25 vuotta sitten
Jos Veikko Vennamo eläisi ja olisi voimissaan, hän nauraisi nykyisille populistisille protestipuolueille. ”Ei, ei, pojat. Ette te tuolla tavalla pärjää”, hän sanoisi.
Protestipuolueet voivat huonosti. Ne eivät ole löytäneet unohdettua kansaa, joka nosti SMP:n politiikan aallonharjalle eduskuntavaaleissa 1970. Se sai tuolloin kaikkien gallupien vastaisesti 10,5 prosentin kannatuksen. Puolueen kansanedustajien määrä kasvoi kerralla yhdestä kahdeksaantoista.
Protestipuolueilla on nykyeduskunnassa vain kolme edustajaa: Raimo Vistbacka, Pertti ”Veltto” Virtanen ja Risto Kuisma. Heille nauretaan täysin avoimesti. He ovat eduskunnan hovinarreja vailla minkäänlaista valtaa. Ja se pakottaa heidät yhä uusiin sirkustemppuihin julkisuuden kalastamiseksi.
Toimittaja Risto Uimonen kyseleekin tuoreessa kirjassaan Häntä heiluttaa koiraa, olisiko politiikka menettänyt jotain tärkeää, jos eduskunta olisi toiminut vaalikaudella 1995–99 ilman Virtasta ja Vistbackaa.
Vastaus jää ilmaan, koska väkinäisen show’n osuus politiikassa on muutenkin lisääntynyt. Protestipuolueiden kolme asiamiestä ovat kuin hyttysiä lammaslaumassa, joka säntäilee hermostuneesti sinne tänne.
Vistbacka edustaa SMP:n jatkeena toimivia perussuomalaisia, joiden kannatus on hiipunut viimeisten gallupien mukaan alle yhteen prosenttiin. Puolue horjuu elämän ja kuoleman rajamailla.
SK 44/1998 Jarkko Vesikansa: ”Politiikan hovinarrit”, 30.10.1998.
Vuonna 1973
Pitkään haukuttu Spede Pasanen on saanut kansalta elokuvapalkinnon, jota asiantuntijaelimet eivä ole antaneet. Turhapuro on jo ehkä kerännyt puoli miljoonaa katselijaa. Varovaisen arvion mukaan Speden osuus jokaisesta viisi markkaa maksavasta lipusta on 2 mk 70 penniä. Siitä se miljoona tulee.
Näille yksinomaan nauru-tarkoituksessa tehdyille elokuville ei ole annettu penniäkään yhteiskunnan tukea. Spede toteaa vain, että menestys on historiallinen voimassa ja vauhdissa mitattuna.
SK 44/1973 Markku Jokipii: ”Vuosien vaivalle palkka: Spedestä miljonääri”, 2.11.1973.
