Minttu Räikkönen kanteli JSN:lle perhekuvansa käytöstä - neuvosto vapautti

Kuvan lähdekin oli tuotu selvästi esille.

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Julkisen sanan neuvosto käsitteli eilisessä kokouksessaan F1-kuljettaja Kimi Räikkösen vaimon Minttu Räikkösen kantelua perhekuvansa julkaisusta MTV:n sivustolla. En itse osallistunut keskusteluun enkä päätöksentekoon, koska olin käsitellyt tapausta aiemmin tässä blogissani.

Uutisoin blogissani viime heinäkuussa, että Kimi Räikkösen ja silloisen Minttu Virtasen lakimies lähestyi uhkavaatimuksella useita suomalaisia mediataloja. Juristi kielsi tiedotusvälineitä enää käyttämästä luvatta pariskunnan julkisilta some-tileiltä napattuja valokuvia. Lakimies vetosi päämiestensä yksityisyydensuojaan ja tekijänoikeuksiin.

Tiedotusvälineet eivät kuitenkaan tietääkseni noudattaneet tätä vaatimusta vaan jatkoivat Instagram-kuvien upottamista omille sivuilleen. Virtanen poisti kiistanalaisen kuvan Instagramistaan, jolloin se katosi myös kuvan upottaneilta mediasivustoilta.

Aiheesta sukeutui alalla varsin vilkas keskustelu, ja eri puolilla pohdittiin Instagram-kuvien upottamisen eli embeddauksen (engl. embedding) luvallisuutta. Jatkobloggauksessani kerroin, että toimitukset vetosivat kuvien upottamisessa EU-tuomioistuimen BestWater-ennakkotapaukseen.

Juridiikan kannalta embeddausta ovat sen jälkeen käsitelleet blogikirjoituksissaan ainakin tietokirjailija ja lakimies Elina Koivumäki ja lakimies Panu Pökkylä.

Sittemmin Minttu Räikkönen teki MTV:tä koskevan kantelun Instagram-kuvansa käytöstä. Kyseessä oli tämä juttu, jossa Räikkösen Instagram-perhekuva oli paitsi uudelleenjulkaisuna (kuvakaappaus) jutun alussa, myös Instagramin upotuksena jutun keskellä.

Räikkönen vetosi kantelussaan kahteen seikkaan: siihen, rikkoiko lapsen kuvan julkaiseminen yksityisyydensuojaa ja siihen, saako julkisia Instagram-kuvia käyttää tiedotusvälineissä upottamalla ilman tilin omistajan lupaa.

Tässä yhteydessä on tarpeen korostaa, ettei eettisiä ongelmia pohtiva neuvosto käsitellyt asiaa lainkaan tekijänoikeuden näkökulmasta, mikä on juridinen kysymys. Tähän jälkimmäiseen kohtaan neuvosto otti kantaa vain siitä näkökulmasta, rikkoiko MTV Journalistin ohjeiden kohtaa 7, jonka mukaan toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.

Kuten heinäkuisessa blogikirjoituksessani totesin, vetoaminen yksityisyydensuojaan on erikoista, kun julkisuuden henkilö on itse jakanut kuvaansa julkisella Instagram-tilillään 60 000 seuraajalleen. Neuvostokaan ei ratkaisussaan nähnyt kuvan upottamisen loukanneen Räikkösten yksityisyyttä. ”Yksityiselämänsä julkisuudelle altistaneet julkisuuden henkilöt eivät voi enää sanella, milloin, miten ja miltä osin heidän yksityiselämäänsä tulee tiedotusvälineissä käsitellä”, lukee JSN:n päätöksessä.

Sekään ei tehnyt kuvan julkaisusta kiellettyä, että kuvassa oli tunnistettavissa oleva alaikäinen lapsi. Neuvosto totesi, ettei kuvassa tullut esiin mitään arkaluonteista tai yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita lapsesta tai hänen perheestään, vaan siinä oli kantelijan perhe lentokoneessa.

Koska kuvan käyttöä ei arvioitu tekijänoikeuden näkökulmasta vaan JO 7:n, neuvosto ei todennut hyvää tapaa rikotun ja kuvan lähdekin oli tuotu selvästi esille.

Näistä syistä JSN antoi MTV:lle vapauttavan päätöksen.