Euroopan unionin tutkimus- ja koulutuspolitiikkaa ei pidä arvioida vain huippututkimuksen näkökulmasta

Pitääkö päätösvaltaa siirtää EU:lle?

Helsingin yliopiston vararehtori Hanna Snellman vaati EU:n tutkimus-, innovaatio- ja koulutuspolitiikan nostamista seuraavan hallituskauden kansalliseksi prioriteetiksi ja jäsenvaltioiden sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin (SK 20/2022).

Valtionhallinnon ja sidosryhmien yhteistyön lisääminen EU:n tutkimus-, innovaatio- ja koulutuspolitiikan hyödyntämisessä on perusteltua. Globaali pandemia on osoittanut, että kriisien ratkaisemiseen tarvitaan laajaa kansainvälistä tutkimusyhteistyötä. EU:n koulutus- ja tutkimuspolitiikkaa tunnetaan opetus- ja tutkimushallinnon ulkopuolella huonosti ja siitä käydään julkista keskustelua Suomessa harvoin.

EU:n tutkimus- ja koulutusohjelmien budjetit ovat miljardiluokkaa. Vuosien 2021–2027 EU-budjetti Horizon-tutkimus- ja innovaatio-ohjelmalle on sata miljardia euroa ja Erasmus+ -ohjelmalle 27,3 miljardia. Ohjelmat ja muut EU:n toimet vahvistavat tuntuvasti kansallista tutkimusrahoitusta ja koulutuksen kansainvälistymistä.

Toinen kysymys on, kuinka paljon EU:n yhteisen tutkimus- ja koulutuspolitiikan vahvistaminen on muuten tarpeen. Sitä pitää ar­vioida myös muista kuin huippututkimuksen rahoituksen näkökulmasta. Osallistuminen EU:n ohjelmiin tarjoaa muitakin hyötyjä, mutta kansallisesta näkökulmasta pitää myös miettiä, onko välttämätöntä siirtää päätösvaltaa EU:lle. 

Reijo Aholainen