Lähivuosien kehitys Afganistanissa riippuu lähinnä sotilaallisista tekijöistä
Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on ilmoittanut amerikkalaisten joukkojen alkavan vetäytyä Afganistanista jo tänä kesänä, mikä käytännössä merkitsee sodan loppunäytöksen alkamista. Näytöksestä ei tule valoisaa.
Virallisesti kansainväliset joukot ovat yhä Afganistanissa tuomassa afgaaneille turvallisuutta, hallintoa ja kehitystä. Näistä kuitenkin vain ensimmäinen vaikuttaa enää jollakin tavalla sodan lopputulokseen. Vaikka kansainvälinen yhteisö on panostanut Afganistanin hallintoon ja kehitykseen, ovat yritykset olleet liian vähäisiä ja hajanaisia ja mahdollisesti jopa lisänneet tavallisten afgaanien vastarintaa. Ainakaan ne eivät ole onnistuneet kääntämään afgaaneja aktiivisesti vastustamaan kapinallisia.
Länsimaiden tukeman presidentti Hamid Karzain hallinnon vastainen sota on kiihtynyt, eikä se johdu pelkästään länsijoukkojen tavasta taistella kapinaa vastaan. Osittain syy on ajamissamme valtavissa sosiopoliittisissa muutoksissa. Tämä on jopa traagista siinä mielessä, että liberaalit arvomme vaativat turvallisuuden, hallinnon ja kehityksen agendaa tilanteessa, jossa sillä ei enää ole suurta positiivista strategista merkitystä.
Lähivuosien kehitys Afganistanissa riippuu lähinnä sotilaallisista tekijöistä. Koska kapinan kukistamisesta on tullut mahdotonta, keskittyy Yhdysvallat luomaan tilannetta, jossa kansainvälinen yhteisö voi vetäytyä Afganistanista kasvojaan menettämättä. Lisäaikaa ostetaan salamurhaamalla kapinallisten Afganistanissa ja Pakistanissa olevaa keskijohtoa samalla kun Afganistanin turvallisuusjoukkoja vahvistamalla mahdollistetaan Karzain jatko presidenttinä. Koska afgaanien odotetaan kantavan vastuu asioistaan vuoden 2014 jälkeen, ei ole enää ulkopuolisten asia, mitä maassa tapahtuu sen jälkeen. Muitakin ongelmia afganistanilaistetaan: esimerkiksi Afganistanin armeijan yli 30 prosentin vuosittaista karkuruutta kuvataan nyt afgaanien ongelmaksi, johon heidän on löydettävä oma ratkaisunsa.
On tärkeää, että Afganistanin tilanne ymmärretään Suomessa. Kapina on levinnyt myös Pohjois-Afganistaniin, jossa suomalais-ruotsalaiset joukot – 700 miestä ja naista – vastaavat 2,5 miljoonan afgaanin turvallisuudesta valtavalla alueella. Voittamattomien haasteiden edessä monet maat ovat katsoneet voivansa nykytilanteessa olla eniten hyödyksi kouluttamalla ja mentoroimalla Afganistanin turvallisuusjoukkoja. Niiden on tarkoitus olla täysilukuisia vuoden 2012 lokakuussa, minkä jälkeen partnerointi afgaanien kanssa korostuu entisestään. Suomessa on kuitenkin oltu varovaisempia kuin esimerkiksi Ruotsissa, jonka sotilasneuvonantajat toimivat etulinjassa ja päätyvät käytännössä usein johtamaan taisteluita.
Turvallisuusviranomaisten tukeminen ei ole vaaratonta. Päinvastoin, neuvonantajien tappioriski on perinteisesti suuri. Tämän lisäksi he joutuvat todistamaan vastakapinatoiminnassa käytettäviä metodeja, jotka tuskin kestävät päivänvaloa kotimaassa. Sota ei ole kaunista; tämän tosiasian ovat jo jotkut suomalaisetkin joutuneet Afganistanissa kohtaamaan.
Poliittisen johdon on myös osattava päättää, milloin Afganistanista on syytä lähteä. Liian aikainen vetäytyminen vaarantaa Suomen kansainvälisen uskottavuuden, myöhästyminen taas asettaa suomalaiset sotilaat tarpeettomiin vaaratilanteisiin.
Ulkomaisten joukkojen valmistellessa vetäytymistä konfliktin osapuolet keskittyvät vastapuolen johtajien poistamiseen pelistä, mikä entisestään murentaa yhteiskunnan rakenteita. Konfliktista tulee pitkä ja verinen.