Värikäs taideguru Erkki Pirtola hämmentää kuoltuaankin – Elämäkertahanke johti katkeraan kiistaan
Veli Granö kirjoitti taidevaikuttaja Erkki Pirtolan kiistellyn elämäkerran.
Vuosituhannen vaihteessa suomalaiseen taidekeskusteluun lanseerattiin uusi termi: ITE, itse tehty elämä. Useimmat ITE-taiteilijat olivat kouluttamattomia ja tekivät taidetta sisäisestä palosta.
Erkki Pirtola (1950–2016) oli kansantaiteen ja marginaalitaiteen värikäs äänitorvi. ITE-projektissa alusta asti toiminut Veli Granö kutsui hänet mukaan.
”Tunsin Erkin ja tiesin myös hänen huonot puolensa. Hän oli esimerkiksi hyvin päällekäyvä ja epäjärjestelmällinen”, kertoo Granö.
”Mutta ei oikein ollut ketään, joka olisi halunnut ottaa ITEn julkisivun roolin. Erkki oli siihen sopiva tyyppi.”
Monilla itse oppineilla taiteilijoilla ei ollut luonnollista paikkaa taidemaailmassa. ITE antoi heille kodin. He saivat sen myötä legitiimin aseman ja rupesivat kukoistamaan.
Jotkut ITE-taiteilijat ponnistivat pitkälle. Tyyne Eskon yhteiskunnallisia maalauksia on esitelty New Yorkissa. Kierrätysromusta eläinveistoksia rakentanut Alpo Koivumäki teki tilaustöitä ympäri Eurooppaa. Veijo Rönkkösen patsaspuisto on merkittävä matkailunähtävyys.
Monet 2000-luvun suomalaiset taiteilijat ovat ammentaneet voimakkaasti ITEn muotokielestä.
”ITE-taide on vaikuttanut koko visuaaliseen kulttuuriin. Samalla on kasvanut ymmärrys siitä, että taidekoulujen tarjoamat hierarkkiset järjestelmät eivät ole ainoa juttu. Että niiden ulkopuolella tapahtuu vähintään yhtä tärkeitä asioita.”
Erkki Pirtola oli monipuolinen taiteilija sekä kirjoittaja. Hän julkaisi Ilta-Sanomissa taidekritiikkejä, joissa kolusi kellareita ja marginaaleja. Pirtola kävi kaikkialla ja kirjoitti satoja, ehkä tuhansia juttuja.
”Monien taiteilijoiden ainoa toive on, että joku huomaa heidät ja sanoo jotain. Erkin tekstit olivat ainoita näkyviä arvioita useista näyttelyistä”, sanoo Granö.
”Niiden kautta moni sai tärkeän tönäisyn, että tästä voi tulla jotain.”
Pirtola halusi edistää taiteilijoiden asemaa ja taiteen tärkeää sisältöä. Hän vihasi ”kahlitsevia rakennelmia, jotka sammuttivat liekin”. Hän yritti murentaa taidemaailmaa, joka oli kiinnostunut ennen kaikkea muodollisista arvoista.
Pirtolan suuri idea oli, että taiteilijat tekevät yhdessä ja muuttavat kulttuurin.
”Hänen mielestään Kiasmat ja muut olivat vaaroja, jotka tuhoavat tämän prosessin. Tavallaan niin kävikin”, Granö sanoo.
”Nykyinen taidemaailma toimii kapitalismin ehdoin. Taiteilijat ovat napanneet kapitalismin ajatuksen kuin kala madon. Pirtola vastusti kaikkea tällaista raivokkaasti. Siinä mielessä arvostan häntä tosi paljon.”
Lopulta Pirtola sai potkut Ilta-Sanomista. Hän oli taiteen puolella, mutta ei korrekti.
Pirtola oli räyhähenki eikä välittänyt käyttämästään kielestä. Usein hän kirjoitti taidemaailman tärkeistä henkilöistä rumasti, jopa törkeästi. Erityisesti akateemiset tittelit raivostuttivat häntä. Pirtolan mukaan ne eivät kuuluneet taiteeseen.
”Siinäkin mielessä Erkki sopi hyvin ITE-hommaan. ITEssä on tavoitettu taiteen alkujuuri, emäkivi, josta taiteessa on oikeasti kysymys. Aikojen myötä taiteen ympärille muodostunut rakennelma on häivyttänyt sen aika tehokkaasti”, sanoo Granö.
