Salaliittojen karnevaali
Kaninkolon asukit on naurupommi, jossa on myös ideaa, Minna Kontkanen kirjoittaa.
2
MIN
KUN uskot salaliittoteorioihin tai vaikka ufoihin, et ole yksin.
Niin kertoi television hittisarja Salaiset kansiot 1990-luvulla, ja niin kertoo Teatteri Jurkan kotimainen kantaesitys Kaninkolon asukit tänä syksynä Helsingin Kruununhaassa. Uutuusnäytelmä karnevalisoi salaliittoaiheen sen ansaitsemalla tavalla ja on useissa kohdin erittäin hauska.
Ensi-illassa yleisö nauroi kuin viimeistä päivää. Kiitos kuuluu kolmenkympin molemmin puolin oleville nuorille näyttelijöille Eeva Kaiholalle ja Eeva Mäkiselle sekä käsikirjoittaja-ohjaaja Kaisa Lundánille, jonka kolmekymppiset ovat tänä vuonna.
Kaninkolo tarkoittaa näytelmässä internetin salaliittosyövereitä, joihin varomattomat eksyvät kuin Liisa kaninkolosta Ihmemaahan. Toisin kuin Lewis Carrollin klassisessa lastenromaanissa, internetin koloista löytyy todennäköisesti hengenheimolaisia ja yhteistä hengennostatusta ajatusrakennelmien kaikukammiossa.
Salaliittouskovalle kaikki on yhteydessä kaikkeen. Todisteiden puute on vain merkki siitä, että ”ne” eivät halua todisteita julki. Maailman pahuuksille on selitys.
Kaninkolon asukkien vakavammat kohtaukset herättävät ohikiitävää myötätuntoa näytelmän salaliittohörhöä Camillaa (Eeva Mäkinen) ja hänen motiivejaan kohtaan.
Yksilön ja yhteiskunnan suhde on vaikea, kun vastakkain ovat libertaristinen ajattelu ja sääntö-Suomi, Lundánin näytelmä tuntuu toteavan. Kuinka paljon yksilön pitää sietää yhteiskunnalta ja yhteiskunnan yksilöltä?
Kaninkolon asukkien alussa ollaan Pohjanmaan maaseudulla. 12-vuotias Aino (Eeva Kaihola) on äitinsä Camillan mukaan riittävän vanha kuulemaan, että koulun wc-koppeja tai vaatekaupan sovituskoppeja ei saa käyttää, sillä kopeissa on luukkuja, joiden takana vaanii niljakkaita setiä.
Pian puheeksi tulee litteä maa -teoria. Suihkepullossa on hopeavettä ja survivalismi on kansalaisvelvollisuus. Eliittikin kuulemma pitää salaisia oikeudenkäyntejä.
Kotikouluviittaukset tuovat mieleen tosielämän Karfin perheen, joka katosi Pohjanmaalta ja sosiaalihuollolta keväällä 2024.
Kaisa Lundán kirjoittaa käsiohjelmassa, että Kaninkolon asukit on saanut alkunsa ihmetyksestä, jonka aiheutti ufoteorioita kaupunkiliikenteessä selostanut tuntematon mies.
”Mietin, millaista elämää hän elää, kun kulkee ratikalla ympäriinsä ja odottaa maailmanloppua joka päivä.”
Lopputulos on naurupommi, jossa on myös ideaa.
Kaisa Lundán: Kaninkolon asukit. Teatteri Jurkka (Vironkatu 7, Helsinki) 24.1.2026 asti.