Hautapaikka elävälle?
Ystävällinen viranhaltija pysäytti hankkeen ensi metreille, kirjoittaa Petri Mattila.
1
MIN
Iida Turpeisen ajatuksia herättävä kolumni (SK 12/2026) sai minut tarttumaan kynään. Minä nimittäin pari vuotta sitten totesin haluavani hankkia itselleni hautapaikan, Pirkanmaan Orivedeltä, josta sukuni on kotoisin.
Siispä toimeen ja virastoon asiaa selvittämään.
Ystävällinen viranhaltija kuitenkin pysäytti hankkeen ensi metreille: ”Voi kun ei eläville saa myydä hautapaikkaa!”
Ystävissäni tarina on herättänyt huvittunutta epäuskoa: Kuinka kuollut ostaa hautapaikan? Miksi elävä ei saa hoitaa asiaa? Lopputulema on kuitenkin erittäin selvä, kaikki me kuolemme.
Kysymyshän on vain siitä, että jotakuinkin elossa, ja kenties järjissäänkin, ollessani haluaisin helpottaa jälkeenjäävien taakkaa. Sitä järjestettävää ja setvittää riittää joka tapauksessa.
Lainsäätäjä tekee kuitenkin suuressa viisaudessaan hautapaikan itselleen (ja samalla läheisille) hankkimisesta mahdotonta.
Olisiko tässä uudelleen funtsimisen paikka?
Kirjoittaja on 66-vuotias diplomi-insinööri Espoosta.