Heikka: Maailmanuskonnot käännekohdassa
Pelko ja epäluulo ovat väistyneet. Uskonnot ovat löytäneet yhteisen eettisen perustan, jolla ne voivat rakentaa maailmaa paremmaksi. Mukaan kutsutaan nyt myös ateisteja.
Seuraavassa katkelmia Mikko Heikan kolumnista, joka julkaistaan tämän viikon Suomen Kuvalehdessä (SK 51-52/2008, ilm. 19.12.2008). Voit kommentoida tekstiä tässä blogissa.
Marraskuussa pidettiin Kyproksella uskontojen välinen suuri rauhanrukous, joka jatkaa vuosia jatkunutta uskontojen kohtaamisten sarjaa. Nyt järjestäjänä oli katolinen kirkko, joka oli lähettänyt kokoukseen koko joukon eturivin kardinaaleja.
Muslimien, šintolaisten ja buddhalaisten johtajat olivat kokouksessa korkean tason delegaatioilla. Juutalaisten oppineet osallistuivat näkyvästi paneeleihin. Mukana oli runsaasti myös valtionpäämiehiä, YK:n, Unescon ja Punaisen ristin johtoa. Kristilliset kirkkokunnat olivat mukana arvovaltaisilla valtuuskunnilla.
Tässä uskontojen lähentymisessä ei kuitenkaan tehdä kompromisseja. Uskontojen sekoittamiseen, synkretismiin, ei pyritä. Hengellinen ylpeys ja oikeassa olemisen kopeus eivät ole sallittuja.
Uskonnot kohtaavat myös rohkeasti sen tosiasian, että ne kaikki tekevät lähetystyötä. Kuvaavaa on, että kokouksen järjestänyt katolinen kirkko tekee voimakasta lähetystyötä kaikkialla maailmassa. Siitä huolimatta se näkee uskontojen kohtaamisen tärkeäksi. Ihmiskunnan hyvinvointi vaatii uskontoja yhdistämään voimansa.
Kokouksen järjestelyistä vastannut katolisen kirkon Sant’ Egidio -järjestö on ottanut kunnia-asiakseen tuoda myös ateistit mukaan rauhantyöhön. Lähtökohtana on ollut, että kultaisen säännön etiikka yhdistää maailmanuskonnot ja ateistit toisiinsa. Mukana oli ranskalaisia intellektuelleja, joilla on ateistinen maailmankatsomus. He osoittivat suurta arvostusta uskontojen rauhantyölle, vaikka eivät jaakaan samaa vakaumusta.
Ateistien intellektuaalisesti korkeatasoinen argumentointi sulautui saumattomasti muslimien imaamien ja katolisen kirkon kardinaalien puheenvuoroihin. Kontrastina mieleen nousivat nimet Christopher Hitchens, Daniel Dennett, Richard Dawkins ja Sam Harris, joiden teokset ovat nostaneet fundamentalistisen ateismin otsikoihin. He eivät olisi menestyneet tässä seurassa.
Hitchensin vastikään suomennettu teos Jumala ei ole suuri liittyy teoksen otsikkotasolla muslimien rukoushuutoon Allahu akbar. Kirja arvioi myös muita maailmanuskontoja ja toteaa ne kaikki kelvottomiksi ja ihmiskunnalle tuhoisiksi. Hitchens kirjaa pitkän syntilistan, johon kuuluvat ristiretket, terroriteot, naisten syrjiminen ja tieteellisten löytöjen vastustaminen.
Samanlaiset syntilistat löytyvät myös Dawkinsin, Dennettin ja Harrisin teoksista. Nämä ”neljä ratsumiestä” päättelevät, että koska uskovat tekevät pahaa, myös itse uskonnot ovat myrkkyä.
En niele ”ratsumiesten” logiikkaa vastaväitteittä. He unohtavat, että maailmanhistorian suurimmat murhaajat Josif Stalin ja Adolf Hitler olivat ateisteja. Tekevätkö heidän hirmutekonsa ateismista kaiken pahan lähteen? Ei minun mielestäni. Tunnen riittävästi upeita ateisteja tullakseni vakuuttuneeksi, ettei ateismi sinänsä voi olla kaiken pahan alku.
Kyproksen kokouksessa kohtasin paneeleissa ja kahviloissa uskontojen eri perinteiden edustajia, jotka kaikki vannoivat kultaisen säännön nimeen. Eikä heidän toimintansa jää vain puheeksi. Jokainen tahollaan tekee työtä suurten globaalien ongelmien ratkaisemiseksi. Samalla he myöntävät virheet, joita uskontojen ja kirkkojen historiassa on tehty.
Hagia Sofian moskeijassa imaamit ja muslimioppineet kaikkialta maailmasta toistivat rukoushuutoa ”Jumala on suuri”. Kokouksen paneeleissa ja alustuksissa he sitoutuivat vastavuoroisuuden ja lähimmäisen kunnioittamisen etiikkaan. Tästä kaikesta oli mahdotonta tehdä Hitchensin tapaisia johtopäätöksiä, että islam olisi kaiken pahuuden syy.
Nikosian tummenevassa illassa vietetty päätöskokous oli kuin kommentti ”neljän ratsumiehen” teoksille. Tilaisuus pidettiin edesmenneen arkkipiispa Makarioksen residenssin pihalla. Katolikos Aram I piti dramaattisen puheen, jossa hän käsitteli Jumalan suuruuden teemaa. Rajan takaisten moskeijoiden rukoushuudot taustoittivat puhetta.
Aramin viesti oli, ettei Jumalan suuruus ole rakkautta valtaan (love to power) vaan valtaa rakastaa (power to love).
Tämän ajatuksen uskontojen edustajat hyväksyivät allekirjoittaessaan Nikosian julistuksen.
Toivon että Vatikaani lähettää sen ”neljälle ratsumiehelle” joululukemistoksi.
Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa.
Teksti
Mikko Heikka
(SK 51-52/2008, ilm. 19.12.2008)