Vastuksia uhmaten

Yleistajuinen tietokirja Kynällä raivattu reitti esittelee 35 suomalaista kirjailijanaista 1600-luvun lopulta 1950-luvulle. Painotus on 1800-luvussa ja 1900-luvun alkupuolella. Kirja kertoo, miten naisten kirjailijuus lähtee nousuun samassa tahdissa muun yhteiskunnallisen tasa-arvon edistymisen ja naisjärjestöjen perustamisen kanssa.

Tietokirjailijat Anne Helttunen ja Annamari Saure ovat taustaltaan äidinkielen opettajia. Heidän tietokirjallinen tyylinsä edustaa tiedonjanoista aktiivilukijuutta. Rennon kerronnallinen ote tuo tekstiin läsnäolon ja myötäelämisen tunnetta, mutta myös epätarkkuutta. On vaikea hahmottaa, mitä esimerkiksi sana ”tutkia” kulloinkin merkitsee, kun kyse ei ole akateemisesta tutkimuksesta.

Kynällä raivattu reitti kärsii paikoitellen ilmaisun ylimalkaisuuksista, jotka pahimmillaan saattavat johtaa lukijaa harhaan, kuten tässä virkkeessä: ”Suomi oli ensimmäinen maa, jossa naiset saivat äänioikeuden ja pääsivät asettumaan ehdolle parlamenttivaaleissa.”

Suomi oli maailman kolmas ja Euroopan ensimmäinen maa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Suomi oli maailman ensimmäinen maa, jossa naisille sallittiin myös oikeus asettua ehdolle parlamenttivaaleissa. Vuonna 1907 Suomessa valittiin maailman ensimmäiset naiskansanedustajat.

Vaikka tietokirjoista yritetään nykyisin tehdä viihdyttäviä, tietosisältöjen tarkkuudesta ei saa tinkiä. Tietokirjatekstin kieli ei kestä tulkinnanvaraisuutta. Yksikin tarkistamaton fakta tai epämääräinen ilmaisu rikkoo lukijan luottamuksen.

Innostavan ja vahvistavan tunnetilan luomisessa kirja kyllä onnistuu. Päätavoite on kirjailijanaisten kunnioittava esitteleminen ja sukupuolisyrjinnästä kärsineen historiankirjoituksen paikkaaminen. Tämäntyyppisissä ”voimauttavissa” tietokirjoissa on usein kyse tiedon ja tunteen yhdistämisestä, mikä on muodikas mutta hankala konsepti.

Teoksen rakenteessa on paljon hyvää, esimerkiksi selkeät luettelot kirjailijoiden tuotannoista. Onnahteleva rakenneratkaisu sen sijaan on jokaisen luvun loppuun sijoitettu erillinen laatikko, jossa Helttunen ja Saure kertovat omasta kokemuksellisesta polustaan tiedon etsijöinä. Kaikkiin laatikoihin ei riitä yhtä paljon sanottavaa, ja siksi niiden merkitys jää hataraksi.

Osa esitellyistä kirjailijoista on hyvin tunnettuja, kuten Minna Canth tai Saima Harmaja, osa Sally Salmisen tapaan muuallakin hiljattain uudelleen esiin nostettuja. Osa on yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden kirjailijanura on painunut unohduksiin, kuten Alli Nissinen, joka kirjoitti muun muassa useita Palleroisille iloksi -nimisiä lastenkirjoja ja laati suomenkieliset sanat ”Jänis istui maassa” -lauluun. Tai Kalevala Korunkin perustanut Elsa Heporauta, jonka laajaan kirjalliseen tuotantoon kuuluu esimerkiksi uraauurtava tieteisromaani Seeritin rakkaudentie (1947).

Helttunen ja Saure panevat merkille, että kahdesti kirjallisuuden valtionpalkinnon saanutta Heporautaa on unohdeltu kirjallisuushistorioista ja bibliografioista erityisen nopeasti.

Yhdistävä tekijä halki vuosisatojen on ollut naiskirjailijoiden rohkeus ja sitkeys kirjoittajina. Hankalista olosuhteista huolimatta he ovat jatkaneet kirjoittamista. Jatkuva vastustuksen kohtaaminen on ollut leimallinen osa naisten kirjailijuuden historiaa. Kynällä raivattu reitti opettaa, että tasa-arvoistumisen prosessi on piinallisen hidas, mutta mahdollinen. 

Anne Helttunen & Annamari Saure: Kynällä raivattu reitti – Suomalaisia kirjailijanaisia, tietokirja, 491 sivua, SKS 2024.

Teksti on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 3/2024. Parnasson voit tilata täältä.