Tuohikulttuurin vastaisku

Hihnaton Tuohi-pikkulaukku hurmaa.

muotoilutärpit
Teksti
Minna Kontkanen

Tuohi aallonharjalla

Suomalaista maalaiselämää haukuttiin ennen tuohikulttuuriksi, mutta tuohi iski takaisin. Esimerkiksi sipoolaisen Verso Designin Lastu-pärekoreista on kasvanut lavea tuotesarja. Nyt trendiä jatkaa Helsingin keskustan designkauppa Lokal myymällä Auli Vasaran hihnatonta Tuohi-pikkulaukkua. Sen materiaali on koivun kuori, ja läppä napsahtaa kiinni magneetilla. Sarjan kahvallinen käsilaukku on loppuunmyyty.

 

Rock-lasit

Helsingin elävän musiikin kiintotähti Tavastia-klubi julkisti alkuvuodesta Vallilan kanssa tehdyn Backstage-sarjan, jonka t-paitojen, verhojen ja tyynyjen kuosissa toistuu klubin takahuoneen värikäs seinä. Nyt myyntiin ovat tulleet Shadeshares-merkkiset aurinkolasit, joiden koivusankaan on painettu Tavastian logo. Ne valmistetaan slumminuorten työpajalla Keniassa. Jokaisia ostettuja laseja kohden istutetaan puu Keniaan. Aurinkolaseja myy Tiketti.

 

Messut järvellä

Suomalainen unelma omakotitalosta järven rannalla kaupungin keskustassa on kahden kilometrin päässä toteutumisestaan asuntomessuilla 9.7.–8.8. Lohjan keskustan liepeillä sijaitseva Hiidensalmen messualue oli 1900-luvulla teollisuusmaisemaa, jossa sahattiin puuta. Sahan konttorirakennus on yhä jäljellä ja messukohde, mutta pääpaino on tuttuun tapaan talovalmistajien ja sisustusyritysten uutuuksissa.