Lehden voi pelastaa

Profiilikuva
kustannukset
Teksti
Laura Koljonen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Kuinkahan monta kertaa olen hyvästellyt rakastamani lehden, ja aina niiden rahavaikeuksien takia.

Esimerkiksi erään ystäväni kanssa muistelemme säännöllisin väliajoin näitä hienoja ja outoja vuosituhannen vaihteen julkaisuja ja marisemme, miksi miljonäärit rahoittavat mieluummin jääkiekkojoukkueita kuin pienlehtiä.

Toista se on nykyään. Fanittamansa lehden voi nimittäin pitää hengissä, vaikka ei olisi miljonääri. Siihen riittää muutama kymppi ja tehokas Facebook-viestintä.

Tähän mennessä yhteisörahoitus on onnistunut säilyttämään ainakin yhden lehden.

Viisi kertaa vuodessa ilmestyvä ekologiseen lifestyleen keskittyvä Huili-lehti oli ensimmäinen suomalainen yritys rahoittaa mediaa yhteisörahoituksen voimin. Kokeilu onnistui.

Kaksi vuotta ilmestyneen Huilin historia on poikkeuksellinen. Puolet ajasta se nimittäin ilmestyi ruotsalaisen energiayhtiö Kraft&Kulturin kustantamana. Yhtiö ajautui rahaongelmiin ja luopui lehdestä. Sen jälkeen sitä on kustannettu tekijöiden perustaman kustantamon voimin.

Parituhatta tilaajaa eivät kuitenkaan onnistuneet peittämään 35 euron vuosimaksulla lehden kuluja. Yhden Huilin julkaiseminen maksaa lähes 30 000 euroa. Kulut olisi katettu 5 000 tilaajan tilaajamaksuilla.

Vaihtoehtona oli siis lopettaa lehti – tai keksiä jokin muu keino.

Huili päätyi Mesenaatti-nimiseen yhteisörahoitusratkaisuun. Kuka tahansa voi sitoutua rahoittamaan projektia haluamallaan summalla.

Lehti keräsi reilussa kuukaudessa 9 355 euroa. Yhteensä rahoittajia osallistui 142, ja tavallisin rahoitussumma oli 30 euroa.

Mutta mitä enemmän lahjoittaa, sitä enemmän vastiketta on tietenkin oikeus odottaa.

Mesenaatin sivuilta löytyy lista erikokoisista summista. Esimerkiksi Päätoimittaja-sanan alta löytyi summa 500 euroa ja muun muassa seuraava lupaus: ”Kirjoitamme sivun mittaisen jutun toivomastasi ja yhdessä toimituksen kanssa suunnittelemastasi aiheesta.”

Näitä rahoitusmalleja on ostettu kolme kappaletta.

Kiinnostavinta onkin nähdä, pysyykö lehti samanlaisena kuin ennen pelastusprojektia.