Veli Granö on työskennellyt Kuvataideakatemiassa valokuvauksen ja nykytaiteen professorina. Hän on opettanut melkein kaikissa merkittävissä suomalaisissa taidekouluissa.
Granö oli intohimoinen opettaja. Muutama vuosi sitten hän siirtyi syrjään. Granön mukaan moni tunnettu taiteilija on toiminut samalla tavalla, lopettanut opettamisen koettuaan sen mahdottomaksi.
”Lopetin ennen kuin minut canceloitiin. Se olisi ollut väistämätöntä”, sanoo Granö.
”Olen huolissani siitä, että taiteesta ei voi enää puhua sen vaatimalla kielellä ja tavalla. Se, että joku pahoittaa mielensä, ei voi olla syy jättää tekemättä tärkeitä asioita. Taiteilijoiden vapaus on kaventunut. Useimmat ovat siihen alistuneet.”
Erkki Pirtola menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen 65-vuotiaana. Pirtolan hautajaisissa Veli Granölle avautui uusi maailma. Hän oivalsi, miten tärkeässä osassa esoteria oli ollut Pirtolan elämässä.
”Vasta sen jälkeen tajusin, mistä monissa Erkin teoksissa oli kyse. Olin ajatellut, että se on ihan sekopäistä touhua, mutta siinä olikin selvä juoni ja idea.”
Granö rupesi tekemään kirjaa Pirtolasta. Se oli kuin salapoliisitehtävä. Prosessi katkesi välillä. Granön ja Pirtolan perikunnan välille syntyi ongelmia. Granö ei saanut käyttöönsä kaikkea haluamaansa materiaalia.
Kun Pirtolan piirustuksista ja muista ”paperipohjaisista teoksista” ruvettiin puuhaamaan museonäyttelyä, asiat yhdistyivät. Kiasman kanssa projekti ei edistynyt. Helsingin taidemuseon HAMin kanssa se rupesi etenemään.
Näyttelyn aikataulun varmistuttua Granö kiirehti kirjan valmiiksi. Sen kustantajiksi tulivat HAM ja taidekirjoihin keskittyvä Parvs-kustantamo.
Erkkilys Pirtomas Suomen taidetta pelastamassa ei ole tyypillinen näyttelyjulkaisu, vaan laaja katsaus Pirtolan taiteeseen, muuhun työhön ja elämään ylipäänsä. Asiat menivät pahasti solmuun, kun HAM toimitti kirjan käsikirjoituksen Pirtolan perikunnalle.
”En ymmärrä, miksi he tekivät niin. Olin nimenomaan sanonut, että se ei ole hyvä ajatus”, kertoo Granö.
”HAMin argumentti oli, että ”kaikille pitää tulla tästä hyvä mieli”. Se on tietenkin järjetön ajatus. Ei taiteessa tule pyrkiä samaan kuin viihteessä. Jos tehdään jotain merkittävää, jollekin tulee aina paha mieli. Tämä tuntuu olevan taiteen linnakkeissa vaikea muistaa.”
Toukokuussa Granölle soitettiin. Museon edustaja kertoi Pirtolan perikunnan vaativan, että kirjasta poistetaan laajoja otteita Granön teksteistä. Vaadittuja tekstimuutoksia oli ”kymmenittäin”. Muutokset olivat niin merkittäviä, että Granö ei suostunut niihin.
Myöhemmin kirjasta vaadittiin poistettavaksi myös kaksi alastonpiirrosta.
”Kyse ei ollut yhteisestä ja yhdessä sovitusta toiminnasta, vaan sensuroinnista. Asiasta ei käyty mitään keskustelua. Mulle vain kerrottiin, että näin tehdään”, kertoo Granö.
”Erityisen hassuksi tilanteen teki se, että perikunnalla tai kellään muullakaan ei ole oikeutta puuttua minun tekstiini millään lailla.”
Granö luettelee useita kohtia, jotka perikunta vaati poistettavaksi. Kirjassa ei olisi saanut esimerkiksi mainita, että Pirtolan isä oli biseksuaali. Granön mukaan Pirtola ”on kertonut siitä kaikille” ja jopa kirjoittanut, että ”isä oli kaappihomo”.
”Mielestäni se on tärkeä asia perheen dynamiikkaa ajatellen. En ymmärrä, miksi perikunnan mielestä en voi kertoa, että kauan sitten kuollut henkilö oli biseksuaali”, ihmettelee Granö.
