Julkinen palvelu ja yksityinen media tarvitsevat toisiaan

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteisiin on perinteisesti katsottu kuuluvan kansalaisten oikeus monipuoliseen ja vapaaseen tietoon. Pohjoismaisen mediamallin ominaisuus on ollut sekä laadukas julkinen palvelu eli yleisradiotoiminta että monimuotoinen yksityinen media.

Eduskunnan asettamisessa Ylen ”isännäksi” on haluttu turvata yhtiön riippumattomuus kulloisistakin poliittisista suhdanteista – poliittisia intohimojahan Yleisradion ympärillä on aina riittänyt.

Digitalisoituminen on haastanut perinteisiä tiedotusvälineitä ja muuttanut media-alan perusrakenteita. Taistellessaan somejättiläisiä vastaan kaupallinen media ja julkinen palvelu ovat samassa veneessä.

Google, Meta ja Tiktok etunenässä imuroivat vuosittain jopa lähes puoli miljardia euroa mainostuloja Suomen markkinoilta. Summa ylittää kirkkaasti suomalaisten sanoma- ja aikakauslehtien ilmoitustuotot.

Ilmoitustuottojen valuminen verojalanjälkeä jättämättä kansanvälisille jättiläisyhtiöille on yksityiselle medialle valtava ongelma. Asiaan on kuitenkin vaikea saada korjausta, ellei EU:n tasolla päästä tekemään ratkaisuja, jotka korjaisivat tilanteen.

Kotimaassa median ongelmat näkyvät ennen muuta sanomalehdissä. Aiemmin monipuolinen maakuntalehdistö on keskittynyt muutaman harvan yhtiön omistukseen samalla, kun ilmoitustulojen hupeneminen on karsinut lehtien ilmestymispäiviä ja jakelua.

Tässä tilanteessa Yle on muodostunut kansakunnalle entistä tärkeämmäksi mediaksi. Kysymys ei ole vain kuulijoista ja katsojista vaan myös kaupallisesta mediasta, jonka kanssa Ylellä on lisääntyvää yhteistyötä. Esimerkiksi urheiluoikeuksien hankinnassa Yle ja kaupalliset televisiot toimivat yhdessä, ja Ylen vaalikone ja tulospalvelu ovat kaupallisen median hyödynnettävissä.

Ylen on lain mukaan tarjottava jokaiselle jotakin, yhtäläisin ehdoin. Niinpä Yle tuottaa ohjelmaa suomeksi ja ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, ukrainaksi, saameksi ja karjalaksi sekä viittomakielellä ja selkosuomeksi. Yle tavoittaa käytännössä kaikki suomalaiset, välittäähän se edelleen tärkeimmät kansainväliset urheilutapahtumat kuten olympialaiset kansalaisten olohuoneisiin. Lastenohjelmien tekijänä Yle on korvaamaton.

Yle on suurin suomalaisten ohjelmien tilaaja ja suomalaisen musiikin avainfoorumi. Se pitää pystyssä – ainoana isona mediana – maakuntatoimituksia, ja Yle Areenan palvelut ovat maksuttomina katsottavissa ja kuunneltavissa ilman erillistä tilausmaksua.

Ylen rahoitus perustuu Yle-veroon eli mediamaksuun, jota kaikki yli 14 000 euroa vuodessa ansaitsevat henkilöt maksavat. Korkeimmillaan vero on 163 euroa vuodessa. Lehtien tilausmaksuihin verrattuna sitä voi pitää hämmästyttävän alhaisena. Yle-veron kaltainen mediamaksujärjestelmä on käytössä useimmissa Suomeen verrattavissa maissa.

Julkisen palvelun ja kaupallisen median välinen rinnakkaiselo on suomalaisen kansanvallan kannalta tärkeä asia. Maailmassa, joka pullistelee valeuutisia, trollauksia, huhuja ja salaliittoteorioita tarvitaan monipuolista ja laadukasta mediaa. Hyvä joukkoviestintä tarvitsee sekä julkista palvelua että kaupallista mediaa. Ne myös kirittävät toisiaan, mistä hyöty koituu katsojille, kuuntelijoille ja lukijoille. 

Mikko Alatalo on musiikkineuvos ja Ylen hallituksen jäsen

Lauri Kontro on päätoimittaja emeritus ja Ylen hallituksen entinen jäsen