Lääkettä kansalle

Tässä ajassa keitymme kaikki hitaasti sammakoiden lailla, kirjoitti Hiski Haukkala (SK 7.1.) kuvatessaan, miten hiljalleen totumme katastrofeihin, konflikteihin ja sotaan.

Kattilassa keittyvän kansalaisen näkökulmasta journalismilla on iso vaikutus siihen, miten kuuma levy on. Kun Donald Trump väläyttelee Grönlannin haltuunottoa sotavoimin, lämpö nousee Suomessakin.

Toimitukset varmasti miettivät, miten uutisoida Trumpin ja hänen hovinsa edesottamuksista. Mutta se ei riitä. Yhteiskunta on muuttunut, demokratia on kriisissä. Journalismin olisikin pohdittava, mikä on sen rooli nykymaailmassa.

Muuten se on mukana keittämässä demokratiaa hengiltä.

Demokratiassa journalismin tehtäviin kuuluu myös yhteiskuntaa koskevan keskustelun välittäminen.

Tutkimusten mukaan suomalainen journalismi suoriutuu tehtävästä heikosti. Demokratiasta huolestuneet kansalaiset kokevat, että kaikkien ääni ei kuulu (HS 9.1.), ja pahimmillaan pelkoja lietsova uutisointi lamaannuttaa ja vieraannuttaa koko yhteiskunnasta (SK 5.1.).

Lamaantumiseen on kuitenkin olemassa lääke: optimismi. Toimittajille se on usein kirosana: hyviä uutisiako tässä nyt pitäisi tehtailla, kun maailma on täynnä vaaroja, uhkia ja epäkohtia?

Mutta eihän optimismi sitä tarkoita. Kuten Anu Kantola kirjoitti Helsingin Sanomissa (9.1.), optimismi ei ole ”vain voimalauseiden liimailua kylppärin peiliin, se voi olla myös yhteiskunnallinen voima”.

Journalismia voi verrata terveydenhuoltoon. Jos yksityinen terveysfirma panee voitontavoittelun kaiken edelle, sen toimintaa pidetään moraalittomana. Taloudelliset toimintaedellytykset tarvitaan, mutta päätehtävä on huolehtia kansalaisista.

Journalistin ohjeiden mukaan toimittajat ovat vastuussa ennen kaikkea yleisölleen. Nykymaailmassa silkka tiedon suoltaminen ei kuitenkaan ole vastuullista.

Jos lääke kansalaisten toimintakyvyn säilyttämiseksi on optimismi, mitä se käytännössä tarkoittaa? Esimerkkejä sellaisesta journalismista on, eivätkä ne ole lässytystä.

Kun tuhoutuneesta omalääkärijärjestelmästä tehtiin juttuja, nousi kansalaiskeskustelu, ja nyt omalääkärit tekevät paluuta. Vesilaitosten yksityistämistä vastustanut lakialoite sai julkisuutta, ja aiheesta kirjoitetut jutut loivat uskoa, että asioihin voi vaikuttaa.

Optimismia luova journalismi ei tarkoita kivoja pulkkamäkijuttuja tai selviytymistarinoita. Se on rakentavaa keskustelua, ratkaisujen etsimistä ja niistä kertomista. Maailmaa voi muuttaa.