Lukijoilta: Keskusta ei ole Lapissa yksin saamelaiskantoineen
Kaikki Lapin läänin kansanedustajat vastustavat saamelaiskäräjälakia, kirjoittaa keskustaveteraani Hannes Viiri.
Keskusta ei ole yksin saamelaiskantoineen
Anna-Lena Laurén moittii keskustalaisia saamelaiskäräjävaalilain vastustamisesta (SK 49/2022). Hän ei liene huomannut, että kaikki Lapin kansanedustajat, muun muassa saamelainen Heikki Autto (kok), kuuluvat samaan joukkoon. ”Saamelaisvastaisuus” näyttää siis varsin yleiseltä, eikä lakiesitys näytä menestyvän eduskunnassakaan. Siinäpä onkin Laurénilla pulmaa purtavaksi, kun keskustapuolueen haukut menivät hukkaan.
Etelässä luullaan, että Lapissa hyväksytään saamelaisia koskeva laki, joka rajaa osan saamelaisista lain ulkopuolelle. Kuka sitten on alakynnessä?
Hannes Viiri
Rovaniemi
Mitä Betlehemin lastenmurha kertoo Jumalasta?
Jukka Ukkola ikään kuin leikillisesti kauhistelee Betlehemin lastenmurhaa tiernapoikakontekstissa (SK 51–52/2022). Onko sallittua pohtia, mitä kyseinen tapahtuma kertoo kristinuskon Jumalasta?
Raamatun mukaan Herra lähetti enkelin varoittamaan Joosefia, jotta perhe ehtisi paeta. Enkelin olisi voinut ohjeistaa varoittamaan muitakin vanhempia. Mutta mitä muiden muksuista, kunhan oma poika pelastui.
Joku vastannee, että Jeesuksen piti pelastua, jotta hän myöhemmin kuolemallaan pelastaisi ihmiskunnan. Miksi Jumala kaikkivoipana salli tilanteen kehittyä tällaiseksi? Tekikö lastenmurha Jeesuksen uhrikuolemasta jalomman?
Aslak Allinniemi
Kauvatsa