Kulttuurin voima yhteiskunnassa pääsee esiin rajat ylittämällä

Syksyn kulttuuriuutisointia kuvasti huoli selviämisestä. Kaikkialta leikataan ja tunnettujenkin organisaatioiden toiminta on vakavasti uhattuna. Kriisit voivat kuitenkin pakottaa esiin uudenlaisia tekemisen tapoja ja uutta ajattelua – rakentamaan arvoketjuja yhteiskunnan eri toimijoiden välille.

Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden ja Svenska litteratursällskapet i Finland ovat Suomessa toimivia suuria säätiöitä, joiden tehtävänä on rahoittaa tiedettä, taidetta ja kulttuuria maassamme. Näemme ja kuulemme mikä innostaa ja kiinnostaa, ja toisaalta millaiset asiat huolestuttavat tieteen ja taiteen tekijöitä.

Aloitamme huolista. Niistä suurin liittyy haja-asutusalueiden kulttuuri-infran kantokykyyn. Pysyvätkö paikalliset kulttuuritoimijat hengissä vai katkeaako selkä leikkurin hampaissa? Mitä tapahtuu alueille, joilla ei ole enää toimintaa? Muuttoliikkeen suunnan arvaamiseksi emme tarvitse kristallipalloa, mutta kannattaa miettiä mitä tapahtuu, kun viimeinenkin tekijä heittää työkalunsa nurkkaan ja muuttaa kasvukeskukseen.

Samaa kysymystä voisi lähestyä myös toisesta suunnasta. Suomi on suuri ja kielellisesti rikas maa. Mitä jos näkisimme kulttuuri-infran alueiden elinvoiman ja kokonaisturvallisuuden näkökulmasta?

Nämä ovat puolestaan aiheita, joiden tulisi kannustaa hakemaan ratkaisuja yhdessä, yli kieli- ja identiteettirajojen. Vahva kulttuuri vetää alueelle uusia ideoita, tekijöitä ja yrityksiä. Ja tämä luo työpaikkoja. Esimerkiksi vuosittain järjestettävän Kuhmon kamarimusiikkijuhlan vieraat jättävät alueelle 4–5 miljoonaa euroa.

Huolenaiheisiin kuuluva yhteiskunnan polarisoituminen liittyy samaan ilmiöön eli reuna-alueiden ja keskuksien väliseen tasapainottomuuden tilaan. Syntyy kuplia, joissa puhutaan kuplansisäisistä asioista, siinä missä meidän tulisi katsoa yhdessä eteenpäin. Kuplautumista voi torjua ainoastaan kouluttautumisella, rajat ylittävällä uteliaisuudella ja rakentavalla dialogilla.

Mikä sitten innostaa ja kiinnostaa? Maassamme on lahjakkaita tieteen ja taiteen tekijöitä sekä yhteisöllisyyttä rakentavia paikallistapahtumia. Suomessa tulee olla mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan ja rakentaa tulevaisuuttaan tiede- ja taideyhteisöjen jäseninä myös jatkossa. Tätä varten tarvitsemme tekemisen ja kohtaamisen paikkoja sekä halua investoida tieteeseen, taiteeseen ja kulttuuriin identiteettimme rakentajina. Tarvitsemme myös viisautta siinä, ettei kaikkea voi ajaa samaan tulosputkeen. Taide ja tiede ovat jokaisessa sivistysvaltiossa itseisarvoja.

Kun järjestimme marraskuussa yhteisen kulttuurinpuolustuskurssin, eräs kurssimme osallistujista kuvasi kulttuuria ”yhteiskunnan kehittämisyksiköksi”. Se on kuin moottori, joka generoi uusia ajatuksia ja auttaa meitä kasvamaan yksilöinä, yhteisöinä ja yhteiskuntana. Tämän pitäisi kiinnostaa kaikkia yhteiskunnan eri tahoja: elinkeinoelämää, akateemista yhteisöä, mediaa, julkishallinnon edustajia ja tulevien kuntavaalien ehdokkaita.

Säätiöt tekevät jo paljon yhdessä. Suomalaiset säätiöt rahoittavat tiedettä, taidetta ja kulttuuria yli puolella miljardilla eurolla joka vuosi. Seuraava askel on laajentaa yhdessä tekemisen tapoja ylisektoriaaliseksi siten, että valtio, kaupungit, kunnat, elinkeinoelämä ja yksityiset lahjoittajat voivat yhdessä rakentaa positiivista muutosta – ymmärtämällä tieteen, taiteen ja kulttuurin merkityksen yhteiskunnassa. 

Dosentti Susanna Pettersson Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja.

Sören Lillkung on Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja.

Björn Teir on Svenska litteratursällskapet i Finlandin toimitusjohtaja.