”Eikö nyt pitäisi olla aika, jolloin sukupuolivähemmistöillä on tasa-arvoinen asema? Eikö juuri tuo ole asia, josta pitäisi voida puhua ilman häpeää?”
Poistaa haluttiin myös presidenttiehdokas Pekka Haaviston kertomat yksityiskohdat 1970-luvulla tapahtuneesta pilven poltosta ja vihreiden toiminnasta. Samoin se, miten Pirtola koki perheen taakaksi, jonka takia hän ei voinut tehdä taidetta.
”Pirtola oli hyvin erikoinen ja omaperäinen hahmo. Hyvin tinkimätön. Kaoottinen ja hankala. Sai aikaan hirveästi hämmennystä”, sanoo Granö.
”On ristiriitainen ajatus, että hänestä kertovassa kirjassa ei voi kertoa mitään epämukavaa. Siinä pitää olla rehellisyyttä ja asioita, jotka tukevat Pirtolan hahmoa.”
Granön mukaan perikunta uhkasi haastaa kustantajat oikeuteen. Hän otti yhteyttä tekijänoikeuksiin perehtyneeseen lakimieheen. Tämän lausunnon mukaan kirjassa ei ollut mitään sellaista, mistä saisi oikeusjutun aikaan.
Perikunnan edustajan mukaan he eivät ole uhanneet Granöa oikeustoimilla. Heistä Granö ei noudattanut sitä, mitä kirjan rajauksesta oli sovittu.
Kustantajat järjestivät kriisipalaverin. Granö oletti, että siellä mietitään, miten perikunta saadaan rauhoittumaan.
”Siellä sanottiinkin, että olen hirveä ihminen ja tehnyt karmean mokan. Että mun pitää tehdä kaikki, mitä perikunta haluaa tai muuten kirjaa ei julkaista. Mitään järkevää perustelua tähän ei kerrottu”, kertoo Granö.
”Suomessa ei ole ennakkosensuuria. Päätin, että en alistu. Vastasin, että ei julkaista sitten. Että en tee sellaisia muutoksia ja että mulla on kirjan teksteihin täysi tekijänoikeus.”
Museon positio oli Granön mielestä odottamaton. Hän odotti ymmärrystä ja tukea, mutta saikin haukut.
Kustantajat lopettivat yhteydenpidon Granöön. Hän teki pattitilanteen purkaakseen ”muutamia säätöjä” tekstiin, mutta ei perikunnan vaatimia laajoja poistoja.
Granö sanoo, että ei tiedä, onko lopulliseen kirjaan tehty lisää muutoksia.
”Olisin mielelläni nähnyt lopullisen version ennen kuin se meni painoon. Sitäkään mulle ei suotu.”
Oliko Erkki Pirtola hyvä ja merkittävä taiteilija? Ennen kaikkea hän oli uskomattoman tuottelias.
”Pirtolalla on tuhansia teoksia. Monet niistä ovat todella huonoja, mutta hyviäkin oli. Piirtäjänä hän oli suorastaan mestari”, sanoo Granö.
”Erkin luonteeseen kuului, että hän hyppäsi koko ajan aiheesta toiseen. Hänen toimintansa ei ollut lainkaan johdonmukaista.”
Töitään Pirtola säilytti muun muassa homeelta haisevassa kellarissa Haagassa. Ne heitettiin ovesta sisään. Keskilattialla papereita oli puolen metrin verran, reunoilla paljon enemmän. Teoksia ei arkistoitu tai luetteloitu millään tavalla.
Ennen HAMin näyttelyä Pirtolan piirrokset käytiin läpi ja puhdistettiin. Ne levitettiin Kaapelitehtaan valtavaan halliin, ja kuraattori Veikko Halmetoja valitsi teokset näyttelyyn.
Pirtola jätti jälkeensä myös tuhansien videokasettien kokoelman, joista moniin ei oltu tehty mitään merkintöjä.
”Erkki kuvasi kaikkea mahdollista kadulla riehuvista sekopäistä upeisiin tanssiesityksiin. Hän saattoi marssia kameroineen vaikka jonkun performanssin keskelle. Häneltä puuttui tässäkin asiassa hienotunteisuus kokonaan, mutta näin tallentui ainutlaatuista materiaalia”, sanoo Granö.
”On käsittämätöntä, että Pirtolan perikunta pyrki peittämään Erkin omalaatuiseen lahjakkuuteen olennaisesti kuuluneet rosot. En tiedä, miksi he halusivat tehdä Erkistä aivan eri ihmisen.”
Helsingin taidemuseo:
Veli Granön tekijänoikeuksia ei ole loukattu
Helsingin taidemuseon johtaja Arja Miller puolustaa ratkaisuaan luovuttaa Erkkilys Pirtomas Suomen taidetta pelastamassa -kirjan lopullinen käsikirjoitus Pirtolan perikuntaa edustaneen Sampsa Pirtolan tarkistettavaksi, vaikka tämä tapahtui vasten Veli Granön toiveita. Sampsa Pirtola on Erkki Pirtolan poika.
Miksi toimititte Erkkilys Pirtomas -kirjan käsikirjoituksen perikunnan nähtäväksi?
”Perikunnan kanssa sovittiin hankkeen alussa, että lopullinen käsikirjoitus tulee heille nähtäväksi ennen kuin kirja painetaan. Museon ja kustantajan suurin huoli kirjan sisällön suhteen liittyi tiedon oikeellisuuteen sekä haastateltavien henkilöiden oikeuksien ja yksityisyyden suojan toteutumiseen, ja tämä aiheutti kirjahankkeessa epäluottamusta.”
”Kirjoittaja (Granö) oli ilmoittanut perikunnan edustajille, että museo ja kustantaja kieltävät käsikirjoituksen jakamisen perikunnalle. Tämä ei pidä paikkaansa. Tästä asiasta kirjoittaja ei ollut keskustellut lainkaan museon ja kustantajan kanssa.”
Tapahtuiko käsikirjoituksen luovuttaminen perikunnan pyynnöstä vai HAMin aloitteesta?
”HAMin aloitteesta, koska halusimme varmistaa tietojen oikeellisuuden, ja koska käsikirjoituksen jakamisesta oli sovittu perikunnan kanssa.”
Miksi vaaditte Veli Granöa tekemään kirjaan perikunnan vaatimat muutokset?
”Suurin osa tehdyistä korjauksista oli virheellisten tietojen korjauksia, kuten vuosilukuja. Osa korjauksista oli kirjaan haastateltujen pyytämiä korjauksia omiin haastatteluihinsa.”
”Meille oli tärkeää, että voimme moraaliselta kannalta seistä julkaisupäätöksen takana ja että julkaisu kestäisi myös ulkopuolista eettistä arviointia. Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan tilaustyönä tehty tietokirja ja taiteilijabiografia, jossa fokus on Pirtolan taiteessa ja hänen taiteellisissa vaikuttimissaan. Pirtolan lasten kiusallisiksi tai halventaviksi kokemien, teoksen aiheen kannalta epäoleellisten yksityisasioiden julkaiseminen olisi ollut tarpeetonta kiusantekoa.”
”Lisäksi halusimme ennaltaehkäistä asian mahdollisen julkisen riitauttamisen myöhemmin.”
Veli Granö kokee, että hänen tekijänoikeuksiaan on loukattu. Miksi HAMille oli tärkeää suostua perikunnan vaatimuksiin?
”Granön tekijänoikeuksia ei ole loukattu. Granö on hyväksynyt perikunnan, HAMin ja kustantajan vaatimat muutokset. Käsikirjoitusta ei myöskään julkaistu kustannussopimuksella, vaan Granön kanssa tehtiin sopimus näyttelyyn liittyvän julkaisun sisällöntuottamisesta. Sopimuksen mukaan HAMilla on oikeus editoida käsikirjoitusta.”
”HAMille on tärkeää kunnioittaa tekijänoikeuksia, mutta tässä asiassa pyrittiin kunnioittamaan molempien osapuolien näkemyksiä ja etenkin suojaamaan henkilöitä, jotka eivät ole kirjan kohdehenkilöitä, mutta joiden elämään liittyviä asioita kirjoittaja tuo esiin ilman heidän toivettaan.”
Toimititteko kirjan lopullisen version Granön hyväksyttäväksi?
”Kyllä. Aivan ennen kirjan menoa painoon. Tosin yksi haastateltavista pyysi muutoksia omaan haastatteluunsa, jota ei ollut saanut kirjoittajalta tarkistaakseen. Haastateltavien oikeudet ovat asia, joihin sekä museo että kustantaja suhtautuvat vakavasti.”
Sampsa Pirtola:
Tämä oli surullinen semifinaali tärkeälle projektille
Kirjaprojektissa Erkki Pirtolan perikunnan edustajana toiminut Sampsa Pirtola selventää prosessia omalta osaltaan.
