Palikka­versioit­a

Tuukka Sandströmin kanssa keskustellessa päätyy äkkiä aikamoisille tasoille.

Sandström kiertää harkituin sanoin Friedrich Nietzschen kautta norjalaissosiologi Jon Elsteriin, josta yhteiskuntafilosofi Alexis de Tocquevilleen ja Fjodor Dostojevskiin.

Vastaus, joka tulee videohaastattelussa maalaistalosta Haminan takaa, kestää 25 minuuttia.

Kysymys liittyi ranskalaisen sosiologitähden Eva Illouzin väitteeseen, kuinka riittämättömyydestä kumpuavasta elämänkaunasta on tullut aikamme tärkeä poliittinen tunne. Aikoinaan elämänkaunaa, ressentimentiä, analysoi filosofi Friedrich Nietzsche.

Sandström arvioi de Tocque­villeä mukaillen, että toisin kuin sääty-yhteiskunta, vapaut­ta ja tasa-arvoa tavoitteleva liberaali yhteiskunta tuottaa sivutuotteenaan kaikkien kansalaisten kilpailua kaikkia vastaan. Ja missä kilpailu, siellä voittajia ja häviäjiä. Se oli jo Dostojevskin kirjallisuuden keskeinen ajuri. Eriarvoisuus palaa aina jossakin muodossa, ja sen myötä katkeruus. Dostojevskillä kauna vaivasi asemastaan epävarmoja pikkubyrokraatteja, nykyään se esiintyy kaikissa kansankerroksissa.

Ensimmäisessä esseekokoel­massaan Tappio tai kuolema Sandström käsittelee kaunaa Todd Phillipsin elokuvassa Joker – ja päätyy kehumaan sen latteaksi moitittua yhteiskuntakuvausta ressentimentin kautta.

Omasta mielestään Sandström ”väärinkäyttää” ja ”runtelee” hienoja ajattelijoita. ”Niistä joutuu aina esittämään palikkaversion.”

Esseekirjan lähtöpiste ja kehys ovat Sandströmissä itsessään. Ensimmäisessä esseessä hän kirjoittaa, kuinka häntä, valkoista suomalaista pikkupoikaa kiusattiin ja haukuttiin läpi kouluvuosien rasistisella pilkkanimellä. Tähän tekstiin hän ripustaa muut aiheet: väkivallasta kirjoittaneen filosofi René Girardin, Iida Rauman Finlandia-palkitun Hävityksen kostofilosofian ja Game of Thronesin politiikan.

Kirja on taide-esseetä tyypillisimmillään. Ota taideteos, analysoi sitä suhteessa muihin teoksiin, ehkä teoriaan. Jos lukija ei tunne käsiteltävää teosta mutta kiinnostuu, lopputulos on onnistuminen.

Sandström tuntuu hieman pyytelevän anteeksi, että kirja on näinkin minäkeskeinen. ”Koen,­ että mulle on helpompaa pyrkiä kohti abstraktia.”

Olkoonkin esikoisesseisti, Sandström on kirjallisuuselämän marginaaleista tuttu nimi. Tappio tai kuolema syntyi Säröö­n ja Nuoreen Voimaan kirjoitettuja tekstejä laventamalla. Säröön hän on kirjoittanut intellektuaalisesti esimerkiksi Venäjästä ja rasismista.

Itse hän ei koe osallistuvansa mihinkään kulttuurikeskusteluun. ”Enhän mä juurikaan ole käynyt mitään keskustelua. Mulla ei ole oikein mitään kontaktia yleisöön. Enemmänkin yritän selvitellä itselleni niitä asioita.”

Aiemmin hän on julkaissut puolisonsa kanssa lastenkirjoja. Näillä meriiteillä apurahaputki olisi mukava mutta epärealistinen ajatus, hän sanoo. Pääasial­linen tulonlähde on freelance-­kustannustoimittaminen ja muu näkymätön tekstityö.

”Jos kirjoittaa esseitä tai kulttuurilehtiin, pitää aina olla jokin muu motivaatio kuin raha.”

Sandström hoksaa, että oikeastaan apuraha on hyvä esimerkki kauna-ajattelusta. Positiivisiin asioihin sisältyy väistämättä negatiivisia sivuoireita.

”Apurahojen tehtävä ei ole synnyttää taiteilijoiden välistä kilpailua, mutta käytännössä se synnyttää sitä hyvin arbitraarisin ja näkymättömin keinoin.”

Sandström perheineen asuu vanhalla maatilalla päättyvän tien päässä. Kauppaan on neljä kilometriä, Haminan keskustaan kolmetoista.

Mutta maaseudun rauha on illuusio, elämä on samanlaista kuin muuallakin. Tilaa on ehkä enemmän kuin mihin kaupungissa olisi varaa, mutta yhtä kaikki päivät kuluvat lapsia kuskaillessa. Ja on Helsingissäkin kirjailijoita, joita kirjallisten piirien hapatukset eivät kiinnosta.

”Ei kannata liikaa romantisoida maaseutua”, Sandström sanoo.

Hän näyttää pädillään ikkunasta ulos. Näkyy lumisia puita. Niiden takana on pelto, niiden takana hakkuu.

”Täällä luontosuhde on sellainen, että jos löytää kivan paikan vanhaa metsää, voi hyvin varustautua siihen, että lähivuosina se kaadetaan. Hel­singin keskuspuistossakin voi nähdä enemmän luonnontilaista m­etsää.” 

Tuukka Sandström: Tappio tai kuolema. 157 s. Avain, 2024.