Kom ihåg krislådan!
Kuvitelkaa Nato-keskustelua maassa, jossa kirkkojen kupeista puuttuvat sankarihaudat ja kansallispäivää vietetään ilman sotilasparaateja.
Maassa ei vietetä puolustusvoimain lippujuhlaa eikä kansallista veteraanipäivää.
Juhlapuheissa ei muistella sotia, vaan maa mieltää itsensä turvasatamaksi sotaa pakeneville.
Vaaleissa ei juuri koskaan keskustella turvallisuuspolitiikasta. Nato-optiosta tuli käsite vasta viime vuonna.
Suomalaisten enemmistö siirtyi kannattamaan Nato-jäsenyyttä heti Venäjän hyökkäyksen myötä. Tarinaksi on jo muotoutunut, että kansa vei, kun eduskunta ja puolueet vielä empivät. Yhä Nato-myönteisemmät viestimet varoittelevat kansanedustajia hidastelusta päätöksenteossa.
Ruotsissa kehkeytyy toisenlainen tarina.
Siellä mitattiin pääsiäisviikolla ensimmäisen kerran kansalta yli 50 prosentin kannatus jäsenyydelle. Kertomukseksi näyttää muodostuvan se, että sosiaalidemokraattien johto muutti mielensä, koska Suomi työnsi. Empivien on seurattava.
Toimittajat kyselevät poliitikoilta ja asiantuntijoilta, miksi näin kiire ja toteutuuko demokratia.
Silti jo Krimin valtaus oli Ruotsissa käänne. Viranomaiset vaihtoivat sävyä maassa, jossa asevelvollisuus oli lakkautettu vuosina 2010–2017 ja joka käytti vuonna 2015 puolustusmenoihin vaivaiset 1,1 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Vuonna 2018 Yhteiskuntasuojelu- ja valmiusvirasto jakoi kaikkiin koteihin ohjekirjasen ”Jos kriisi puhkeaa ja sota syttyy”. Puolustusvoimat pani paremmaksi julkaisemalla Youtubessa kolmiosaisen elokuvasarjan ”Kun sota syttyy”. Ruotsin television tuore ohjelma Yhteiskuntaromahdus (Samhällskollaps) simuloi viranomaisten avustuksella erilaisia uhkia ja niihin varautumista. Ensimmäisessä osassa muistutetaan hankkimaan krislåda eli suomalaisittain kotivara.
Turvallisuuspolitiikkaa tehdään myös Instagramissa, jossa pääministeri Magdalena Andersson vierailee sotaharjoituksissa yhdessä oppositiojohtajan kanssa ja poseeraa panssariajoneuvon ohjaksissa asetehtaalla.
Ruotsalaisiin valetaan nyt sitä ontologisen haavoittuvuuden tunnetta, joka Suomessa on politiikan dna:ssa.