Kouluampumiset - hyvästi turvallinen lapsuus
Kettutarhoja valvotaan koulu terveydenhoitoa paremmin. Jokelan ja Kauhajoen ampumiset eivät ole saaneet kuntapäättäjiin vauhtia, ihmettelee Mikko Heikka.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka puuttui kouluterveydenhuollon ongelmiin alkuvuodesta 2007. Hän totesi, että kouluterveydenhuolto ei vastaa asetettuja suosituksia. Oikeuskanslerinviraston saamien selvitysten mukaan kouluterveydenhuollon oppilasmäärät ovat kohtuuttoman suuria annettuihin suosituksiin nähden. Tämä johtaa siihen, että koululääkärin vastaanotolle on vaikeaa päästä ja on myös kouluja, joissa koululääkärin palveluja ei ole lainkaan.
Jonkka totesi myös, että suositus- ja informaatio-ohjaus ei toimi toivotulla tavalla.
Puolen vuoden kuluttua tapahtuivat Jokelan koulusurmat. Ne käynnistivät keskustelun kouluterveydenhuollon tilasta. Kouluihin vaadittiin lisää resursseja. Sama keskustelu jatkui Kauhajoen ampumisten yhteydessä. Molempien tragedioiden jälkeen annettiin lupauksia lisäresursseista. Miten niille on käynyt?
Oikeuskansleri Jonkka joutui puuttumaan asiaan uudestaan kuluvan vuoden helmikuussa. Jonkan moitteiden valossa näyttää siltä, että lupaukset ovat jääneet lupauksiksi. Laatusuositukset täyttävä määrä terveydenhoitajia on noin kolmasosassa peruskouluista. Lääkärien osalta suositukset täyttyvät vain neljässä prosentissa kouluissa.
Ei ole ihme, että kouluterveydenhuollon tutkija, professori Matti Rimpilällä on kärsivällisyys pettänyt. Hän totesi Jonkan kannanoton jälkeen: “Kettutarhoja ja sikaloitakin valvotaan paremmin kuin lasten peruspalveluja.”
Suomalainen tiedeakatemia on vastikään julkaissut tutkimuksen Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien syistä. Siinä todetaan, että suomalaisille koulusurmille on yhteistä mielenterveyden ongelmat ja joutuminen koulukiusaamisen kohteeksi. Ampuminen on ollut tietoinen kosto pitkään jatkuneelle kiusaamiselle ja ylenkatseelle. Tarve häpäistä kiusaajat on ollut ampumiseen laukaiseva tekijä.
Koulusurmia on tarkasteltava myös suomalaisen kulttuurin viitekehyksessä. Suomalaiselle koululle on tyypillistä korkea suoritustaso ja toisaalta oppilaiden huono viihtyvyys. WHO-tutkimuksen mukaan suomalaiset koululaiset ja erityisesti rehtorit kuvaavat koulun ilmapiiriä kielteiseksi verrattuna muihin EU-maihin.
Suomalaisissa kouluissa oppilaat joutuvat nielemään päivittäin myrkkypillerin, johon kuuluun iso annos kilpailua ja kohtuuton annos kiusaamista. Tiedeakatemian tutkimuksessa todetaan, että kiusaaminen on yhteen ja samaan oppilaaseen kohdistuvaa vihamielistä käyttäytymistä, tönimistä, lyömistä, haukkumista ja pilkkaamista. Kiusaaminen on siis vallan ja voiman väärinkäyttöä.
Tiedeakatemian tutkimuksessa korostetaan, että oppilas- ja opiskelijahuollon voimavaroja tulisi oleellisesti lisätä. Resurssien tulee olla suositusten mukaista. Näin voitaisiin puuttua entistä määrätietoisemmin kiusaamiseen ja mielenterveysongelmiin. Tutkimuksen lopputulos on linjassa oikeuskanslerin ja professori Rimpilän linjausten kanssa.
Lokakuussa 2008 julkaistiin laaja tutkimus lasten ja nuorten uhrikokemuksista ja väkivaltakäyttäytymisestä (Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset. Poliisiammattikorkeakoulu 2008). Sen karu lopputulos voidaan ilmaista yhdellä lauseella: Lapsuus on väkivaltaisempaa kuin aikuisuus. Hyvästi siis turvallinen ja onnellinen lapsuus!
Tutkimuksen numerot antavat ajattelemisen aihetta. YK:n julkaiseman raportin mukaan 61 000 lasta kohtaa Suomessa väkivaltaa perheessään. Lapsiuhritutkimukseen osallistuneista yhdeksäsluokkalaisista tytöistä lähes 70 prosenttia ilmoitti itse joutuneensa väkivallan kohteeksi perheessä tai nähneensä sitä kotona. Perheensisäinen väkivalta on enimmäkseen henkistä, kuten kiusaamista, loukkaamista ja vähättelyä.
On myös huomattava, että 26 prosenttia suomalaisista hyväksyy kuritusväkivallan kasvatuskeinona.
Lasten ja nuorten uhrikokemukset eivät rajoitu perheisiin. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa todetaan, että suurin osa lasten ja nuorten kokemasta väkivallasta on toisten nuorten tekemää. Kaksi kolmesta 12-15-vuotiaista on kokenut jonkinlaista väkivaltaa, pojat enimmäkseen toisten poikien taholta. Oma ongelmansa on yhä kasvava kiusaaminen ja uhkailu matkapuhelimella ja internetissä. Erityisesti tyttöihin kohdistuu seksuaalista häirintää ja ehdottelua verkossa.
Lastensuojelussa koulu ja kirkko ovat avainasemassa. Kirkko julkaisi jo ennen Jokelan tapahtumia seurakunnan työntekijöille ohjeen, jossa annettiin välineitä väkivallan tunnistamiseksi ja varhaiseen puuttumiseen (Kirkko ja lastensuojelutyö. Kirkkohallitus 2007).
Tämän materiaalin avulla kirkon laajaa kasvatuksen kenttää on koulutettu ennakoivaan työhön sekä varhaiseen puuttumiseen. Ei siksi ole ihme, että sekä Jokelan että Kauhajoen tapahtumien hoidossa kirkon rooli on ollut merkittävä.
Turvallinen lapsuus on kaikkien kasvattajien unelma. Sen toteuttamiseksi tarvitaan poliitikkojen, koulun ja kirkon yhteisiä ponnistuksia. Olisiko nyt perheministerin aika?
Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa ja Kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön toimikunnan puheenjohtaja.