Millaisia asioita perikunta vaati poistettavaksi Veli Granön kirjasta?
”Totesin Granölle ennen ensimmäisen käsikirjoituksen saamista kesällä 2022, että minun ei tarvitse kommentoida sitä edes asiavirheiden kohdalta, vaan ainoastaan tarkistaa, että kirjassa hyödynnettävät Erkki ja Papu Pirtolan tekijänoikeuksiin liittyvät moraaliset oikeudet toteutuvat.”
”Granö itse kannusti korjaamaan asiavirheet ja antamaan huomautuksia lähteiden perusteella. Hän ilmoitti, että tuolloin kirjasta puuttui kaksi kappaletta ja että jatkossa minä perikunnan nimissä voin halutessani keskustella käsikirjoituksesta ja mahdollisista muutoksista sisältöön ja kuvitukseen pelkästään kustantajan kanssa. Granö ilmoitti jo syksyllä 2022 tehneensä osuutensa valmiiksi ja kustantaja viimeistelisi työn.
Kun sain museolta kirjan viimeisen version keväällä 2023, kirja oli puolet pitempi ja sisällölliset teemat olivat laajemmat kuin vuotta aiemmin. Tein muutosehdotuksia em. perusteluin.”
Paljonko perikunnan vaatimia muutoksia oli?
”Asiavirheitä oli vuoden 2022 ja vuoden 2023 versioissa, jotka erosivat toisistaan, kaikkiaan noin 16 kappaletta. Kyseessä oli virheellisiä vuosilukuja, henkilöiden nimiä, teosnimiä ja yksi väärinpäin oleva valokuva.”
”Lisäksi Granön itse toivomia huomautuksia kesän 2022 versioon oli parisenkymmentä. Näihin toimitin lähteitä, jotka on mainittu kirjan viitteissä.”
”Granöltä ei tuolloin pyydetty – saati vaadittu – mitään muutoksia. Ei edes asiavirheisiin. Enkä lähtökohtaisesti edes halunnut sisältöä kommentoida. ”
”Perheen yksityisyyteen liittyviä kohtia lopullisessa versiossa, jotka Granön toimesta muutettiin, oli omien laskujeni mukaan kuusi. Kyseisissä kohdissa oli paljastuksia, asiavirheitä tai erittäin yksipuoliset lähteet. ”
”Kirjasta annettu ennakkokäsitys oli se, että kirja ei ole ’paljastuskirja’. Siitä tulkittiin, että perheen yksityisyyttä ei käsitellä. Lähtökohtaisesti perikunta ei ole tätä ’paljastelua’ vastaan, mutta tämä edellyttää tarkat ja vahvistetut lähteet.”
”Lisäksi oli liuta muita kohtia, joihin olin antanut kommentteja. Näissä oli muun muassa vahvan yksipuoliset lähteet. Kuvitetun teoksen näkemisen jälkeen, jolloin osa tekstissä ilmaistuista asioista sai lisää syvyyttä, sekä sen, että Granön kuvailtiin käyttäytyvän museolla voimallisesti – eräs työntekijä oli kuulemma jopa tästä pelästynyt ja tällöin alettiin puhua kirjan julkaisemisen peruuntumisesta – en nähnyt muutoksiin tarvetta.”
Miksi kirjan ennakkosensuuri oli perikunnan mielestä välttämätöntä?
”Mielestäni sanan ’sensuuri’ käyttäminen ei ole korrekti ilmaisu. Ymmärsin Kuvaston kanssa käymieni keskustelujen nojalla, että moraalisiin oikeuksiin vedoten perikunnalla oli oikeus tutustua ennen julkaisua sisältöön, missä sen oikeuksien piirissä olevaa aineistoa käytetään. Se, että Granö itse antoi käsikirjoituksesta version kesällä 2022 ja erityisesti pyysi palautetta, tuki tätä käsitystä. Kirjan kuva-aineisto oltiin annettu tekijöiden antaman selkeän sisältörajauksen pohjalta, jota toivottiin kunnioitettavan.”
”Olen Granölle toistuvasti ilmaissut, että en tunne kustannusalan yleisiä käytäntöjä. Pidän asian käsittelyä julkisesti äärimmäisen kovana ja ankarana rankaisuna puhtaasta tietämättömyydestä ja noviisiudesta.”
