjoja, kirjoittaa professori Helena Sederholm.
Lauri Törhösen väitös aloitti taas keskustelun taiteellisen tutkimuksen luonteesta ja mielekkyydestä.
Sekä tieteellinen että taiteellinen tutkimus tuottavat uutta tietoa, mutta eri menetelmin. Taiteellisessa tutkimuksessa sitä tuotetaan taiteellisen toiminnan myötä, minkä voi ajatella olevan tutkimusmenetelmä siinä missä luonnontieteiden laboratoriokokeet tai mittaukset. Taiteelliset osat hahmotellaan tutkimussuunnitelmassa ja toteutetaan tutkimuksen aikana.
Olemassa olevan taiteen tutkiminen on taiteen tutkimusta, ei taiteellista tutkimusta.
Taiteelliseen tutkimukseen perustuville väitöksille on selkeät kriteerit, ja väitösten ohjaus- ja tarkastusprosessit noudattavat samoja eettisiä sääntöjä kuin tieteelliset väitösprosessit. Väitökset poikkeavat usein tieteellisistä siinä, että niissä on taiteellisia produktioita, jotka tarkastetaan erikseen. Silloin kirjallinen osuus voi olla hiukan suppeampi. Aina niin ei kuitenkaan ole.
Hyvä tieteellinen käytäntö ja akateemiset vaatimukset ohjaavat myös taiteellisen tutkimuksen tuottamia väitöskirjoja. Taiteellinen toiminta on osattava sanallistaa ymmärrettävästi. Taiteellisen tutkimuksen menetelmä täytyy perustella suhteessa esitettyyn tutkimuskysymykseen. Työn teoreettinen tausta on luonnehdittava lähdeviitteineen. Pitää myös kertoa, mitä uutta tutkimuksen tulokset tuovat oppialalle.
Helena Sederholm
Professori, Aalto-yliopisto