Uutisjahdin uhri

Benny Fredriksson nimitettiin Kulttuuritalon ja Tukholman kaupunginteatterin johtajaksi vuonna 2002. Hän irtisanoutui joulukuussa 2017. Kolme kuukautta myöhemmin hän teki itsemurhan.

Fredrikssonin kohtalo ja sen seuraukset ovat Ruotsin 2000-luvun suurimpia kulttuuriskandaaleja, eikä aiheen käsittely ole vieläkään päättynyt. Siitä on osoituksena Johan Hiltonin äskettäin ilmestynyt perusteellinen elämäkerta Den siste teaterdirektören - Berättelsen om Benny Fredriksson.

Syksy 2017 oli Ruotsissa kuumaa Me too -aikaa. Lokakuussa suuri joukko näyttelijöitä kuvasi Svenska Dagbladetissa anonyymisti elokuva- ja teatterialan toksisia käytäntöjä.

Joulukuussa 2017 Aftonbladet julkaisi skuupin: 40 ihmisen nimettömiin kertomuksiin perustuvan artikkelin Fredrikssonista. Jutun oli kirjoittanut kulttuuritoimituksen päällikkö Åsa Linderborg.

Fredriksson oli lehden mukaan luonut yhteen Ruotsin suurimmista teatteriin pelon ja hiljaisuuden ilmapiirin, jossa kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa hänen autoritääristä johtamistapaansa.

Fredriksson oli painostanut näyttelijää aborttiin, kuului yksi pahimmista väitteistä. Hän oli vaatinut toista näyttelijää harjoittelemaan roolia alasti. Miehille oli sallittu toksista käytöstä. Fredrikssonin väitettiin toistuvasti uhanneen näyttelijöitä freelancer-työsuhteen katkeamisella.

Aftonbladet oli haistanut paitsi skuupin, myös veren. Jutun johdantoon ja yhteen lööppiin pääsi myös epäily seksuaalisesta häirinnästä.

Väitettä ei tarkennettu ja myöhemmin se paljastui katteettomaksi, mutta se valoi bensaa liekkeihin.

Fredriksson irtisanoutui kaksi päivää artikkelin julkaisemisen jälkeen. Jälkikäteen monet ihmettelivät, miksi niin pian ja miksi lehti ei ollut jututtanut muita kuin Fredrikssoniin tyytymättömiä ihmisiä. Muu media jatkoi aiheesta omilla jutuillaan, irtisanoutuneen johtajan palkanmaksukin kyseenalaistettiin.

Elämäkerrassa Johan Hilton kuvaa pikkutarkasti Benny Fredrikssonin tietä 2000-luvun ruotsalaisen teatterin yhdeksi ydinhahmoksi.

Hän saa pian nimityksensä jälkeen käännettyä vajaille katsomoille esiintyneen Tukholman kaupunginteatterin menestyksekkääksi puheenaihenäyttämöksi.

Teatteri oli hänelle kaikki kaikessa. Hän oli työpaikalla aamukahdeksalta ja lähti usein iltaesitysten jälkeen. Seurasi lipunmyyntiä päivittäin. Henkilöjohtajana hän ei ollut parhaimmillaan, Hilton kirjoittaa.

Irtisanoutumisen jälkeen Fredriksson putoaa tyhjän päälle, ahdistuu, masentuu ja lopulta romahtaa. Kolmen kuukauden kuluttua hän tekee itsemurhan ollessaan mukana vaimonsa oopperalaulaja Anne Sofie von Otterin työmatkalla Australiassa. Perheellä on kaksi alaikäistä lasta.

Fredrikssonin itsemurhan jälkeen seuraa hämmennys.

Oliko kyseessä manipuloitu ajojahti, jolla hänet haluttiin pois johtajan pallilta? Jos Fredrikssonin vallankäyttö oli tiedossa vuosia, miksei teatterin johtokunta tehnyt mitään? Mikä on median vastuu, kun ihminen ajetaan nurkkaan? Vieläpä monin väärin syytöksin, kuten Johan Hilton kirjassaan selvittää.

Teatteri teetti sisäisen selvityksen Fredrikssonia koskevista syytöksistä alkuvuonna 2018. Kukaan haastatelluista yli sadasta työntekijästä ei syyttänyt häntä seksuaalisesta häirinnästä, kylläkin liiallisesta työkuormasta ja työhyvinvoinnin laiminlyömisestä.

Fredriksson sai tietää selvityksen tuloksista ennen itsemurhaansa.

Ruotsin lehdistön etiikkaa valvova Pressens Opinionsnämd antoi Fredriksson-artikkelista langettavan päätöksen. Huomion kiinnitti muun muassa se, ettei Fredriksson saanut mahdollisuutta vastata syytöksiin.

Fredrikssonin itsemurhan jälkeen Linderborgin sähköposti täyttyi viesteistä, joissa häntä syytettiin tapahtuneesta.

Päiväkirjoihinsa perustuvassa kirjassaan Året med 13 månader (2019) Linderborg kertoo katuvansa kirjoituksiaan – ja pitää oikeutettuna että häntä syyllistetään Fredrikssonin kohtalosta.

Johan Hilton: Den siste teaterdirektören  – Berättelsen om Benny Fredriksson. 424 sivua. Natur & Kultur, 2024.