Metsien luontokadon aiheuttajat on saatava vastuuseen

Suomen metsissä luontokato etenee, alkuperäinen lajisto muuttuu ja osin vähenee. Vanhat metsät käyvät yhä harvinaisemmiksi Etelä-Suomessa, samoin niihin kytkeytyvät monet lajit kasvistossa ja eläimistössä. Luontokato heikentää tätä Suomen tärkeintä uusiutuvaa luonnonvaraa ja heikentää lopulta myös suomalaisen puun arvostusta.

Suurin syy luontokadon etenemiseen on harjoitettu metsätalous, jossa pyritään ennen kaikkea suureen puuntuotantoon. Ilmaston muuttuminen on toinen pääsyy, joskin ehkä hitaammin vaikuttava.

Luontokatoa voidaan rajoittaa varaamalla metsäalueita, joilla alkuperäinen lajisto ja ekosysteemi pyritään säilyttämään. Valtion oletetaan rahoittavan metsien suojeluun tarvittavia maahankintoja, mutta valtion rahavarat ovat rajalliset, ja itse asiassa nettomääräisesti velan puolella.

On siis etsittävä muita vaihtoehtoja.

luontokadon pysäyttämisessä voitaisiin soveltaa aiheuttaja maksaa -periaatetta. Toisin sanoen metsätalous maksaisi aiheuttamansa haitan korjaamisen.

Tietty pienehkö prosenttiosuus puun myyntituloista kerättäisiin valtion luonnonhoitorahastoon, jonka varoilla ostettaisiin eniten suojelua vaativia alueita ja tehtäisiin muita suojelutoimia. Pieni prosenttiosuus ei juurikaan muuttaisi lyhyellä aikavälillä puumarkkinoita, varsinkin kun niillä muista syistä johtuva hintojen vaihtelu voi olla suurta. Voitaisiin harkita, kerättäisiinkö luonnonhoitomaksu puun myyjiltä vai ostajilta. Kerätty luonnonhoitoraha palaisi puuntuottajille, kun heiltä valtio ostaisi metsää suojelualueiksi. Metsän myynti olisi vapaaehtoista ja sovittavissa.

Jos suojellun metsän pinta-ala laajenee, varastoidun hiilen määrä voisi kasvaa jopa useita vuosikymmeniä. Tämä tukisi Suomen tavoitteita saavuttaa hiilineutraalius. Toki Suomen pitäisi lisätä metsiin varastoitunutta hiilen määrää myös talousmetsissä.

Metso-ohjelma on eteläistä Suomea koskeva valtion rahoittama metsien suojeluohjelma, joka perustuu vapaaehtoisuuteen. Metsänomistajat voivat liittyä ohjelmaan halutessaan ja myydä metsää valtiolle suojeltavaksi.

Vuonna 2014 alkaneen ohjelman suunnitelmana on saada vuoden 2025 loppuun mennessä pysyvästi suojeltavaksi noin 100 000 hehtaaria metsää.

Tähän mennessä on saavutettu yli 90 prosenttia pinta-alan kokonaistavoitteesta, mutta Suomen luontopaneelin raportin mukaan suojelun tahtia olisi moninkertaistettava. Tällä hetkellä sovittu rahoituksen taso Metsossa pysyvään suojeluun on noin 30 miljoonaa euroa vuodessa.

Yksityismetsien vuotuiset puunmyyntitulot ovat nyt luokkaa 2 500 miljoonaa euroa. Jos luonnonhoitomaksu olisi neljä prosenttia puun myynnin tuloista, niin vuosittain kertyvä määrä 100 miljoonaa euroa mahdollistaisi tähänastisen tason jatkamisen yli kolminkertaisena.

Aiheuttaja maksaa -periaatetta noudatetaan esimerkiksi kasvihuonekaasujen rajoittamisessa päästökauppasektorilla, jolla toimijat joutuvat ostamaan päästöilleen päästöoikeuksia.

Kyseisen sektorin päästöt ovat pienentyneet tehokkaasti. Samoin liikennepoltto­aineissa on päästömaksuosuus, jonka tavoitteena on hillitä kulutusta ja vähentää päästöjä.

Suomen metsien luontokadon pysäyttäminen on pitkällä aikavälillä metsätalou­den sekä Suomen talouden että imagon etu. Tuotetusta puusta perittävä luonnonhoitomaksu voi olla tässä tärkeä ja reilu työkalu. Olennaista on, että metsätaloudessa otetaan käyttöön aiheuttaja maksaa -periaa­te. 

Risto Savolainen on eläkkeellä oleva metsänhoitaja.

Ilkka Savolainen on emeritustutkimusprofessori.