Puuhastelija

Orvokki haluaa, että hänen musiikissaan säilyy tekemisen ja leikkimisen meininki.

musiikki
Teksti
Tero Alanko

Helsinkiläinen Orvokki Oittila soitti koulubändeissä ja musiikkiopisto­bändeissä, mutta ei löytänyt sopivia kumppaneita. Hänestä tuntui, että muut soittajat eivät olleet tarpeeksi hyviä tai samanlaisen musiikin soittamisesta kiinnostuneita. Hän päätti tehdä kaiken itse.

Orvokki aloitti äänittämällä omia versioita suosikkibiiseistään ja laittamalla niitä Sound­cloud-palveluun.

Ensimmäinen hänen Sound­cloudissa julkaisemansa kappale oli pianoversio Radioheadin Creepistä. Orvokki oli silloin 15-vuotias.

”Heti ensimmäisissä julkaisuissa oli elementtejä, joista haluan yhä pitää kiinni”, Orvokki kertoo.

Creep-versiossakin on improvisaatiokohta, jossa uppoudun musiikkiin kokonaan. Siitä kuulee, että olen täysin oman pääni sisällä. Olisi hienoa päästä edelleen samanlaisiin tiloihin.”

Aluksi musiikin tekemiseen ei liittynyt minkäänlaisia paineita. Kappaleiden julkaisua ei tarvinnut jännittää. Kuulijoita oli ”ehkä viisi kuukaudessa”.

Pari vuotta myöhemmin mieleen juolahti, että kappaleita voi tehdä myös itse. Vähitellen Orvokin laulut alkoivat saada enemmän kuulijoita.

”Asiat rupesivat muuttumaan, kun huomasin ihmisten kuuntelevan mun omia kappaleita. Ensin ajattelin, että voi ei, joku kuuntelee näitä! Sitten tajusin, että ehkä niissä on jotain hyvää ja kiinnostavaa.”

Orvokki julkaisi juuri Kasvotusten-ensialbuminsa. Hän on nyt 23-vuotias.

Tyylilajia tärkeämpää oli tekeminen. Orvokki ajautui elektronisen musiikin pariin vähän vahingossa.

”Kun rupesin tekemään elektronista musiikkia, en ollut kuunnellut sitä kovin paljon. Olin kuunnellut enemmän indiepoppia ja makuuhuonepoppia, semmoista lofi-meininkiä”, hän sanoo.

”Sillä on yhä iso vaikutus mun musiikkiin. Tykkään vähän kämäsestä soundista.”

Orvokki sävelsi sanoitti, soitti, ohjelmoi ja miksasi Kasvotusten-levyn lähes kokonaan itse. Hänen kappaleensa eivät noudata poplaulujen perinteisiä rakenteita. Niistä ei tiedä, mitä kulman takana odottaa.

Kasvotusten-levyn musiikki on välillä kaunista, välillä klaustrofobista. Sen tarkoitus ei kuitenkaan ole karkoittaa ketään.

”Haluan, että musiikki on jollain lailla tunnistettavan kuuloista. Ei vain outoa, vaan myös helposti kuunneltavaa poppia.”

Juuri nyt Orvokki on innoissaan esimerkiksi Rosalían ja Troye Sivanin uudesta, globaalista popmusiikista. Espanjalaisen Rosalían suosituimmilla kappaleilla on lähes miljardi Spotify-kuuntelua, australialaisella Troye Sivanilla lähes yhtä paljon.

”Molemmat ovat valtavan suosittuja artisteja, mutta monet ratkaisut heidän levyillään eivät ole helpoimpia. On hienoa, että tällä hetkellä valtavirtapoppiin voi laittaa melkein mitä tahansa.”

Syksyllä 2021 Orvokki muutti Berliiniin opiskelemaan musiikin tuottamista ja äänittämistä. Ensimmäiset kuukaudet olivat ankeita. Kaupunki oli uusi, Orvokki ei tuntenut ketään ja koronan takia opetus tapahtui Zoomissa.

Asiat onneksi muuttuivat. Maineikkaan Catalyst-instituutin opettajat olivat päteviä ja luokkakaverit motivoituneita.

”Opin, että ei ole vain yhtä oikeaa tapaa äänittää ja miksata. Pääsin leikkimään musiikin tuotannon kanssa oikein kunnolla.”

Puolitoista vuotta jatkuneen opiskelun jälkeen Orvokki palasi Helsinkiin. Berliini tuntui liian suurelta ja kovaääniseltä kaupungilta.

Suomeen palattuaan Orvokki on tehnyt levyn valmiiksi, keikkoja ja satunnaisia av-alan töitä. Hän pitää rauhallisesta elämästä. Tavoitteena ei ole pystyä elämään omalla musiikilla.

”Sellainen ajatus toisi hirveästi paineita ja stressiä. Että mun pitää saada tämä keikka ja että uuden biisin on pakko soida radiossa, että saan vuokran maksettua”, hän pohtii.

”On kiva pitää oman musiikin tekemisessä leikkimisen ja puuhastelun meininki. Siihen auttaa, että on joku toinen tulonlähde.”

Orvokin mukaan hänen musiikkinsa leviää tehokkaimmin sosiaalisen median kautta. Sen kummempaa somestrategiaa ei ole. Orvokki ei halua työntää musiikkiaan kenenkään kurkusta alas.

”Oikeastaan ainoa tavoite on tehdä mahdollisimman hyvää musiikkia. Ne kuuntelee, jotka kuuntelee. Jos ne haluaa jakaa, niin ne jakavat. Koko ajan on tullut lisää kuulijoita.”

Orvokki: Kasvotusten. Luova Records, 2023.