Luc Besson toi Valerian-sarjakuvan valkokankaalle: ”Minun pitää kuulla kadunmiesten innostuvan”

Valtava eurooppalainen tieteiselokuva on ohjaajalle vasta alkua.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tämä on uutta. Vaikka Valerian and the City of a Thousand Planetsin digitaalisesta maailmasta ja kummallisesta tarinasta voi olla monta mieltä, elokuva on ilmiömäisen mielikuvituksellinen ja runsas.

”En uskaltanut yrittääkään tehdä Valeriania tosissani aiemmin”, Luc Besson sanoo. ”Toisaalta teknologiaa ei ollut, toisaalta en vain olisi osannut.”

Elokuva on ranskalaisen Bessonin unelmien täyttymys.

Kipinä Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin sarjakuvan tuomisesta valkokankaalle syttyi 1990-luvun puolivälissä, kun Besson oli ohjannut palkkamurhaajan ja tytön ystävyydestä kertovan Léonin.

Mézières oli mukana jo Bessonin tieteiselokuvan Fifth Element – Puuttuva tekijä tekemisessä.