”Ymmärrän, että eri intressiryhmien (perikunta, kirjan tekijät, museo ja kustantaja) ja kaikkien omat tarpeet ovat saattaneet Granön sietämättömään asemaan luovana tekijänä. Olen tästä vilpittömästi harmissani ja vaikka ajattelen aiheuttaneeni hänelle mielipahaa puhtaasta tietämättömyydestäni, tahdon tässä ilmaista vilpittömän anteeksipyyntöni – tämä oli surullinen semifinaali tärkeälle projektille. Ehkäpä kirjan julkaisu ja siten projektin lopetus kääntää tilanteen positiiviseksi. ”
”Kirja on mielestäni upea ja Granö on tehnyt erittäin mittavan työn. Arvostan häntä edelleen taiteilijana, vaikka en pidä hänen itseeni, saati koko jupakasta täysin ulkona oleviin sukulaisiini kohdistamaansa käyttäytymistä reiluna saati oikeudenmukaisena.”
Miksi perikunta uhkasi Granöä ja kirjan kustantajia oikeustoimilla?
”Granöa tai ketään muuta kirjan osapuolta ei ole uhkailtu omasta eikä perikunnan toimesta. Veli Granö on puolestaan esittänyt uhkauksen perikuntaa kohtaan kustantajan kautta. Sain tietooni uhkauksen vasta, kun olin jo hyväksynyt lopullisen version. Käsitykseni mukaan hän uhkasi tehdä asiasta julkisen, niin kuin Facebook-päivityksellään teki ja tämä artikkeli on ilmeisesti sen uhkauksen toteutuksen seurausta.”
”Perikunnalla ei ollut minkäänlaisia aikeita oikeustoimien käynnistämiseen missään vaiheessa ketään kohtaan. Parvs-kustantamo ja Helsingin taidemuseo totesivat näyttöön perustuen, että perikuntaa oli kohdeltu prosessissa epäoikeudenmukaisesti ja että kohtelu oli museon etiikan ja moraalin vastaista. En suhtautunut asiaan tällaisella vakavuudella – Erkin ympärillä aina sattui ja tapahtui – mielestäni tämä on juuri sitä samaa ”Erkki-kaaosta”, josta tietää että kohta syntyy jotakin hienoa – tai vähintään erityistä.”
”Vakuutin museolle, että minulla ei ole yhtään mitään Veli Granöa vastaan, eikä minulla ole ollut oikeudellisia aikomuksia häntä kohtaan – pyrkimykseni oli perikunnan edustajana hänen kanssaan sama: että kirja julkaistaan ja että molempien osapuolten edut ja tarpeet otetaan huomioon ja että kirjan tekijöiden itse antamaa sisältörajausta kunnioitetaan, koska yhteistyö muodostui sen pohjalta.”
Pilvari Pirtola:
En hyväksy sensuuria
Erkki Pirtolan vanhin poika Pilvari Pirtola kertoo sähköpostissa, että Erkin ja hänen vaimonsa, taiteilija Marjatta ”Papu” Pirtolan (1949–2017) perikunta on ollut koko ajan erittäin riitainen.
”Olen tänä keväänä katkonut välit kolmeen broidiini lopullisesti enkä varsinaisesti välitä mistään heihin tai vanhempiini liittyvistä jutuista. Kirjaprojektin osalta Veli Granöön on ollut yhteydessä veljeni Sampsa. En ole nähnyt heidän välistään viestittelyä.”
”Tietojeni mukaan Veli Granö on kieltäytynyt antamasta käsikirjoitusta koko perikunnalle tutustuttavaksi. Ainoastaan Sampsa Pirtola on käsikirjoitusta lukenut ja kommentoinut. Hän ei ole avannut kirjan sisältöä meille muille. Itse en ole nähnyt kirjasta sivuakaan.”
”Sampsa on meille kertomansa mukaan korjannut faktavirheitä, en tiedä millaisia. Mistään asioiden poistoista en ole tietoinen, enkä ole sellaisen vaatimista perikunnan nimissä hyväksynyt enkä pidä sitä hyväksyttävänä.”
”En ole muutosten määrästä enkä sisällöistä mitenkään tietoinen. En hyväksy sensuuria enkä sitä, että sellaista on perikunnan nimissä tehty.”
Erkki Pirtola: Teoksia paperille. HAM (Eteläinen Rautatiekatu 8, Helsinki) 4.2.2024 asti.
Veli Granö: Erkkilys Pirtomas Suomen taidetta pelastamassa. 162 s. HAM ja Parvs, 2023.