Herneitä lautaselle, ei nenään

Kansalliset ravitsemussuositukset julkaistiin 27. marraskuuta. Niiden tiedeperusta ja päälinjat rakentuivat uusissa pohjoismaisissa suosituksissa. Avoin prosessi mahdollisti suositusluonnokseen tutustumisen. Suuria yllätyksiä ei siis pitänyt olla.

Jo ennen julkistusta repesi kuitenkin ”leikkeleraivo”. Media aloitti ja kiihdytti keskustelua klikkiotsikoilla. Varsinaisena julkistuspäivänä tunnemittarit olivat jo valmiiksi punaisella.

Uudesta ruokapyramidista annettiin sisältövaroitus: Kuva voi järkyttää. Kansakunnan ylimmät päättäjät julistivat epäluottamustaan: on tutkimuksia ja ”tutkimuksia”, professoreita ja ”professoreita”.

Ravitsemussuositusten tärkein tavoite on kansan terveyden edistäminen.

Siinä työmaata riittää.

Epäterveelliset ruokavaliot ovat kansainvälisesti johtava kuolinsyy ja tärkein muokattavissa oleva lihavuuden ja kroonisten sairauksien riskitekijä.

Väestöryhmittäiset erot ruokavalion laadussa heijastuvat terveyden epätasa-arvona. Kansansairauksista aiheutuvat tervey­denhuollon kulut kasvavat jo valmiiksi saksituissa palveluissa.

Yksilötason sairauskokemuksia ei lienee tarvetta avata – jokaisella on joko omaa kokemusta tai läheisten kokemuksia esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeista, lihavuuden aiheuttamista fyysisistä ja sosiaalisista ongelmista tai muistihäiriöistä.

Ravitsemussuositusten takana on neljän vuoden asiantuntijatyö pohjoismaisella tasolla ja vuoden työ Suomessa. Uusin korkeatasoinen kansainvälinen tutkimusnäyttö on vedetty yhteen.

Määrälliset suositukset pohjaavat ravinnon ja terveyden väliseen tutkimukseen, esimerkiksi vahvaan näyttöön täysjyväviljan hyödyistä terveydelle, jos kulutus on keskimäärin 90 grammaa vuorokaudessa. Tutkimusnäyttö ruoankäytön ympäristövaikutuksista on sanallistettu laadullisin ohjein, kuten: suosi kestävästi pyydettyä kalaa, jotta kalakannat elinympäristöineen säilyvät elinvoimaisina.

Satojen asiantuntijoiden työmäärän mitätöiminen tapahtuu hetkessä, kun se rinnastetaan julkisuudessa henkilökohtaiseen kokemukseen. Henkilökohtainen kokemus on myös totta, mutta se ei sovi väestötason suosituksen perustaksi.

Valitsemme ruokaa harvemmin terveys- tai ympäristöperustein, sitäkin useammin hinnan, maun tai tuttuuden perusteella. Viralliset suositukset osuvat pintaa syvemmälle, koska ne tuntuvat oman maun, arvojen ja osalle myös toimeentulon kyseenalaistamiselta. Asiantuntijalähtöisyys tuntuu epäilyttävältä vallankäytöltä, maalaisjärki ja tolkun ihmiset läheisemmiltä.

Kahtiajakautumisen sijaan olemme ihmisinä yhtenäisempiä kuin luulemmekaan. Tärkeitä arvojamme ovat rehellisyys, luonto ja terveys. Terveyden ja luonnon hyvinvoinnin edistämiseen tähdätään myös uusilla ravitsemussuosituksilla.

Tutkijoina ja tieteellisen tiedon välittäjinä tähtäämme hyvän tieteellisen käytännön perusperiaatteisiin: luotettavuuteen, rehellisyyteen, arvostukseen ja vastuunkantoon. Nykyinen hallitusohjelma pyrkii tutkitun tiedon hyödyntämiseen ja kansanterveyden edistämiseen. Ravitsemussuositukset tarjoavat siis päättäjille halutunlaisen työkalun.

Keskeinen työkalu ravitsemussuositukset ovat ruokapalveluille, terveydenhuollolle, ruokakasvattajille ja elintarviketeollisuudelle, jotka niitä hyödyntämällä voivat turvata väestölle terveyttä edistävämmän ruokaympäristön. Sellaisessa ruokaympäristössä yksilö voi luottavaisena tehdä omien­ arvojensa mukaisia valintoja. 

Maijaliisa Erkkola on ravitsemustieteen professori Helsingin yliopistossa ja Kansallisen ravitsemussuositustyöryhmän puheenjohtaja.