Hoitosuosituksia laativien toimikuntien on oltava puolueettomia ja siltä on myös näytettävä

Vaatimukset päätöstenteon avoimuudesta, läpinäkyvyydestä ja puolueettomuudesta koskevat yhteiskunnallista päätöksentekoa, jotka liittyvät kansalaisten yhteiseen etuun.

Periaatteita voi nimittää demokraattisen harkinnan eettisiksi hyveiksi. Ne eivät ole ”päälle liimattuja”, helposti unohdettavia tai tilannekohtaisesti muuttuvia tuntomerkkejä. Ne yksinkertaisesti määrittävät, mikä on eettisesti kestävää demokratiaa ja hyvää hallintoa.

Mitä suurempi yhteiskunnallinen ongelma, sitä tärkeämpää on käydä keskustelua päätöksenteon puolueettomuudesta. Esimerkki laajaa kansalaisjoukkoa koskevasta ongelmasta ovat kansantaudit ja niiden lääkkeellinen ennaltaehkäisy.

Kelan mukaan vuonna 2010 sydän- ja verisuonitautien lääkehoitoa käytti 1,4 miljoonaa ja kolesterolia alentavia lääkkeitä 700 000 suomalaista. Näihin lääkityksiin käytettiin yhteisiä varojamme noin 500 miljoonaa euroa vuodessa, suurin osa niin kutsuttuja ”korkeassa sairastumisriskissä” olevien ennaltaehkäisevään lääkitykseen.

Lääkärit ovat kokeneet, että sairauden rajan määrittäminen kuuluu heille. Kansantautien ennaltaehkäisevän lääkityksen kohdalla päätös on kuitenkin enemmän yhteiskunnallis-taloudellinen.

Harkinnan voi pelkistää kysymykseksi: kuinka paljon enemmän kuin vain sairastuneiden hoitokulut olemme valmiit panostamaan ”sairastumisriskissä” olevien seulontaan, ehkäiseviin lääkehoitoihin ja seurantaan, jotta koemme toimet vielä yhteiskunnallisesti kannattaviksi?

Kysymys on erityisen merkittävä sen vuoksi, että kansantautien diagnostiset kriteerit ovat 20 viime vuoden aikana jatkuvasti laventuneet. Kehitys selittyy pitkälti kansallisilla Käypä hoito -suosituksilla, joiden tuottamisesta vastaavat asiantuntijatyöryhmä ja Käypä hoito -toimitus julkisen rahoituksen turvin.

Esimerkiksi vuonna 1994 koko väestöä koskevana kokonaiskolesterolin tavoitearvona pidettiin arvoa 6.0. Alentamalla tavoitetta 5.0:aan uudistetut Käypä hoito -suositukset ovat aikaansaaneet n. 1,4 miljoonaa uutta ”kolesterolisairasta”. Alarajan laskulla hoidetaan kuitenkin vain riskiä, ei sairautta, ja uusien suositusten seurauksena lääkityksen piiriin tuli suuri joukko henkilöitä, jotka eivät ilman lääkitystäkään koskaan sairastuisi sydän- ja verisuonitautiin.

Hoitosuositukset eivät synny yhteiskunnallisessa tyhjiössä. Merkittävä osa Käypä hoito -suositusten tekijöistä saa vuosittain huomattavia - jopa kymmenien tuhansien eurojen suuruisia - palkkioita lääkeyhtiöiltä. Summat ovat huomattavasti suurempia kuin poliitikkojen kohutut vaalirahat.

Suomessa vedotaan usein siihen, että pienellä maalla ei ole varaa jättää ”huippuasiantuntijoita” käyttämättä kansallisia hoitosuosituksia luotaessa, vaikka heillä olisi taloudellisia eturistiriitoja. Perustelu väheksyy riippumattomana pysyttelevän lääkärikuntamme osaamista ja on sitä paitsi ristiriidassa kansainvälisen suuntauksen kanssa (nollatoleranssi).

Yhteiskunnan tulisi kiireimmiten luoda päivänvalon kestävät pelisäännöt siitä, miten jatkossa suhtaudutaan merkittäviä yhteiskunnallisia päätöksiä tekevien henkilöiden taloudellisiin sidonnaisuuksiin.

Modernille oikeusvaltiolle ominaisen esteettömyysvaatimuksen mukaan tuomarin on paitsi oltava puolueeton myös näytettävä puolueettomalta. Hoitosuosituksia laativat toimikunnat eivät täytä kumpaakaan vaatimusta.

Aulis Aarnio
Emeritusprofessori, OTT
Teppo Järvinen
Dosentti, Suomen Akatemian kliininen tutkija