Huonot työntekijät ovat tabu
Epämääräisiä sairauspoissaoloja, töistä laistamista, yksisilmäistä omien oikeuksien vahtaamista.
Kokemukset kotitaloustyönantajana toimimisesta eivät ole olleet kovin rohkaisevia. Vielä heikommiksi ovat muovautuneet käsitykset osasta nuoria työntekijöinä.
Lastemme hoitajina toimineet parikymppiset ovat jakautuneet kahteen kastiin: mahtaviin, eteenpäinkatsoviin tyyppeihin ja työelämän vaatimuksiin sopeutumattomiin.
Ensimmäiset ovat hoitaneet tehtävänsä esimerkillisesti. Heissä on tulevaisuus. Jälkimmäisillä kaikki on sujunut heikommin kuin olisi voinut kuvitella. Heidän käsiinsä ei tulevaisuutta uskaltaisi jättää.
Ymmärrys tavallista pienyrittäjää kohtaan on lisääntynyt. Heille yksikin väärä rekrytointi voi olla kohtalokas. Huono työntekijä saattaa koitua palkkaajalleen suunnattomaksi riesaksi.
Huonoista työntekijöistä puhuminen on Suomessa tabu. On hyväksytympää puhua työpaikkojen ongelmista, työnantajien julmuudesta tai globalisaation myllerryksestä. Yksittäiset työntekijät jätetään rauhaan, suurten kysymysten nähdään liittyvän rakenteisiin, talouden voimiin ja yritysjohtajiin.
Ihmistä suurempaa kysymystä ei kuitenkaan ole, heistä talouden ja yhteiskunnan voima lähtee. Jos yksilön arvot, asenteet ja motivaatiotekijät eivät ole kunnossa, ei yritys tai yhteiskunta voi menestyä.
Monet merkit ja selvitykset kertovat, että nuorten piirissä on paljon ajelehtijoita, joiden arvot ja asenteet ovat retuperällä. He eivät sopeudu työelämän edellytyksiin. Usein heillä on ollut vaikeuksia jo kotona ja koulussa, kunnes he ovat pudonneet koulutusyhteiskunnan kyydistä.
Pari vuotta sitten puhuttiin 40 000 ”kadonneesta nuoresta”. Taloustaantuman takia töitä tai koulutuspaikkaa vailla olevien määrä uhkaa kasvaa. Työttömiä nuoria on jo yli 37 000, eivätkä kaikki harhailijat tilastoidu lainkaan.
Kun rakennemuutoksen kolhimalle Suomelle hahmotellaan uutta suuntaa, työuran alussa oleviin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Päähuomio kohdistuu kuitenkin työuran lopussa oleviin.
Eläkeiän nosto ja työttömyyseläkeputken katkaiseminen nostattavat kapinahenkeä, vaikka uudistuksia vastustavat tiedostavat, etteivät nuoremmat pääse edes leikatuista eduista nauttimaan.
Nuoriso tarvitsisi eläkeneuvottelijoiden veroisia puolustajia. Mutta nuoret tarvitsisivat myös ravistelijoita, jotka uskaltaisivat kajota asenteellisiin vääristymiin ja näköalattomaan haahuiluun.
Paapominen ei auta, pahimmillaan nuoret menettävät näin otteen arjen realiteetteihin. Ennen kaikkea tarvitaan todellisia toimia, joilla nuorille luotaisiin oikeita työpaikkoja ja niiden vaatimuksiin soveltuvaa koulutusta.
Samalla olisi estettävä tilanne, jossa nuorten äänenä pääsevät esiintymään lähinnä ääripoppoot. Sellaisena näyttäytyvät muun muassa Vasemmistonuoret, jotka keräävät ”ilmianna pomosi” -kampanjalla paljastuksia työpaikkojen väärinkäytöksistä. Myös maahanmuuttajavastaiset demagogit kampanjoivat nuorison sieluista.
Nuorisosta on läpi historian oltu huolissaan – eikä turhaan. Usein huolet ovat osoittautuneet liioitelluksi, mutta aina niihin on ollut syynsä.
Vanheneva Suomi on aiempaa riippuvaisempi nuorisosta – jokaisesta. Nuorempien ikäluokkien olisi luotava uutta elinkeinotoimintaa ja kannateltava jo saavutettua. Taakka on painava, ja vallalla olevan synkistely tekee tehtävästä vielä tuskaisemman.
Raakaa realismia tarvitaan, mutta myös tulevaisuushakuista idealismia. Sen viriämiseksi raskaita, tehottomia ja kalliita yhteiskunnallisia rakenteita pitäisi uskaltaa uudistaa. Nuoria ei saa valjastaa pelkiksi elättäjiksi. Kevään 2011 eduskuntavaaleissa mitelläänkin siitä, mitkä puolueet ja ehdokkaat ovat liikkeellä tulevaisuuden, nuorison ja työn puolesta.
Teksti Jarkko Vesikansa
Kolumnisti on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori.