EU ja kreikkalainen tragedia - Merkelin hidastelu oli tulella leikkimistä

Profiilikuva
Euroopan unioni
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuonna 1977 pärähtää puhelin EU-komission puheenjohtajan poissa ollessa tämän kansliapäällikön Pierre de Boisseun työpöydällä Brysselissä. Sihteeri ilmoittaa, että langan päässä on Valéry Giscard d’Estaing, jonka sanoma on selvä: “Täällä Ranskan tasavallan presidentti. Haluan vain kertoa Teille, että Sokrateen ja Platonin Kreikka ei pelaa koskaan kakkosdivisioonassa!”

Joulukuussa 1991 huippukokouksen toisen valvotun yön pikkutunneilla Maastrichtissa EU-komission puheenjohtaja Jacques Delors toteaa selkä seinää vasten itsekseen: “Jäljellä on vain kaksi vaihtoehtoa; rahaliitto ilman taloushallintoa tai ei rahaliittoa ollenkaan.”

Lähes 20 vuotta myöhemmin toukokuussa 2010 Euroopan isänä kunnioitettu Delors istuu vakavana ja vaisuna Eurooppa-päivän juhlallisuuksissa Brysselissä ja suostuu vain toteamaan, että unioni toimi tässä kriisissä liian hitaasti.

Euroopan unioni on johtajiensa näköinen. Sitä, että Kreikka pääsi jäseneksi vain klassisen koulun käyneen Ranskan presidentin turhamaisuuden takia, muistellaan nyt Brysselissä vähemmän huvittuneena kuin ennen.

Jos Kreikan jäsenyydelle olisi asetettu samat ehdot kuin Turkille, se ei olisi klubissa vieläkään. Kreikan jäsenyyden ensimmäisen päivän iltana vuonna 1981 sai antiikin kreikkaa osaava Giscard d’Estaing palkinnoksi briljeerata Ateenan lentokentällä salamavalojen ja tv-kameroiden loisteessa pitämällä puheensa alun Sokrateen kielellä.

Saksan liittokansleri Helmut Kohl taas ei suostunut antamaan Maastrichtissa periksi Delorsille eikä Ranskan presidentti François Mitterrandille siinä, että rahaliitto olisi sisältänyt myös taloushallituksen. Saksan ylpeydestä, D-markasta luopuneen Kohlin tahdosta Euroopan keskuspankista tehtiin Saksan itsenäisen keskuspankin kopio, jota poliitikot eivät höykytä. Siitä lähtien on rahaliitto ontunut yhden jalan varassa ilman yhteistä talouspolitiikkaa. Ranskan 20 vuotta penäämä taloushallinto ei ole aiemmin saanut Saksaa lotkauttamaankaan korvaansa.

Kreikka pääsi rahaliiton jäseneksi vuonna 2002. Jo vuonna 2004 alkoivat hälytyskellot soida sen vääristämistä tiedoista. Mutta Saksan liittokansleri Gerhard Schröder ja Ranskan presidentti Jacques Chirac olivat itse vesittäneet rahaliiton vakaussopimuksen. Heistä ei ollut Kreikan ojentajiksi.

EU:n huippukokouksessa tämän kuun alussa toimittajat astuivat hämmästyneinä Ranskan tiedotustilaan. Salin perällä ei ollut vain Ranskan ja EU:n lippuja, vaan presidentti Nicolas Sarkozyn takana oli 16 rahaliiton maan liput. Elysée-palatsista paikalle tuotujen lippujen sanoma oli selvä: tässä puhuu rahaliiton vetäjä. Jos Kreikka saa kiittää Giscard d’Estangiä pääsystään EU:n jäseneksi, Sarkozy on saanut Kreikassa sankarin sädekehän.

Saapuessaan Sarkozy uhkasi Ranskan erolla rahaliitosta, ellei Saksan liittokansleri Angela Merkel suostu järkevään ratkaisuun. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama painoi päälle soittaen molemmille useaan kertaan. Kaikki ovat nyt yhtä mieltä siitä, että Merkelin vitkastelu oli tulella leikkimistä. Kuinka kalliiksi se tuli, sitä ei vielä tiedä kukaan markkinavoimien jyllätessä. Laiskan Kreikan läksyttäminen oli liian myöhäistä samassa veneessä istujille.

Kompromississa Ranska julisti Saksan rinnalla uutta talouskuria ja suostui siihen, että EKP:n seuraava pääjohtaja on saksalainen Bundesbankin pääjohtaja Axel Weber. Saksa taas joutuu taipumaan rahaliiton taloushallintoon jossakin muodossa. Jos kriisistä selvitään, sillä saavutetaan siis viimein se, mikä jäi Maastrichtin aamuyössä saamatta.

Mutta mikään ei poista rahaliiton kahtiajakoa pohjoisen muurahaisiin ja etelän heinäsirkkoihin. Saksan valtiovarainministeri Wolgfgang Schäuble painaa nyt päälle kireää politiikkaa kaikille, mutta pöytälaatikossa on tiettävästi myös varasuunnitelma rahaliiton ahkerille ydinmaille.

Teksti Helena Petäistö
Kolumnisti on MTV3:n uutisten Pariisin kirjeenvaihtaja, joka hoitaa myös EU-asioita.