Dreyfusin tapaus, Roman Polanski ja kotiinpaluun pelko
Roman Polanski tekisi seuraavaksi Puolassa elokuvan Dreyfus-skandaalista. Ongelma on siinä, ettei Polanski uskalla mennä entiseen kotimaahansa töihin.
Ranskassa asuva Polanski, 80, on vaatinut takeita siitä, ettei Puola lähetä häntä Yhdysvaltoihin, kertoo The Hollywood Reporter.
Yhdysvaltojen pidätysmääräys Polanskista on yhä voimassa. Puolan ja Yhdysvaltojen välillä on luovutussopimus.
Puolalle tilanne on takuulla hankala. Monikansallisesti tuotettu Polanski-elokuva toisi paitsi kymmeniä miljoonia selvää rahaa, myös hyvää nostetta: pääosiin olisi odotettavissa maailmanluokan tähtiä. Pianistin maailmanensi-ilta Puolassa oli suuri kansallinen itsetunnon kohotus.
Joutuisiko Puola kieltäytymään, jos Yhdysvallat tekisi luovutuspyynnön?