Hyvä energia- ja ilmastopolitiikka vaatii kilpailukykyä

Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan kivihiilen kulutus kasvaa maailmassa seuraavan viiden vuoden aikana 0,5 miljoonaa tonnia päivässä. Lisääntyvä käyttö on kokonaan ilman hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologiaa.

Suomessa kivihiiltä kulutettiin vuonna 2011 runsas neljä miljoonaa tonnia. Luopumalla kivihiilen käytöstä energiantuotannossa teemme siis sijaa runsaan viikon kulutuksen kasvulle muissa maissa.

Kioton sopimus ei ole vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjä maailmassa, vaan ne ovat kohonneet korkeammalle tasolle kuin koskaan ennen ja jatkavat kohoamistaan.

Kioton sopimuksen II-kauteen on Euroopan unionin lisäksi sitoutunut vain muutama muu maa. EU:n osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on nyt runsas kymmenen ja Kioton II-kauden päättyessä vuonna 2020 vain noin kahdeksan prosenttia. EU-maiden päästöjen lopettaminenkaan ei kääntäisi maailman päästökehitystä pysyvään laskuun, vaan näkyisi päästökäyrällä tilapäisenä notkahduksena.

EU toteuttaa tiukkaa energia- ja ilmastopolitiikkaa. On sitouduttu alentamaan päästöjä 20 prosentilla, nostamaan uusiutuvan energian osuus keskimäärin 20 prosenttiin ja parantamaan energiatehokkuutta 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Suomi pystyy täyttämään kaikki nämä sitoumukset, vaikka meille jyvitetty uusiutuvan energian tavoite onkin 38 prosenttia kulutuksesta eli miltei kaksinkertainen EU-keskiarvoon verrattuna.

EU:n tiukkoja tavoitteita, joita vielä tiukennettaneen vuoden 2020 jälkeiseksi ajaksi, ei pidä perustella kansalaisille sillä, että niiden avulla pelastetaan maailman ilmasto. Se ei olisi rehellistä. Sen sijaan niitä voidaan perustella sillä, että niiden avulla voidaan kehittää uutta puhtaampaa teknologiaa, lisätä kotimaista työllisyyttä ja parantaa energiaomavaraisuutta. Toimimme siis myös omaksi taloudelliseksi hyödyksemme.

Onnistumisen edellytyksenä on kuitenkin, että yritysten kyky investoida säilyy riittävän hyvänä. Energiainvestointeihin tarvitaan EU-tasolla lähivuosikymmeninä tuhansia miljardeja euroja. Suurin osa näistä rahoista voi tulla vain yrityksiltä.

EU:n ei pidäkään kiristää energia- ja ilmastotavoitteitaan sellaisella vauhdilla ja määrällä, joka vaarantaa yritysten ja kansantalouden investointikyvyn. EU on jo nyt tehnyt yksipuolisesti enemmän kuin muut. Kaikki teollisuusmaat ja nousevat taloudet pitää saada talkoisiin mukaan.

Kilpailukyvyn menetyksestä seuraa vain tuotannon ja päästöjen siirtyminen maihin, joilla ei ole ilmastopolitiikkaa. Ison-Britannian kasvihuonekaasupäästöt ovat Kioton sopimuskaudella vähentyneet 19 prosenttia. Samalla aikavälillä brittien kuluttamien tavaroiden tuottamiseen liittyvät päästöt ovat nousseet 25 prosenttia. Päästöt ovat siis toteutuneet maissa, joissa muun muassa ilmastopolitiikan puutteen takia teollisuuden hintakilpailukyky on parempi. Ilmakehä on kuitenkin kaikille yhteinen.

EU:ssa asetettaneen viimeistään vuonna 2015 tavoitteet vuoden 2020 jälkeiselle energia- ja ilmastopolitiikalle. Suomessa energia-alalle on suunnitteilla muutaman kymmenen miljardin investoinnit seuraavan kymmenvuotiskauden aikana. Toteutuakseen nämä investoinnit vaativat poliittisesti vakaata ja ennustettavaa toimintaympäristöä ja investointikykyä – siis yritysten kannattavuutta ja kansantalouden ylijäämää.