”Herää pahviyliopisto, toimi nyt!”

”Miksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuomittiin keväällä 2022 näyttävästi, mutta Gazan osalta ummistetaan silmät? Kun käsillä on kansanmurha, tarvitaan toimia eikä puhetta.”

Tieteiden yön tilaisuutemme Helsingin yliopistolla tammikuun lopussa vaihtui järjestäjien yllätykseksi solidaarisuuden ilmaisuksi palestiinalaisten puolesta. Paikalle saapunut opiskelijajoukko ja aktivistit olivat ilmeisen turhautuneita. Kun yliopisto ei useiden keskustelujen jälkeenkään suostu julkaisemaan vain toista osapuolta tuomitsevaa kannanottoa, interventio on opiskelijoiden mukaan ainut keino saada viesti perille.

Me yliopistolla vastaamme perustelemalla sinnikkäästi omia linjauksiamme. Kaikki siviiliväestöön kohdistettu väkivalta on tuomittavaa. Yliopisto ei voi asettua poliittisten konfliktien osapuoleksi, koska sen on pystyttävä toimimaan yhdenvertaisena opiskelu- ja työyhteisönä etnisesti, sosiaalisesti ja arvopohjaltaan monimuotoisille jäsenilleen. Yliopiston keskeinen panos on tuottaa tietoa rauhan edistämiseksi ja osallistua kriittiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yliopistolaisilla on koskemattomat poliittiset oikeudet ja akateeminen vapaus, joiden käyttöön rohkaistaan.

Ulkoapäin katsottuna yliopisto näyttää kriisipesäkkeeltä, jossa johto ja pieni joukko opiskelijoita ovat ajautuneet törmäyskurssille keskenään.

Eikö teillä ole mitään otetta riehuviin opiskelijoihinne, päivittelee maanpuolustusyhdistyksen kokoontumiseen mielenosoituksen läpi pyrkivä vuorineuvos. Tukahdutatte vihdoinkin virinneen opiskelija-aktivismin, paheksuu punavihreä liberaali. Woke-hullutuksen valtaan päätynyt yliopisto ei tuota lisäarvoa yhteiskunnalle ja on koulutusleikkauksensa ansainnut, päättelee konservatiivinen populisti.

Opiskelija-aktivistien yliopistoon kohdistama kritiikki kaksinaismoralismista on monelta osin ymmärrettävää. Jälkikäteen voi pohtia, tekivätkö suomalaiset yliopistot virheen asettuessaan keväällä 2022 tukemaan sankarin asemaan nostetun Ukrainan puolustuskamppailua. Päätös olla reagoimatta olisi itsessään ollut voimakas poliittinen teko. Ukrainan tukeminen avasi kuitenkin vaikeasti hallittavan polkuriippuvuuden.

Yliopistot ovat 1960-luvulta lähtien olleet keskeisiä yhteiskunnallisten kamppailujen areenoja. On luontevaa, että maailmanpoliittiset kriisit herättävät nopeasti kansainvälistyvässä yliopistoyhteisössä monesti keskenään vastakkaisia jännitteitä. Globaalit virtaukset rantautuvat nopeasti kampuksille sosiaalisen median välityksellä ja synnyttävät verkostomaista liikehdintää.

Yliopiston johdon odotetaan ottavan julkisesti kantaa eri kysymyksiin, mutta kannanottojen vaikuttavuus suhteessa käsillä olevaan konfliktiin saattaa jäädä tarkentumatta. Aina ei käy ilmi, keiden äänellä mielenilmauksissa puhutaan, ja missä määrin esitetyt vaateet heijastavat sisäisesti moninaisen opiskelijajoukon tunteita.

On selvää, että tietyssä pisteessä yliopiston on noustava avoimeen vastarintaan systemaattisen sorron tai väkivallan edessä. Pisteen määrittely on kuitenkin monisäikeinen kysymys, koska se tekee väistämättä yliopistosta poliittisen toimijan. Eri puolilla maailmaa kyteviin konflikteihin tulisi myös kyetä reagoimaan johdonmukaisesti. Lähi-idän konfliktin rinnalla on parhaillaan käynnissä esimerkiksi sisällissodat Jemenissä ja Sudanissa, joita molempia luonnehtii akuutti humanitaarinen kriisi. Ratkaisu kiinnittää huomio yhteen kriisiin ja antaa toisille pienempi painoarvo on helposti summittainen.

Yliopiston kannanmuodostus ei ole suoraviivainen prosessi. Opiskelijoiden vetoomuksissa yliopisto näyttäytyy rehtorivetoisena linjaorganisaationa, mutta käytännössä yliopiston johdon olisi vaikea määritellä yliopistolle yhtenäistä kantaa eri konflikteihin. Tiedeyhteisö ei suostu kenenkään johdettavaksi poliittisissa kysymyksissä vaan haluaa itse määritellä näkemyksensä.

On riski, että opiskelijat alkavat nähdä yliopiston taantumuksen kehtona ja yliopisto opiskelija-aktivismin järeitä toimia vaativana turvallisuusuhkana. Synkimmässä skenaariossa Palestiinaa kohtaan osoitettu solidaarisuus typistyy symboliseksi kamppailuksi yliopiston sisällä ja yhteys Gazan siviiliuhrien kärsimykseen hämärtyy.

Samanaikaisesti opiskelijoiden aktivismi ilmentää tiedeyhteisön kykyä käydä demokraattista keskustelua. Se kannustaa yliopistoyhteisöä perustelemaan avoimesti valintojaan ja pohtimaan niin päällään kuin sydämellään, mitä merkitsee olla globaali toimija.