Tyranni rakastuu
Näytelmä Turkin sulttaanin hovista sai alkunsa Keravan asemalla.
Harjoitukset ovat jälleen päättyneet. Sultanaatin ensi-iltaan on yksitoista päivää. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Laura Ruohonen on iloinen, sillä häntä ei itketä.
Yleensä kaikki näytelmät kohtaavat jossain vaiheessa epävarmuuden hetken, jolloin työryhmä kyseenalaistaa kaiken. Ei tästä mitään tule!
”Me olemme juuri siinä tilanteessa, hermoja koettelevassa epäilyksen vaiheessa”, Ruohonen sanoo.
”Kaikki leijuu ilmassa, ennen kuin asioiden keskinäiset suhteet löytyvät.”
Ohjaaja kertoo, että tässä vaiheessa kaikkien vaatteet alkavat hiertää, koirat sairastua ja ihottuma vaivata.
”Työryhmä herkistyy ja pienet asiat häiritsevät.”
Edellisissä harjoituksissa Ruohosen näytelmä oli kuitenkin loksahtanut merkittävästi paikalleen.
”Joku sanoi jotain kummallista, mikä ei liittynyt mihinkään eikä ainakaan näytelmään, mutta oli kuin valtamerilaiva olisi kääntynyt päässäni: no niin – tässä ei ole mitään hätää, sillä tuo manner on tuossa ja toinen tässä ja me purjehdimme niiden välistä.”
Ruohosen kirjoittama ja ohjaama Sultanaatti kertoo Turkin nuoresta tyrannista Suleiman Suuresta, joka hallitsi 1500-luvun puolivälissä. Osmanien valtakunta ulottui tuolloin Persianlahdelta Wienin lähelle ja Egyptistä Krimin niemimaalle.
Sultanaatissa kaikki vaarantuu, kun Suleiman rakastuu orjatyttö Rossaan, hylkää sovinnaisuudet ja menee tämän kanssa naimisiin. Lopulta valtakunnan avaimet ovat naisen käsissä, mistä katsojille raportoi venetsialainen vakooja. Kaikki tämä kerrotaan eräänlaisena burleskina, joka muistuttaa enemmän klassisia, libretoltaan hämmästyttäviä oopperoita kuin kotimaista nykynäytelmää.
Kuten Ruohonen sanoo, tositapahtumiin perustuva Sultanaatti on ”hirveä ja hauska aikuisten satu”.
”Idea tähän näytelmään tuli, kun katsoin ikkunasta ulos Keravan asemalle pysähtyneessä lähijunassa.”
”Yhtäkkiä oivallus iski: nämä talot, autot, kyltit, ihmisten pipot – kaikki ovat tässä vain siksi, että ihmiset ovat näin halunneet. Tässä voisi olla mitä tahansa, mutta tämä on se, mihin suomalaisten kehitys on kymmenien tuhansien vuosien aikana johtanut, ihmisten omien päätösten seurauksena.”
Maallikosta tuntuisi, että Keravan asemalta olisi pitkä matka verisiin ja eroottisiin hovijuonitteluihin Turkkiin.
Ruohonen kertoo, että linkki on ihmisen kyky sopeutua mitä ankarimpiin elinolosuhteisiin ja mielipuolisiin yhteiskuntajärjestyksiin. ”Miten ihmisten ylevät pyrkimykset kykenevät tuottamaan niin paljon kärsimystä.”
”Kun näkee Keravan aseman, osmanien diktatuuri on ainoa aihe, mistä voi kirjoittaa”, Ruohonen vitsailee.
Ruohonen kertoo vaikuttuneensa siitä, miten esimerkiksi Aku Ankan, Asterixin tai Tintin seikkailut käyttävät historiallista taustaa seikkailujuonen materiaalina . Tai Liv Strömquistin sarjakuvat ja Hayao Miyazakin animaatiot.
”Saan hyödyntää nyt Sultanaatissa samalla lailla samaan aikaan sekä lasten että aikuisten tarinoiden kerronnan tapoja.”
Pro Finlandia -kunniamerkillä palkittu Ruohonen on kansainvälisesti suosituimpia suomalaisia näytelmäkirjailijoita. Menestys ei perustu vain yhteen näytelmään.
Kuningatar K oli viime talvena ensi-illassa Chicagossa, Luolasto tulee ensi-iltaan helmikuussa Ranskassa ja juuri nyt Virossa esitetään näytelmää Yksinen.
”Kansainvälinen kiinnostus kannustaa. Näytelmäni on koettu monesti omituisiksi, mutta silti niitä on herätetty eloon yhä uudestaan.”
Sultanaatille voi helposti ennustaa samanlaista kiinnostusta.
”Se olisi mukavaa, mutta teatteri on kova laji: tällä hetkellä uusia näytelmäkirjailijoita nousee esiin maailmalla kovin vähän.”
Ruohonen ei ole muuttamassa lähemmäs kansainvälistä yleisöä vaikkapa Lontooseen, Pariisiin tai New Yorkiin.
”En ole siitä haaveillut. Suomen kieli on kuitenkin minulle koti, enkä voisi kirjoittaa englanniksi. Ja kaikkialla pitäisi olla agentti.”
”Toki haluaisin, että minulla olisi agentti jo nyt, mutta kansainvälisiä agentteja ei teatterin puolella Suomessa ole.”
Laura Ruohonen: Sultanaatti. Vallilan Kansallisteatterissa (Aleksis Kiven katu 17, Helsinki) 16. marraskuuta alkaen.