Aihe, joka ei jätä rauhaan
Kaisa Lundán on ohjaaja-näytelmäkirjailija toisessa polvessa. Hän ajattelee, että hetkellisyydessään teatteri käsittelee aina kuolemaa.
4
MIN
Kaisa Lundánin vuoteen 2025 mahtui paljon. Hän valmistui Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelmasta ja tuli äidiksi. Syksyllä kaksi hänen kirjoittamaansa näytelmää sai ensi-iltansa.
Kuolema on kummassakin vahvasti läsnä.
Kaninkolon asukit Teatteri Jurkassa kertoo salaliittoteorioiden kaninkoloon pudonneesta yksinhuoltajaäidistä ja tämän tyttärestä. Kuolemanpelko vaanii vaihtoehtoiseen maailmanselitykseen tukeutumisen takana.
Lahden kaupunginteatterissa Tule kotiin, tähtityttö! -näytelmän perhe pitää kuolleen pikkuveljen tuhkia jääkaapin päällä, koska ei pysty käsittelemään tämän kuolemaa.
”Kuolema on aihe, joka ei jätä minua rauhaan”, Lundán sanoo.
”Sanonta siitä, että kuolema ei tule koskaan yksin toteutui tosi vahvasti nuoruudessani.”
Lundánin isä Reko Lundán kuoli vuonna 2006 aivokasvaimeen. Tytär oli vasta 10-vuotias. Isän kuolemaa seurasi enon kuolema. Sitten yläastekaveri katosi ja löytyi hukkuneena.
Kymmeneen vuoteen Lundán ei suostunut menemään hautajaisiin.
”On ollut ihan hirveä kuolemanpelko, varsinkin, että läheiset kuolee. Se, että näkee lapsena oman vanhempansa kuoleman muuttaa pysyvästi käsitystä elämästä.”
18-vuotiaana Lundán pyrki Teatterikorkeakoulun ruotsinkieliselle näyttelijälinjalle.
Kun hän pääsykokeissa kertoi haluavansa kirjoittaa, pääsykoeraatilainen kysyi, miksei hän sitten kirjoita.
Ovet näyttelijälinjalle eivät avautuneet, ja hän kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä.
All the Lights Are On pääsi vuonna 2018 Edinburghin teatterifestivaali Fringen ohjelmistoon osana suomalaisten näytelmien katselmusta.
Näytelmä ammensi suoraan Lundánin omista kokemuksista. Tarina kertoo aivosyöpään kuolevasta nuoresta naisesta ja tämän perheestä.
”Muodon lainasin isän näytelmistä.”
Sukupolvensa arvostetuimpiin teatterintekijöihin kuulunut Reko Lundán (1969– 2006) käsitteli tuotannossaan ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita usein perheyksikön kautta. Rinteen perheen kohtaloista kertovia tragikomedioita Aina joku eksyy ja Teillä ei ollut nimiä esitettiin loppuunmyydyille katsomoille.
Reko Lundánin tapaan Kaisa Lundán käsittelee aiheitaan perheen kautta ja on pienen ihmisen puolella. Ohjaaja-näytelmäkirjailija tunnistaa isänsä perinnön liittyvän juuri ihmiskuvaan ja maailmankuvaan.
”Taiteellisesti teatterissa on tapahtunut 20 vuodessa todella paljon. Rekon ohjaukset eivät ole osa sitä teatteriperintöä, johon nojaan, vaan perintö tulee kasvatuksesta. Kasvatuksessa korostettiin, että ihmistä pitää aina yrittää ymmärtää ja katsoa empaattisesti”, hän pohtii.
”Sitä kautta yritän tehdä.”
Perintöön kuuluu myös se, että synkistäkin asioista löytyy aina huumoria.
Lundán alkoi lukea isänsä teoksia kiinnostuttuaan itse kirjoittamisesta. Juuri romaanien kautta hän kertoo tutustuneensa isänsä ajatteluun.
Isän kynästä lähteneiden teatteriesitysten katsominen tuntuu hänestä enemmän nostalgisoinnilta. ”Isälle oli varmasti tärkeää, että romaanit jäivät elämään hänen jälkeensä.”
Reko Lundán oli ahkera yhteiskunnallinen keskustelija. Myös Kaisa Lundán toivoo aina voivansa kommentoida yhteiskunnallisia ilmiöitä teoksissaan. ”Mutta jos teostensa kautta haluaa vaikuttaa tähän yhteiskuntaan, niin kannattaa tehdä jotain ihan muuta, koska se on niin hidasta.”
Hän kokee hankalaksi sen, että usein kovin sulkeutuneessa taiteilijakuplassa yhteiskunnallinen keskustelu typistyy keskusteluun politiikasta taiteen ympärillä.
”Se keskustelu ei ulotu taiteen ulkopuolelle. Joko keskitytään puhumaan siitä, mikä on taiteen ongelma tällä hetkellä poliittisesti tai mikä on politiikan ongelmallinen suhde taiteeseen, esimerkiksi juuri nyt rahoituksessa.”
Hetkellisyydessään teatteri käsittelee Lundánin mielestä aina kuolemaa ja voi tarjota välineitä sen käsittelyyn.
”Se on sisällä olennaisesti jo siinä muodossa, että esitys aina loppuu.”
”Ajattelen, että kuoleman hyväksyminen on ihmisen elämäntehtävä ja teatteri on yksi tapa käsitellä sitä kollektiivisesti. Kuolema elää näytelmäkirjallisuuden historiassa – antiikin tragedioissa ja Shakespearen tuotannossa kuolema on keskeinen aihe.”
Lundán kirjoittaa enimmäkseen suomeksi. Kotona puhuttiin kumpaakin kotimaista, isän kuoltua enimmäkseen ruotsia.
”Mehän emme ole suomenruotsalaisia”, Lundán sanoo.
”Äiti puhui oman äitinsä kanssa ruotsia, Reko oli suomenkielinen. Kahden siskoni kanssa puhumme ruotsia vain siksi, että Pasilan suomenkielisessä tarhassa ei ollut tilaa, joten meidät laitettiin ruotsinkieliseen tarhaan ja kouluun.”
Vastavalmistuneen näytelmäkirjailijan tulevaisuus näyttää valoisalta. Parhaillaan Lundán kirjoittaa kahta tekstiä: kansainvälistä tilaustyötä sekä omaa näytelmää Helsinkiin. Sekin käsittelee, tietysti, kuolemaa.
Kaisa Lundán: Kaninkolon asukit. Teatteri Jurkassa (Vironkatu 7, Helsinki) 24.1.2026 asti. Tule kotiin, tähtityttö! Lahden kaupunginteatteri (Kirkkokatu 14) 28.3.2026 asti.