Suomen kansalaisuuteni sivuutettiin täysin Suomen valtion ­alueella

Olen asunut Suomessa lähes neljännesvuosisadan. Tämän ajan olen työskennellyt eduskunnan yhteydessä toimivassa Ulkopoliittisessa instituutissa (UPI) ja johtanut sen Venäjää ja entisen Neuvostoliiton aluetta koskevaa tutkimusta. Työtehtävässä olen edustanut maail­malla instituuttia ja välillisesti Suomen tutkijayhteisöä. Haluaisin todella uskoa, että asiantuntemuksestani on ollut hyötyä Suomelle.

Vuonna 2010 minulle myönnettiin Suomen kansalaisuus. Edelleen voimassa olevan Suomen lain mukaisesti sain sen luopumatta Venäjän kansalaisuudesta.

En voi hyväksyä kaikkien suomalais-venäläisten kaksoiskansalaisten leimaamista potentiaalisiksi maanpettureiksi tai erityisen alttiiksi Venäjän painostukselle. He eivät mielestäni ole alttiimpia kuin ne suomalaiset tai venäläiset, jotka ovat vain Suomen kansalaisia, mutta joilla on läheisiä suhteita Venäjälle. Puhumattakaan ihmisistä, jotka saattavat joutua provokaation uhreiksi, jos Venäjän tulli ”löytää” heidän matkatavaroistaan kiellettyjä aineita tai liikaa käteistä.

Samalla olen tietoinen siitä, että kaikkien Venäjän kansalaisten, myös minun, katsotaan olevan vastuussa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, ja että nyky-Venäjä näyttää olevan uhka Suomelle.

Venäjän kansalaisuudesta luopuminen ei sitä paitsi ole vain tahdosta kiinni. Menettely on hyvin monimutkainen, ja ellei henkilöllä ole varaa asianajajaan, se vaatii käyntejä Venäjälle, mikä ei ehkä ole turvallista.

Halusin avata tilin pankissa, joka oli minulle uusi. Asiakaspalvelussa vahvistettiin, että tarvitsisin vain Suomen henkilötunnuksen ja toisen suomalaisen pankin tunnukset tunnistautumiseen. Mutta kun mainitsin verkkolomakkeessa, että minulla on Venäjän kansalaisuus, prosessi keskeytettiin virheeseen vedoten.

Seuraavana päivänä sain pankilta tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, että minuun otettaisiin yhteyttä ”mahdollisimman pian”. Viiden arkipäivän kuluessa minuun ei otettu yhteyttä. En myöskään itse saanut pankkiin enää yhteyttä. Päätin perua hakemukseni.

Ehkä minun olisi pitänyt unohtaa tapahtunut ja mennä toiseen pankkiin. Ja aion yrittää – ainakin selvittääkseni, oliko kokemukseni seurausta yhden pankin linjauksesta vai koko Suomen pankkijärjestelmässä vallitsevasta käytännöstä.

Oli tulos mikä tahansa, jaan kokemukseni, koska en usko, että käytäntö – riippumatta sen syystä – on hyvä Suomelle oikeusval­tiona. Lain näkökulmasta tämä on todennäköisesti syrjintätapaus.

Suomen valtion ­alueella Suomen kansalaisuuteni sivuutettiin täysin. Minua kohdeltiin vain Venäjän kansalaisena, ja minut lokeroitiin samaan luokkaan kuin ne venäläiset, jotka asuvat täällä oleskeluluvan tai viisumin turvin. Monet heistä eivät aio kotoutua ja oppia suomea. Onko heillä mitään kannustimia muuttaa mieltään, jos kotoutuneita kohdellaan samalla tavalla kuin niitä, jotka eivät kotoudu?

En todellakaan aio haastaa pankkia oikeuteen. Olisi silti erittäin hyödyllistä, jos eduskunnan oikeusasiamies tai oikeuskansleri selventäisi julkisesti, onko kyseinen lähestymistapa laillinen vai ei. Jos sääntely tulee ulkopuolelta – esimerkiksi EU:lta – olisi hyvä selittää, missä määrin se koskee suomalaisia ja muita EU-kansalaisia Suomessa. Vaikka yksittäiset tarkastukset ovat järkeviä, arjessa korvaamattoman palvelun epääminen tai edes viivästyttäminen suurelta ihmisryhmältä voi tuskin olla oikeutettua.

Maahanmuuttovirasto linjaa, että ”jos Suomen kansalaisella on myös jonkin toisen valtion kansalaisuus, Suomen viranomaiset pitävät häntä Suomen kansalaisena riippumatta siitä, onko hän Suomessa vai ulkomailla”.

Voiko olla varmaa, että näin todella on? 

Kirjoittaja on ohjelmajohtaja Ulkopoliittisessa instituutissa.