Trumpin taikaluoti

Pääkirjoitus: Donald Trump tekee ulkopoliittisia päätöksiä fiiliksen mukaan, ja se on vähintäänkin pelottavaa, kun kyseessä on maailman suurin sotilasmahti.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.

Amerikkalaisilla tuntuu olevan sitkeä usko, että yksi ihminen voi muuttaa historian kulun. Tai hieman tylymmin sanottuna yhden ihmisen tappaminen ikään kuin taikaluodilla voi muuttaa historian kulun.

Irakissa 2000-luvun alussa Saddam Husseinin ”poistamisen” piti johtaa maan vääjäämättömään demokratisoitumiseen. Näin ei käynyt. Libyassa 2010-luvulla taas Muammar Gaddafin syrjäyttämisen piti sysätä maa kohti uutta vapauden aikaa. Tämäkään aie ei toteutunut.

Ja nyt iranilaisen kenraalin Qassim Suleimanin tappamisen ohjusiskulla pitäisi johtaa Iranin ja Yhdysvaltain suhteissa. . . Niin mihin?