”Heti puhuttiin musasta”
Verneri Pohjola esittää Kaija Saariahon trumpettikonserton soolon. Se jännittää.
Trumpetisti Verneri Pohjola soitti Pori Jazzissa kolme keikkaa ulkona, palasi kotiin ja huomasi, että vasemman käden voimat olivat poissa.
Syy: hermopinne. Hermopinteen syy: liiallinen harjoittelu. Liiallisen harjoittelun syy: Helsingin juhlaviikoilla kantaesitettävä Kaija Saariahon viimeinen sävellys Hush, Pohjolalle sävelletty trumpettikonsertto.
Teoksen neljännessä osassa Saariaho ”säveltää itsensä hiljaisuuteen”. Nuotit harvenevat viivastolla. Omistus on Saariahon lääkärille ja ystävälle, ”erittäin lämpimälle ranskalaiselle tädille”.
Ja se vaatii fyysisesti enemmän kuin mikään Pohjolan aiemmin soittama. Paperilla harmittoman näköiset puolinuotit ovat ”törkeän raskaita”.
”Nämä rekisterit on ihan todella korkeita mulle. Kyllä mä pystyn tuolta soittamaan, mutta olen joutunut pitämään itselleni oikein voimatreenikurssin. Ja sitten oon ehkä jännittänyt vähän liikaa”, hän sanoo.
Pohjola ottaa trumpettinsa kotinsa olohuoneen pöydältä ja puhaltaa sävelen soimaan vaivattoman kuuloisesti.
Jännittäjä Pohjola on myös luonteeltaan. Hän aloitti trumpetinsoiton vasta 15-vuotiaana ja kokee yhä, että muut ovat teknisesti taitavampia. Aiemmin hän kompensoi sitä yrittämällä soittaa muita luovemmin, keksi tekniikoita ja soundeja. Nyt hän on treenannut ja treenannut, ylikunnon uhalla.
”Trumpetti on sellainen soitin, että jos pystyy soittamaan tarkasti, niin pystyy soittamaan ergonomisesti. Mutta jos on vähänkään epätarkkuutta, sitä koko ajan kompensoi ylimääräisellä työllä”, hän kertoo.
Siihen ei auta kuin miettiä sitä, kuinka Saariahosta ihminen on vajavainen mutta musiikki ihmeellistä.
”Saisi siihen semmoisen kepeän ja leikkimielisen, vähän sisäänpäin pelleilevän asenteen. Virheet ei enää pelota, kun ymmärtää, että se on vaan musaa eikä niin saakelin vakavaa.”
Taannoin Pohjola tapasi Saariahon Pariisissa eikä voinut olla kertomatta, miten hienoa olisi soittaa hänen sävellystään. Myöhemmin unelma tuli puheeksi Pohjolan sukulaisen, Saariahon Innocence-oopperassa yhtä pääroolia laulaneen sopraano Anu Komsin kanssa.
Komsi oli odottanut omaa tilaustyötään Saariaholta kuusi vuotta, mutta antoi Pohjolalle Saariahon numeron ja uhkasi soittaa joka aamu, kunnes tämä ottaa säveltäjään yhteyttä.
”Se olisi oikeasti varmaan soittanut, joten mä lähetin Kaijalle tekstarin hyvin pian.”
Oli marraskuu 2021. Saariaho vastasi pitävänsä hieman lomaa. Terveyshuoliakin oli. Ehkä keväämmällä voitaisiin jutella. Jo tammikuussa hän palasi asiaan ja sanoi nähneensä unta trumpetin äänestä.
”Hän sanoi, suora lainaus, että ’no, mä nyt ajattelin, että kun tämmöistä en ole vielä aikaisemmin tehnyt’”, Pohjola sanoo.
Saariaho oli hänen mukaansa halunnut kirjoittaa trumpetille jotakin jo pidempään, mutta ei ollut uskaltanut, koska ei tuntenut instrumenttia tarpeeksi hyvin. Pohjola sai tehtäväkseen esitellä ääniä, rekistereitä, tekniikoita. Yhteistyö oli alusta pitäen saumatonta.
”Heti puhuttiin musasta.”
Sävellys valmistui huhtikuussa. Saariahon kunto oli heikentynyt niin, että hän saneli nuotteja vain puoli tuntia kerrallaan. Kantaesitystä aikaistettiin keväältä Juhlaviikoille.
Lopulta Saariaho toivoi, että Radion sinfoniaorkesteri järjestäisi ylimääräisen harjoituksen, joka striimattaisiin hänen kotiinsa Pariisiin. Näin tehtiin. Oli kolmas päivä toukokuuta. Kuukautta myöhemmin Saariaho kuoli 70-vuotiaana.
Kantaesitysten ristiriita on, missä määrin on soitettava omilla ehdoillaan ja missä määrin kunnioitettava säveltäjän koskemattomuutta. Pohjolakin on soittanut klassista trumpettia sen verran, että hänestä oli vaikea löytää sopiva rooli.
”Tuli kunnianhimo, että mä haluan tehdä hänet tyytyväiseksi, soittaa kaikki ne hänen visionsa. Mä tiedän, miten ne kaikki saisi. Mutta se kunnianhimo tulee välillä vähän väärästä paikasta, näyttämisenhalusta että mäkin pystyn soittamaan klasaristi, jos käytän tosi paljon aikaa siihen”, hän sanoo.
Mutta sitten Pohjola rauhoittui. Hän tietää osaavansa kappaleen niin hyvin, että miten hän ikinä soittaakin, sen luonne ei enää kärsi. Hänen tehtävänsä on saada se kuulostamaan parhaalta mahdolliselta. Siihen riittää se, että hän soittaa sen, miten juuri hänestä parhaalta tuntuu. Hermopinnekin on jo kurissa.
”Kyllä musta tuntuu, että nyt on enää kivoin jäljellä.”
OIKAISU
Juttua muutettu 21.8. klo 14.30. Toisin kuin jutussa väitettiin, Kaija Saariaho ei omistanut Hush-sävellyksen neljättä osaa assistentilleen vaan lääkärilleen.