Jonathan Franzen ja painajainen Wall Streetillä

Profiilikuva
Jonathan Franzen
Teksti
Anu Kantola

Vuonna 1800 viidennes amerikkalaisista teki töitä jonkun toisen palveluksessa. Vuonna 1900 heidän osuutensa oli jo puolet amerikkalaisista ja vuonna 2000 yhdeksän kymmenestä oli palkkatyössä. Tästä joukosta tuli Amerikan tukipilari, keskiluokka joka paiskii siitejä sisätöitä konttoreissa, myyntitehtävissä, kouluissa ja sairaaloissa. Päinvastoin kuin Euroopassa, Amerikassa keskiluokalla on hyvä kaiku. Vuoden 1950 tienoilla amerikkalaisten suuri enemmistö ilmoitti kuuluvansa keskiluokkaan.

Amerikkalaiskirjailija Jonathan Franzen on erikoistunut kuvaamaan tätä palkkatyöjoukkoa ja sen perillisiä. Menestysromaani Muutoksia teki niin suuren vaikutuksen, että olen joka syksy tarkistanut julkaisulistat. Välissä tuli pieni omaelämäkerrallinen muistelma The Discomfort Zone, mutta viime syksynä ilmestyi yhdeksän vuoden tauon jälkeen romaani Freedom, jonka kunniaksi Time-lehti pisti Franzenin kanteensa. Nyt kirja on juuri ilmestynyt myös suomeksi nimellä Vapaus.

Franzen on itse kasvanut keskiluokan ytimessä: keskilännessä keskellä amerikkalaisen keskiluokan kulta-aikaa. Hän siteeraa äitinsä kouluainetta, jossa tämä julisti uskovansa perhe-elämään todellisen onnen perustana. Kotona kaikki oli säntillisesti paikallaan ja kunniapaikalla olivat perhevalokuvat, joihin oli tarpeen tullen piirretty kynällä silmät auki niille, joilta ne olivat jääneet kiinni.

Vielä 1960-luvulla keskiluokan elämä rakentui säntillisyydelle, itsekurille ja kunnollisuudelle. Yhtiöt tarjosivat palkkatyön kautta elinikäisiä uria. Kun maailma alkoi muuttua 1980-luvulla, perheen lapset heitettiin maailmaan, jossa säännöt olivat ihan toiset kuin kodin ruokapöydässä.

Muutoksia kuvasi murrosta 1960-luvulta lähtien. Vapaus kuvaa keskiluokan nykyhetkeä. Niin vanhemmat kuin lapsetkin yrittävät kukin toteuttaa itseään kaoottiseksi menneessä maailmassa, joka tarjoaa mahdollisuuksia rikastumiseen, maineeseen ja menestykseen, mutta samalla pettää kerta toisensa jälkeen. Perhe on muuttunut enemmän haaveeksi, johon kaikki yrittävät vuorollaan hädässään ripustautua, mutta ei aina niin hyvin tuloksin.

Franzen on melkein serkkupoika, hänen isänsä on ruotsalaista syntyperää, joka näkyy kirjoissa uudelle mantereelle matkanneena protestanttisena velvollisuudentuntoisuutena. Vapauden päähenkilöt Walter ja Patty Berglund ottavat elämän vakavasti. Sekavaksi menneessä maailmassa se on vaikeaa.

Mitä kaoottisemmaksi maailma käy, sitä tiukemmin he yrittävät puristaa sitä järjestykseen. Väsymyksen hetkillä kummallakin pistää pintaan ”vanha kunnon ruotsalainen masennus”. Franzen on parhaimmillaan kuvatessaan tätä tempoilua. Tyyliä on kutsuttu hysteeriseksi realismiksi, jossa yhdistyvät ylilyövät henkilöhahmot ja reaalimaailman tarkat havainnot.

Walter haluaa uskoa instituutioihin ja pyhittää aikansa luonnonsuojeluun suuryrityksen palkkalistoilla. Hänen poikansa taas luottaa amerikkalaiseen varusteluyhtiöön. Patty yrittää saada perhettä toimimaan. Mutta Franzenin ikävä viesti on, että instituutioihin ei voi luottaa.

Viesti on sama kuin Wall Streetin mielenosoittajilla, jotka näyttävät hyvin keskiluokkaisilta amerikkalaisilta. Pörssit heiluvat ja keskiluokan sijoitukset ja asuntosäästöt hupenevat ja silti jossakin joku tahkoaa rahaa tälläkin kriisillä.

Walterin tavoin mielenosoittajat tuntevat raivoa käsistä karannutta ja ennustamattomaksi muuttunutta maailmaa kohtaan – mutta eivät ankarista yrityksistään huolimatta pysty löytämään maailmasta kahvaa, josta sen voisi vääntää paikalleen.

Kahvan löytymistä odotellessa Franzen tarjoaa lohtua. Kirjoissa parasta on nauru. Vapaus ei ehkä ole niin napakymppi kuin edeltäjänsä, mutta sitä lukiessa voi nauraa itselleen katsellessaan ulkopuolisen silmin omia jokapäiväisiä murheitaan.